Olen liikunnallinen nainen, mutta en kummoinen juoksija. Jos kuitenkin harrastaa tarpeeksi liikuntaa, juokseminen tulee siihen ennen pitkään mukaan jollain tavalla - vaikka tukilajina.
Itse löysin juoksemisesta ennen kaikkea tavan nauttia luonnosta. Hölkkäilyharrastukseni alkoi merkittävämmässä mielessä kevättalvella 2010. Huomasin, kuinka ihanaa oli lähteä aikaisin aamulla liki tyhjälle Töölönlahden lenkille. Valoistuvista aamuista, musiikista ja vähitellen paranevasta juoksukunnosta syntyi ihastus.
Jo vuonna 2010, mutta varsinkin 2011, kun juoksin ensimmäisen puolimaratonin, aloin kärsiä kantapääkivusta. Kyse ei ollut akilleskivusta sinällään, vaan kivusta kantaluussa - vähän kuin jalassa olisi rakko, mutta ihon sisäpuolella. Akilleen kiinnityskohta saattoi olla myös jäykkä, etenkin aamulla ja juuri lenkille lähtiessä.
Vaiva helpotti levossa. Tein usein kesän jälkeen paluun lempilajieni salin ja spinnauksen pariin, ja juoksu jäi vähemmälle. Kävin kuitenkin vaivan takia myös fysioterapeutilla, joka neuvoi porrasjumppaa. Sillä saisin venytettyä akillesta ja tuotua alueelle lisää verenkiertoa.
Kesällä 2012 puolimaratonin jälkeen vaiva ei kuitenkaan mennyt pois. Terveystalon työterveyshuolto määräsi ensin tulehduskipulääkkeitä. Niistä ei ollut mitään apua (en usko, että ne auttavat akillesvammoihin lainkaan...). Ja niin tutustuin "pika-apuun".
Nuori lääkäri kertoi, miten oli saanut kipeän kantapään hoidossa erittäin hyviä tuloksia kortisonipiikillä. Kyllä, kortisoni tahtoo haurastuttaa kudoksia, mutta jos laitetaan vain vähän ja ohueeseen limapussiin kantapäässä, kortisoni ei mene akillekseen ja haurastuta sitä. Fine, kokeillaan.
Ja kortisoni auttoi. Vuorokauden kantapää oli kireämpi ja kipeämpi kuin koskaan, mutta sen jälkeen: puh, vaiva oli poissa. Aina seuraavaan juoksukauteen asti.
Kyllä, matkan varrella mietin kaikki askellukset, jalan asennot jne. Kokeilin erilaisia lenkkareita, pohjallisia. PT katsoi ja korjasi juoksuasentoa. Ei muutosta.
Juoksemista, kipua, venyttelyä, lepoa (ja muutama lisäkortisonipiikki) myöhemmin tultiin maaliskuuhun 2014. Pieni 6-7 km sunnuntailenkki oli pakko muuttaa kävelyksi, koska nyt todella koski kantapäähän. Ja nyt kipu ei vaan helpottanut. Aloin ontua. Lopetin aamuhölkät, ja siirryin täysin salitreeniin. Laitoin jalkaan mobilatia, otin tulehduskipulääkettä - ei apua. Siirryin käyttämään vain korkkareita, joissa kävely onnistui ilman kipua ja ontumista.
Tilanne jatkui koko kevään. Kesäkuun alussa sorruin vielä kerran: vielä yksi kortisonipiikki kantaan, jotta selviäisin odotetusta New Yorkin matkasta. Lääkäri oli tosi huolellinen, ettei pistä akilleksen lähellekään. Mutta nyt kortisonikaan ei auttanut.
Tapaaminen nilkkoihin ja jalkateriin erikoistuneen ortopedin kanssa selvitti viimein, mistä on kyse. Minulla on haglundin kantapäät. Kantaluun rakenne hankaa akillesta tai sen kiinnityskohtaa ja kuormituksen kasvaessa saattaa aiheuttaa tulehduksen. Minulla tulehdusta oli ollut jo niin pitkään, että kantaluuhun oli tullut nk. luupiikki kohti akillesjännettä. Luupiikki on kalkkeutunutta tulehtunutta kudosta.
Ortopedin oma suosittelu oli, että jalka leikattaisiin. Akilles irrotetaan kantaluusta, tulehtunut, kalkkeutunut kudos poistetaan, kantaluuta mahdollisesti oikaistaan ja akilles kiinnitetään takaisin kiinni. Ei kuulosta ihan simppelille. Ortopedi kertoi tekevänsä näitä leikkauksia usein.
En halua olla 40v nainen, joka ontuu, mutta leikkaus ei houkuta. Päädyimme mietintätaukoon, mutta samalla lääkäri laittoi kuitenkin jo lähetteen HUS:iin. Lähetteen käsittely ja ajansaaminen menisi pitkälle syksyyn, joten olisi aikaa miettiä.
Mutta tärkein kaikista: kuinka paljon jalkaa pitää varoa?
-Se on kipua, ei muuta. Ei se siitä katkea tai irtoa, ortopedi sanoi.
-Olen nähnyt vain kaksi katkeamistapausta tällaisissa tapauksissa. Käytä niitä korkokenkiä ja lepää tarpeen mukaan.
Hyviä uutisia lomalle lähtijälle! Tosiasia kuitenkin oli, että akilles oli revennyt vähän jo pari kertaa. Kerran esim. pinkaisin liikennevaloissa pari juoksuaskelta, kun akilleessa tuntui viiltävä kipu. Jalkaan tuli myös iso mustelma. Oireita oli.
Silti nautin lomasta täysin siemauksia. Kaupunkilomailin korkkareissa, pyöräilin, pelasin kipulääkkeillä ja ontuen useamman golfkierroksen. Ikävää, mutta ei pysäyttävää, kunnes 24.7. pamahti.
Itse löysin juoksemisesta ennen kaikkea tavan nauttia luonnosta. Hölkkäilyharrastukseni alkoi merkittävämmässä mielessä kevättalvella 2010. Huomasin, kuinka ihanaa oli lähteä aikaisin aamulla liki tyhjälle Töölönlahden lenkille. Valoistuvista aamuista, musiikista ja vähitellen paranevasta juoksukunnosta syntyi ihastus.
Jo vuonna 2010, mutta varsinkin 2011, kun juoksin ensimmäisen puolimaratonin, aloin kärsiä kantapääkivusta. Kyse ei ollut akilleskivusta sinällään, vaan kivusta kantaluussa - vähän kuin jalassa olisi rakko, mutta ihon sisäpuolella. Akilleen kiinnityskohta saattoi olla myös jäykkä, etenkin aamulla ja juuri lenkille lähtiessä.
Vaiva helpotti levossa. Tein usein kesän jälkeen paluun lempilajieni salin ja spinnauksen pariin, ja juoksu jäi vähemmälle. Kävin kuitenkin vaivan takia myös fysioterapeutilla, joka neuvoi porrasjumppaa. Sillä saisin venytettyä akillesta ja tuotua alueelle lisää verenkiertoa.
Kesällä 2012 puolimaratonin jälkeen vaiva ei kuitenkaan mennyt pois. Terveystalon työterveyshuolto määräsi ensin tulehduskipulääkkeitä. Niistä ei ollut mitään apua (en usko, että ne auttavat akillesvammoihin lainkaan...). Ja niin tutustuin "pika-apuun".
Nuori lääkäri kertoi, miten oli saanut kipeän kantapään hoidossa erittäin hyviä tuloksia kortisonipiikillä. Kyllä, kortisoni tahtoo haurastuttaa kudoksia, mutta jos laitetaan vain vähän ja ohueeseen limapussiin kantapäässä, kortisoni ei mene akillekseen ja haurastuta sitä. Fine, kokeillaan.
Ja kortisoni auttoi. Vuorokauden kantapää oli kireämpi ja kipeämpi kuin koskaan, mutta sen jälkeen: puh, vaiva oli poissa. Aina seuraavaan juoksukauteen asti.
Kyllä, matkan varrella mietin kaikki askellukset, jalan asennot jne. Kokeilin erilaisia lenkkareita, pohjallisia. PT katsoi ja korjasi juoksuasentoa. Ei muutosta.
Juoksemista, kipua, venyttelyä, lepoa (ja muutama lisäkortisonipiikki) myöhemmin tultiin maaliskuuhun 2014. Pieni 6-7 km sunnuntailenkki oli pakko muuttaa kävelyksi, koska nyt todella koski kantapäähän. Ja nyt kipu ei vaan helpottanut. Aloin ontua. Lopetin aamuhölkät, ja siirryin täysin salitreeniin. Laitoin jalkaan mobilatia, otin tulehduskipulääkettä - ei apua. Siirryin käyttämään vain korkkareita, joissa kävely onnistui ilman kipua ja ontumista.
 |
| Kiilakorkoja ostamassa. Parhaat kengät akilleskipuiselle. |
Tapaaminen nilkkoihin ja jalkateriin erikoistuneen ortopedin kanssa selvitti viimein, mistä on kyse. Minulla on haglundin kantapäät. Kantaluun rakenne hankaa akillesta tai sen kiinnityskohtaa ja kuormituksen kasvaessa saattaa aiheuttaa tulehduksen. Minulla tulehdusta oli ollut jo niin pitkään, että kantaluuhun oli tullut nk. luupiikki kohti akillesjännettä. Luupiikki on kalkkeutunutta tulehtunutta kudosta.
Ortopedin oma suosittelu oli, että jalka leikattaisiin. Akilles irrotetaan kantaluusta, tulehtunut, kalkkeutunut kudos poistetaan, kantaluuta mahdollisesti oikaistaan ja akilles kiinnitetään takaisin kiinni. Ei kuulosta ihan simppelille. Ortopedi kertoi tekevänsä näitä leikkauksia usein.
En halua olla 40v nainen, joka ontuu, mutta leikkaus ei houkuta. Päädyimme mietintätaukoon, mutta samalla lääkäri laittoi kuitenkin jo lähetteen HUS:iin. Lähetteen käsittely ja ajansaaminen menisi pitkälle syksyyn, joten olisi aikaa miettiä.
 |
| Varoittava vamma |
Mutta tärkein kaikista: kuinka paljon jalkaa pitää varoa?
-Se on kipua, ei muuta. Ei se siitä katkea tai irtoa, ortopedi sanoi.
-Olen nähnyt vain kaksi katkeamistapausta tällaisissa tapauksissa. Käytä niitä korkokenkiä ja lepää tarpeen mukaan.
Hyviä uutisia lomalle lähtijälle! Tosiasia kuitenkin oli, että akilles oli revennyt vähän jo pari kertaa. Kerran esim. pinkaisin liikennevaloissa pari juoksuaskelta, kun akilleessa tuntui viiltävä kipu. Jalkaan tuli myös iso mustelma. Oireita oli.
Silti nautin lomasta täysin siemauksia. Kaupunkilomailin korkkareissa, pyöräilin, pelasin kipulääkkeillä ja ontuen useamman golfkierroksen. Ikävää, mutta ei pysäyttävää, kunnes 24.7. pamahti.
Hei. Kiitos blogistasi. Minulla on Haglundin kantapää, johon olen hakenut apua monesta paikkaa, mutta tuntuu, että turhaan. Suurin pelkoni on, että jokin päivä akilles katkeaa. No, itse maksamani magneettikuvat eivät vielä reilu vuosi sitten ainakaan antaneet viitteitä siitä. Kai se vain niin on, että parasta on vain sinnitellä ja yrittää keksiä keinoja sytkäyttävien kipujen hallintaa. Ärsyttävintä on, että kengistä ei heti ostaessa tiedä, sietääkö kantapääni niitä. Oman haasteensa tuo se, että tuon kantapääongelmattoman nilkan kaikki kolme kehrästä murtuivat vajaa vuosi sitten. Sain kuitenkin blogistasi tsemppiä. Periksi en aio antaa tai liikuntaa lopettaa. -ira
VastaaPoista