Kohti kolmatta kertaa

Pitää elää kiinnostava elämä, jotta voi kirjoittaa jotain kiinnostavaa, sanotaan. Liikuttavaa, että voin sanoa tämän olevan totta tämänkin blogin osalta. Materiaalia todella on kirjoittaa maailman paras akillesvammaa käsittelevä blogi, sillä missä muussa testattaisiin kaikki kolme tyypillisintä tapaa korjata katkennut akillesjänne!

Nilkan muiden osasten
kuntoutuminen mahdollistaa
jo aika korkeiden
korkojen käytön.

Yli puolen vuoden omaehtoisen parantelun jälkeen olen kaikin tavoin hyvässä kunnossa kolmanteen ja sitten viimeiseen mahdollisuuteen saada vasen jalka taas täysin toimimaan. Leikkaus on aikataulutettu noin kuukauden päähän Töölön sairaalaan, ja siinä akillesjänne kiinnitetään reiden jänteestä otettavan siirteen avulla.

Akillesjänteitä korjataan siirteillä käsittääkseni useinkin. Jälkiviisaasti näin olisi kannattanut tehdä myös tässä tapauksessa jo heti aluksi. Siirteitä otetaan usein juuri reidestä mutta myös isosta varpaasta. Myös pohjelihaksen venyttäminen avuksi tai jonkun muun nilkan jänteen hyödyntäminen on mahdollista.

Lääkärini mukaan ainakin tässä tapauksessa reisi on harmittomin vaihtoehto. Koska nilkka tulee mahdollisesti olemaan jatkossakin tavallista heikompi, ei kannata heikentää jalan tasapainoa koskemalla esimerkiksi varpaiden toimintaan.

Pääsin mustikkaan!
Varovasti kulkien metsässä kulku
onnistuu ihan hyvin kumppareillakin,
jotka on akillesvammaiselle
muuten surkeat jalkineet.

Oma jänne on tietysti oma jänne: elimistölle tuttua. Jänteet, kuin kuminauhat, ovat kuitenkin jäntevyydeltään erilaisia eri puolilla kehoa, joten varmuutta hyvästä lopputuloksesta ei voi olla. No, olen aika tottunut tähän ”ei takuuta” –tilanteeseen.

Lääkärini varovaisesti lupaili mahdollisimman lyhyttä liikkumattomuuden aikaa. Jalassani on yhä pitkän kipsiajan aiheuttama hermo-ongelma, eikä jalka kestä pitkää paikalla oloa. Pientä liikettä olisi siis hyvä saada heti leikkauksesta lähtien.

Leikkaus pelottaa ja jännittää. Toisaalta mieleen on alkanut nousta voimakkaita mielikuvia juoksemisesta ja hyppimisestä. Ajasta, jolloin ei tarvitsisi miettiä oikeanlaisia kenkiä – kaikki käy. Aikaa, jolloin ennen jokaista porrasta en miettisi, kummalla jalalla astutaan.

Salilla kaikki sujuu. Näistä painoista on edetty jo paljon.
Etukyykyssä olaan jo ihan "oikeilla" kilokymmenillä.

Mietin myös toipumista ja pyrin keräämään myönteisiä ajatuksia siihen liittyen. Mä osaan sen. Se on paikoin surkeaa, mutta päivä kerrallaan se etenee. Se on nyt kokemuksesta opittu.

Osa tutuista varmaan ihmettelee, miksi jalka leikataan vielä: ”sähän kävelet ihan hyvin”. Se on totta – oikeilla kengillä. Paljon pystyn tekemään asioita, esim. salilla jalka ei juuri haittaa missään ja pyöräkilometrejä on tullut kesän myötä mukavasti. Tämä nyt on kuitenkin satsaus loppuelämään, ja aika pieni sellainen, jos jalan saa takaisin.