Edellisestä postauksesta on vierähtänyt aikaa. Siitä huomaa, että akilles on mielessä yhä vähemmän!
Kaksi vuotta ja muutama päivä sitten kuului pam, josta kaikki alkoi. Heinäkuun helteisinä päivinä nuo alkuaikojen tunnelmat palaavat helposti mieleen. Ehkä hyvä, ettei tiennyt mitä edessä on!
Toipuminen viimeisestä leikkauksesta on sujunut hyvin. Kävelen sujuvasti paljainkin jaloin ja luotan jalkaan. Mutta toipuminen koko prosessista sujuu armottoman hitaasti.
Olen käynyt joitain kertoja fysioterapeutilla hakemassa kuntoutusohjeita, ja samalla etenemistä on mittailtu mm. varpaille noustessa kantapään korkeudella: en vieläkään saa kantaa ihan yhtä korkealle kuin terveen jalan kanssa.
Voimaa kertyy pohkeeseen todella hitaasti. Fysioterapeutin mukaan se johtuu siitä, että itse jänteen ja lihaksen lisäksi kaikki nilkan ja pohjelihaksen kudokset ovat kärsineet pitkästä vamma-ajasta. Niitä pitää hieroa ja avata, jotta lihastreeni pääsee vahvistamaan lihaskudosta.
Treeniksi käy fysioterapeuttini mukaan kaikki jalkatreeni. Koko jalkahan on kärsinyt akillesvammasta, ja sen kyllä huomaa! Joidenkin lääkäreiden "kyllä se kävelemällä toipuu" - ohjeet fysioterapeutti tyrmäsi täysin: lihas ei pelkällä kävelyllä kasva.
Salin lisäksi olen ottanut mukaan spinningin (hyötypyöräily kuvioissa on ollut koko ajan), sillä klosseilla polkeminen tuntuisi kehittävän nilkan ja pohkeen kestävyyttä. Ja kyllä: olen kokeillut myös juoksumatolla juoksua. Tai kevyttä laahustamista se on, se onnistuu noin 10 minuutin verran.
Mutta oikeaan juoksemiseen on matkaa. En vielä pysty seisomaan vammajalan varpailla niin, että kanta pysyisi todella ylhäällä. Tämähän on ensimmäinen steppi: pystyy nostaamaan oman painon kipeän jalan varpaille. Juoksussa ja hyppäämisessä akillesjänteeseen kohdistuu noin 10-kertaisesti oman painon verran painetta. Silloin jalan pitää olla jo todella vahva.
Tällainen pitkäaikainen jalkaongelma muuttaa paljon perusliikkumista. Vammautuneet jalan varpaat ovat liki koko ajan jännittyneet, koska jäntevyyttä puuttuu muualta ja tukea tulee haettua jalkaterästä. Terveen jalan polvi tulee kipeäksi esim. korkeita portaita alaspäin tullessa, koska toinen jalka ei vielä ponnista tarpeeksi. Toivon kovasti, että toipuminen etenisi, jotta muilta mahdollisilta vammoilta välttyisi.
Kuntoutuksen maali on jossain ensi vuonna. Kun tyypillisestä kuuden viikon kipsiajasta toipuminen vie yleensä kuusi kuukautta, minun 20 viikon kipsikokemuksella tiedossa 20 kuukauden toipuminen eikä se huomioi vielä kuukausia ilman akillesjännetä. Kärsivällisyyttä ja sitkeyttä kysytään tässäkin vaiheessa toipumista.
Kaksi vuotta ja muutama päivä sitten kuului pam, josta kaikki alkoi. Heinäkuun helteisinä päivinä nuo alkuaikojen tunnelmat palaavat helposti mieleen. Ehkä hyvä, ettei tiennyt mitä edessä on!
Toipuminen viimeisestä leikkauksesta on sujunut hyvin. Kävelen sujuvasti paljainkin jaloin ja luotan jalkaan. Mutta toipuminen koko prosessista sujuu armottoman hitaasti.
Olen käynyt joitain kertoja fysioterapeutilla hakemassa kuntoutusohjeita, ja samalla etenemistä on mittailtu mm. varpaille noustessa kantapään korkeudella: en vieläkään saa kantaa ihan yhtä korkealle kuin terveen jalan kanssa.
 |
| Arpi on siisti, mutta muuten jalasta tietysti näkee, että paikkailtu on. Pohje on yhä "tyhjä". |
Treeniksi käy fysioterapeuttini mukaan kaikki jalkatreeni. Koko jalkahan on kärsinyt akillesvammasta, ja sen kyllä huomaa! Joidenkin lääkäreiden "kyllä se kävelemällä toipuu" - ohjeet fysioterapeutti tyrmäsi täysin: lihas ei pelkällä kävelyllä kasva.
Salin lisäksi olen ottanut mukaan spinningin (hyötypyöräily kuvioissa on ollut koko ajan), sillä klosseilla polkeminen tuntuisi kehittävän nilkan ja pohkeen kestävyyttä. Ja kyllä: olen kokeillut myös juoksumatolla juoksua. Tai kevyttä laahustamista se on, se onnistuu noin 10 minuutin verran.
Mutta oikeaan juoksemiseen on matkaa. En vielä pysty seisomaan vammajalan varpailla niin, että kanta pysyisi todella ylhäällä. Tämähän on ensimmäinen steppi: pystyy nostaamaan oman painon kipeän jalan varpaille. Juoksussa ja hyppäämisessä akillesjänteeseen kohdistuu noin 10-kertaisesti oman painon verran painetta. Silloin jalan pitää olla jo todella vahva.
Tällainen pitkäaikainen jalkaongelma muuttaa paljon perusliikkumista. Vammautuneet jalan varpaat ovat liki koko ajan jännittyneet, koska jäntevyyttä puuttuu muualta ja tukea tulee haettua jalkaterästä. Terveen jalan polvi tulee kipeäksi esim. korkeita portaita alaspäin tullessa, koska toinen jalka ei vielä ponnista tarpeeksi. Toivon kovasti, että toipuminen etenisi, jotta muilta mahdollisilta vammoilta välttyisi.
Kuntoutuksen maali on jossain ensi vuonna. Kun tyypillisestä kuuden viikon kipsiajasta toipuminen vie yleensä kuusi kuukautta, minun 20 viikon kipsikokemuksella tiedossa 20 kuukauden toipuminen eikä se huomioi vielä kuukausia ilman akillesjännetä. Kärsivällisyyttä ja sitkeyttä kysytään tässäkin vaiheessa toipumista.
