Tapaturma-asemalla oli onneksi hiljaista, ja pääsin pian pitkäkseni, sillä jalkaan koski nyt paljon enemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Toinen tuuri oli, että päivystävänä lääkärinä oli sairaalan ortopedian ylilääkäri, joten päätös hoidosta syntyi nopeasti. Leikkaus laitettiin jo ylihuomiselle.
Sitä pelkää. Sen kauheuden voi kuvitella. Silti tilanteen hirveyden tajuaa vasta, kun sen kanssa on vastatusten.
Kiipesin kotiin porraskäytäväni portaita, reippaasti, luottaen jo askeleihini. Yksi askel ei kuitenkaan aivan osunut portaalle, kanta jäi osin ulkopuolelle. Muuta ei tarvittu. Akilles katkesi uudestaan.
 |
| Kuin mun akilles... |
Soitin Töölön sairaalan tapaturmaan, jossa toivotettiin tervetulleeksi entisenä potilaana suoraan. Ystävä tuli saattajaksi.
Perusakillesleikkauksesta ei ole nyt kyse, vaan lääkäri totesi, että "nyt ei kannata hätiköidä". "Tehdään niin, että tähän ei enää tarvitse palata".
Toki syytän itseäni, olisi pitänyt olla huolellisempi. Toisaalta jos olisin tiennyt, kuinka pienestä katkeaminen on kiinni, en olisi uskaltanut tehdä mitään, mitä tein viime viikkoina. Lääkärin mukaan jänne on ollut hyvin heikko, ei kunnossa. Se lohduttaa hieman - se olisi voinut mennä jossain muussakin tilanteessa. Ja nyt homma korjataan kuntoon.
Lääkäri sanoi katsovansa tarkemmat toimenpiteet, kun nilkka on avattu, esim. tehdäänkö alkuperäiselle syylle, Haglundin kantapäälle jotain. Siirrettä hän ei arvellut tarvittavan, eli onneksi jalkaan tulee vain yksi haava.
Haavan paraneminen kantapäässä on usein hankalaa, koska alueella on huono verenkierto. Se onkin näissä leikkauksissa usein suurin riski.
Sain hyvän kipulääkityksen ja pyynnöstäni myös kipsin jalkaan. Jalka tuntui niin kipeälle, että kaipasin sen suojaksi jotain, vaikka sinällään kipsausta ei tarvinnut. Homma oli selvä. Edessä uneton yö - painajainen oli todellisuutta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti