Kun hoito on alkanut, on tiedossa vain ja ainoastaan ajan kuluttamista. Tee elämästä mahdollisimman mukavaa - niin mukavaa, kuin se vaan voi jalka ilmassa olla.Alkuun on raskasta, kun kroppa ei ole tottunut keppikävelyyn. Ihmisen jalka painaa paljon, ja lonkankoukistaja etenkin on kovilla. Aluksi lyhyetkin matkat vaativat usean pysähdyksen, ja kädet kipeytyvät keppien kahvoista. Suosittelen niihin rannehikinauhoja, jotka pehmentävät mukavasti.
Kotona oppii vähitellen erilaisia tapoja toimia ja kuljettaa tavaroita. Jotkut käyttävät kuulemma reppua kotonakin, mutta itse suosin lähinnä taskullisia hameita ja housuja. Nojaamalla kipeän jalan polvella tuoliin saan useita kotihommia, kuten kokkaamista ja silitystä tehtyä suht mukavasti. Tasapainoilu yhdellä jalalla kun on todella raskasta.
Moni surkuttelee kohtaloani: olla kipsissä vuosisadan helteillä. Oikeasti en ole kokenut kuumuutta ollenkaan ikäväksi. Olen onnekas, sillä asuntoni on kohtullisen viileä läpivedossa ja minulla on pieni varjoisa parveke. Ja koska juuri mitään ei voi tehdä, hankin itselleni usein kyydin lähirannalle. Siellä oli niin paljon mukavampaa olla tekemättä mitään!
Ja se lepo! Se on tärkeää. Etenkin aluksi jalka meni mustaksi jo, kun se oli muutaman minuutin alaspäin. Sitä on siis pakko pitää sydämen yläpuolella usein. Kuumalla säällä tuntuu, että veri oikein pakkautuu jalkaan. Päivä siis rytmittyy toistuvien lepohetkien ja toivottavasti pitkien yöunien kautta.
Ja aikaa kuluu kaikkeen tavalliseen. Aamukahvin keitto kestää kolmekertaa kauemmin kuin tavallisesti. Peseytyminen, pukeutuminen, sen yhden kengän laitto jalkaan - kaikki kestää. Ja kepit kaatuvat lattialle rämisten noin 10 kertaa päivässä. Ärsyttää, mutta tottuu.
Elämänpiiri siis pienenee aluksi, mutta ystävien vierailut pitävät mielialan korkealla. Jostain syystä elämään tulee myös uusia ihmisiä silloin, kun heitä tarvitaan - vaikka vain tätä elämänhetkeä varten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti