Lusiminen alkaa

Kun hoito on alkanut, on tiedossa vain ja ainoastaan ajan kuluttamista. Tee elämästä mahdollisimman mukavaa - niin mukavaa, kuin se vaan voi jalka ilmassa olla.

Alkuun on raskasta, kun kroppa ei ole tottunut keppikävelyyn. Ihmisen jalka painaa paljon, ja lonkankoukistaja etenkin on kovilla. Aluksi lyhyetkin matkat vaativat usean pysähdyksen, ja kädet kipeytyvät keppien kahvoista. Suosittelen niihin rannehikinauhoja, jotka pehmentävät mukavasti.

Kotona oppii vähitellen erilaisia tapoja toimia ja kuljettaa tavaroita. Jotkut käyttävät kuulemma reppua kotonakin, mutta itse suosin lähinnä taskullisia hameita ja housuja. Nojaamalla kipeän jalan polvella tuoliin saan useita kotihommia, kuten kokkaamista ja silitystä tehtyä suht mukavasti. Tasapainoilu yhdellä jalalla kun on todella raskasta.

Moni surkuttelee kohtaloani: olla kipsissä vuosisadan helteillä. Oikeasti en ole kokenut kuumuutta ollenkaan ikäväksi. Olen onnekas, sillä asuntoni on kohtullisen viileä läpivedossa ja minulla on pieni varjoisa parveke. Ja koska juuri mitään ei voi tehdä, hankin itselleni usein kyydin lähirannalle. Siellä oli niin paljon mukavampaa olla tekemättä mitään!


Ja se lepo! Se on tärkeää. Etenkin aluksi jalka meni mustaksi jo, kun se oli muutaman minuutin alaspäin. Sitä on siis pakko pitää sydämen yläpuolella usein. Kuumalla säällä tuntuu, että veri oikein pakkautuu jalkaan. Päivä siis rytmittyy toistuvien lepohetkien ja toivottavasti pitkien yöunien kautta.

Ja aikaa kuluu kaikkeen tavalliseen. Aamukahvin keitto kestää kolmekertaa kauemmin kuin tavallisesti. Peseytyminen, pukeutuminen, sen yhden kengän laitto jalkaan - kaikki kestää. Ja kepit kaatuvat lattialle rämisten noin 10 kertaa päivässä. Ärsyttää, mutta tottuu.

Elämänpiiri siis pienenee aluksi, mutta ystävien vierailut pitävät mielialan korkealla. Jostain syystä elämään tulee myös uusia ihmisiä silloin, kun heitä tarvitaan - vaikka vain tätä elämänhetkeä varten.

Hoidon aloitus

Akillesvammassa, kuten muissakin vammoissa, alku on tavallaan helppo. On selviä päämääriä ja virstanpylväitä, joita kohti mennään. Kävin siis magneettikuvassa perjantaina ja maanantaina pääsin kuulemaan tuloksia Töölön sairaalaan.

Reilut 6tuntia Töölössä, mustavalkoleffoja odotteluviihteenä.

Päivä oli pitkä, olin tapaturmaklinikalla lopulta kuusi tuntia. Lukemiset loppuivat, mutta onneksi sain taas ystävistä odotteluseuraa ja myös luvan siirtyä kahvilan terassille - ennätyksellinen hellejakso kun vaan jatkui.

On hieno, kuinka potilaalta nykyisin kysytään toiveita hoidosta, mutta toisaalta myös hurjaa. Minultakin kysyttiin, haluanko leikkauksen vai en. Mitä siihen voi sanoa?

Tapaukseni ei ole ilmeisesti tavallisin. Akillesjänne irtosi liki kokonaan jääden vain muutamalla säikeellä kiinni. Kuvissa näkyy kappale, joka voisi olla pala luuta tai jo aiemmin löytynyt kalkkeutunut kudos. Ja lisäksi minulla on ne haglundin kantapäät. Pitäisikö kuitenkin leikata?

Lopulta ilmeisesti useamman lääkärin päätöksellä (itse tapasin vain yhden) päädyttiin kipsihoitoon. Tapaustani käsiteltiin seuraavan päivän traumakokouksessa, mutta päätös oli kuitenkin sama: ei leikata.

Pinkillä jalalla seuraavat neljä viikkoa.

Lääkäri selitti minulle päätöstä pienemmällä riskillä: leikkaushaava on aina riski mutta superhelteillä vielä suurempi. Leikkaus ei takaisi myöskään parempaa lopputulemaa. Vamman aiheuttama vilkastunut verenkierto akilleksessa auttaisi paranemista, samaan tapaan kuin leikkaus.

Tavallaan olin helpottunut: leikkaus pelotti. Olin myös varautunut mahdollisuuteen, että akillekseen jouduttaisiin siirtämään jännettä muualta jalasta - kaksi leikkaushaavaa! Siksi kipsi tuntui hyvälle vaihtoehdolle.

Pinkki kipsi siis jalkaan ja kotiin potemaan!

Alku

Yllättävän onnettomuuden jälkeen tarvitsee läheisiä, kipeästi. En koskaan kykene kiittämään tarpeeksi ystäviä, jotka tulivat kylään ja auttoivat alussa - siitäkin huolimatta, että saatoin purskahtaa itkuun tasaisin väliajoin. Olin aika järkyttynyt.

Omasta elämäntilanteesta sen verran, että asun yksin vanhan kerrostalon 5. kerroksessa, ilman hissiä. Tilannetta helpottaa, että pystyn tekemään kotoa osan töistäni ja taloudellisesti pystyn ostamaan tarvittaessa kotiin apua, käyttämään taksia jne. Jotain hankaluutta, mutta olen myös onnekas. 

Yksin asuvalle jalkavammaiselle ensimmäinen ohje: pyydä apua. Selviät vähitellen yllättävän hyvin monista asioista, mutta ensiksi tarvitset apua monessa asiassa.

Terveellinen, hyvä ruoka on
olennainen osa toipumista. Paljon proteiinia!

Ruokakaupassa käynti on liki mahdotonta aluksi, koska mitään ei voi kantaa tai työntää. Pyydä apua ystäviltä, perheeltä tai jos haluat olla itsenäinen, tilaa ruoat kotiin. Suosittelen Alepan Kauppakassia, miksei myös Kauppahalli 24h tai Stockan Herkku tässä pääkaupunkiseudulla. Alepan palvelun etu on edullisuus (parhaimmillaan 3,90€/toimitus) ja hyvät, täsmälliset toimitusajat, mutta valikoima voisi olla hieman laajempi. Stockan palvelu ja valikoimat ovat erinomaisia, mutta toimitus myös hintava.

Peseytymistä varten tarvitset suihkujakkaran; on turhaa kekkuloida saippuaisena suihkussa yhdellä jalalla. Kiinteän kipsin kanssa suosittelen apteekista saatavaa kipsipesupussia, jonka avulla jotkut kuulemma jopa uivat. Sen sisään voi laittaa vielä kasvopyyhkeen "tiivisteeksi". Iso jätesäkki ja maalarinteippi käyvät myös, pyyhe taas tiivisteeksi polven ympärille. Kiinteän kipsin kanssa on kätevä pieni sieni, jolla saa pestyä kipsijalan varpaat kastelematta kipsiä.

Olennaiset pesutarvikkeet: jakkara,
pesupussi ja sieni.

Itselle siisteys on tärkeää, enkä halunnut sillä vaivata läheisiä. Hankin siis siivousavun, joka myös vaihtoi lakanat. Ja vei roskat ja lehdet - olennainen tarve.

Sitten "yhteiskunnalliset" velvollisuudet:

• ilmoitus työpaikalle, sairauslomatodistuksen lähettäminen, töiden sopiminen. Minulle määrättiin saman tien 2kk sairauslomaa, joka oli omassa tapauksessa aivan liikaa. Oman työkyvyn lisäksi kannattaa tarkastaa, kuinka pitkään työnantaja maksaa palkkaa sairausajalta. Tämä vaihtelee käsittääkseni paljon.
• mahdolliset vakuutusasiat
• matkakortin, kuntosali- yms. jäsenyyksien laitto hyllylle, kirjaston kirjat

Näillä spekseillä lähdin itse järjestelemään elämääni.

Tärkein asia oli kuitenkin saada tieto magneettikuvausasiasta. Onneksi tartuin puhelimeen ja soitin Töölön sairaalaan heti seuraavana päivänä. Sairaala oli pistänyt kuvausaikani yli viikon päähän ja lähettänyt siitä minulle kirjeen! Ihme kun ei savumerkkejä.

Pyysin tarkistamaan asian vielä lääkäriltä; akillesvammoissa kun nopea hoidon aloitus on käsitykseni mukaan olennaista. Lääkärikonsultaation jälkeen aika irtosikin heti samaksi päiväksi. Potilas joutuu tosiaan olemaan skarppina näissä tilanteissa!

Ennen magneettia minun piti selvitä ensi kertaa portaat 5. kerroksesta alas. Ensimmäisen ja onneksi viimeisen kerran kupsahdin nurin, onneksi takapuolelle. Koska olin edellisenä päivänä saanut piikillisen veritulppia ehkäisevää verenohennuslääkettä, seurauksena oli todella mojova mustelma.

Sairaskertomus

Olen liikunnallinen nainen, mutta en kummoinen juoksija. Jos kuitenkin harrastaa tarpeeksi liikuntaa, juokseminen tulee siihen ennen pitkään mukaan jollain tavalla - vaikka tukilajina.

Itse löysin juoksemisesta ennen kaikkea tavan nauttia luonnosta. Hölkkäilyharrastukseni alkoi merkittävämmässä mielessä kevättalvella 2010. Huomasin, kuinka ihanaa oli lähteä aikaisin aamulla liki tyhjälle Töölönlahden lenkille. Valoistuvista aamuista, musiikista ja vähitellen paranevasta juoksukunnosta syntyi ihastus.

Jo vuonna 2010, mutta varsinkin 2011, kun juoksin ensimmäisen puolimaratonin, aloin kärsiä kantapääkivusta. Kyse ei ollut akilleskivusta sinällään, vaan kivusta kantaluussa - vähän kuin jalassa olisi rakko, mutta ihon sisäpuolella. Akilleen kiinnityskohta saattoi olla myös jäykkä, etenkin aamulla ja juuri lenkille lähtiessä.

Vaiva helpotti levossa. Tein usein kesän jälkeen paluun lempilajieni salin ja spinnauksen pariin, ja juoksu jäi vähemmälle. Kävin kuitenkin vaivan takia myös fysioterapeutilla, joka neuvoi porrasjumppaa. Sillä saisin venytettyä akillesta ja tuotua alueelle lisää verenkiertoa.

Kesällä 2012 puolimaratonin jälkeen vaiva ei kuitenkaan mennyt pois. Terveystalon työterveyshuolto määräsi ensin tulehduskipulääkkeitä. Niistä ei ollut mitään apua (en usko, että ne auttavat akillesvammoihin lainkaan...). Ja niin tutustuin "pika-apuun".

Nuori lääkäri kertoi, miten oli saanut kipeän kantapään hoidossa erittäin hyviä tuloksia kortisonipiikillä. Kyllä, kortisoni tahtoo haurastuttaa kudoksia, mutta jos laitetaan vain vähän ja ohueeseen limapussiin kantapäässä, kortisoni ei mene akillekseen ja haurastuta sitä. Fine, kokeillaan.

Ja kortisoni auttoi. Vuorokauden kantapää oli kireämpi ja kipeämpi kuin koskaan, mutta sen jälkeen: puh, vaiva oli poissa. Aina seuraavaan juoksukauteen asti.

Kyllä, matkan varrella mietin kaikki askellukset, jalan asennot jne. Kokeilin erilaisia lenkkareita, pohjallisia. PT katsoi ja korjasi juoksuasentoa. Ei muutosta.

Juoksemista, kipua, venyttelyä, lepoa (ja muutama lisäkortisonipiikki) myöhemmin tultiin maaliskuuhun 2014. Pieni 6-7 km sunnuntailenkki oli pakko muuttaa kävelyksi, koska nyt todella koski kantapäähän. Ja nyt kipu ei vaan helpottanut. Aloin ontua. Lopetin  aamuhölkät, ja siirryin täysin salitreeniin. Laitoin jalkaan mobilatia, otin tulehduskipulääkettä - ei apua. Siirryin käyttämään vain korkkareita, joissa kävely onnistui ilman kipua ja ontumista.

Kiilakorkoja ostamassa. Parhaat kengät akilleskipuiselle.

Tilanne jatkui koko kevään. Kesäkuun alussa sorruin vielä kerran: vielä yksi kortisonipiikki kantaan, jotta selviäisin odotetusta New Yorkin matkasta. Lääkäri oli tosi huolellinen, ettei pistä akilleksen lähellekään. Mutta nyt kortisonikaan ei auttanut.

Tapaaminen nilkkoihin ja jalkateriin erikoistuneen ortopedin kanssa selvitti viimein, mistä on kyse. Minulla on haglundin kantapäät. Kantaluun rakenne hankaa akillesta tai sen kiinnityskohtaa ja kuormituksen kasvaessa saattaa aiheuttaa tulehduksen. Minulla tulehdusta oli ollut jo niin pitkään, että kantaluuhun oli tullut nk. luupiikki kohti akillesjännettä. Luupiikki on kalkkeutunutta tulehtunutta kudosta.

Ortopedin oma suosittelu oli, että jalka leikattaisiin. Akilles irrotetaan kantaluusta, tulehtunut, kalkkeutunut kudos poistetaan, kantaluuta mahdollisesti oikaistaan ja akilles kiinnitetään takaisin kiinni. Ei kuulosta ihan simppelille. Ortopedi kertoi tekevänsä näitä leikkauksia usein.

En halua olla 40v nainen, joka ontuu, mutta leikkaus ei houkuta. Päädyimme mietintätaukoon, mutta samalla lääkäri laittoi kuitenkin jo lähetteen HUS:iin. Lähetteen käsittely ja ajansaaminen menisi pitkälle syksyyn, joten olisi aikaa miettiä.

Varoittava vamma

Mutta tärkein kaikista: kuinka paljon jalkaa pitää varoa?
-Se on kipua, ei muuta. Ei se siitä katkea tai irtoa, ortopedi sanoi.
-Olen nähnyt vain kaksi katkeamistapausta tällaisissa tapauksissa. Käytä niitä korkokenkiä ja lepää tarpeen mukaan.

Hyviä uutisia lomalle lähtijälle! Tosiasia kuitenkin oli, että akilles oli revennyt vähän jo pari kertaa. Kerran esim. pinkaisin liikennevaloissa pari juoksuaskelta, kun akilleessa tuntui viiltävä kipu. Jalkaan tuli myös iso mustelma. Oireita oli.

Silti nautin lomasta täysin siemauksia. Kaupunkilomailin korkkareissa, pyöräilin, pelasin kipulääkkeillä ja ontuen useamman golfkierroksen. Ikävää, mutta ei pysäyttävää, kunnes 24.7. pamahti.

Day 1 - Pamaus

Oli kesäloman toiseksi viimeinen päivä. Pakkasin tavaroita viimeiselle pienelle lomamatkalle; tiedossa oli hauska lomanlopettajaisviikonloppu kavereiden kanssa. Ja yhtäkkiä kuului pamaus.

Mikä se oli? Oliko lattialla jotain, jota potkaisin? Ei, ei mitään.

Kyllä, olin kuullut, että akilleksesta kuuluu kova pamaus sen katketessa. Pitkään jännevammoja poteneena minun voisi kuvitella ymmärtävän, mitä tapahtui. Mutta eihän näin voi käydä. Miten akilles voi katketa kesken normaalin kotiaskeleen? Ei merkittävää kipua, ei kai se voi olla poikki? Jospa se on vain pohjelihas, ehkä se revähti tai jotain, koska olin ontunut jalkaa kuukausia.

Ei, en suostunut uskomaan sitä todeksi. Huomasin kuitenkin, että akillesvaivaisen lempikenkien, korkkareiden käyttö ei enää onnistunut, varpaille ei voinut nousta ja pohjetta särki. Siis paras käydä tarkastuksessa Terveystalossa, mutta sitten lentokentälle. Hauska viikonloppu kutsui, matkatavarat mukaan!

Terveystalossa lääkäri diagnosoi tilanteen puristelemalla pohjetta - tutkimus, joka tuli tutuksi. Tämä pohjelihaksen puristaminen ja sen aiheuttama liike tai sen puute on kuulemma tehokkain diagnosointimenetelmä akillesrepeämän toteamiseen. Tarkemmin jalkaa tutkittiin myös vanhanaikaisella verenpainemittarilla, jonka mansetti kierrettiin pohkeen ympärille. Paine kertoi, että jänne oli poikki. Lisäksi Terveystalossa otettiin ultraääni sekä röntgenkuvat.

Tulos oli selvä: akilles on joko täysin tai liki poikki. Matka jatkui Töölön sairaalaan.

Kotona sairaalasta. Ensimmäinen kipsi.

Tässä kohtaa aloin todella katua matkatavaroiden mukaanottoa. Kävelin Terveystalon ja myöhemmin Töölön sairaalan käytäviä rikkinäisellä jalalla raahaten matkatavaroita - hullua! Jalkaan alkoi koskea koko ajan enemmän, lähinnä pohkeeseen, joka pyrkii vetäytymään kohti polvea. Lopulta vain vedin jalkaa lattiaa pitkin.

Töölössä tilanne todettiin, mutta hoitosuunnittelua varten päätettiin ottaa nilkasta magneettikuvat. Röntgenkuvissa nilkassa näkyi pieni kappale, joka saattoi olla myös palanen kantaluuta. Lisäksi minulla oli melko pitkä akillesvaivatausta. Harkittavana olisi sekä leikkaus- että kipsihoitovaihtoehdot.

Jalkaan laitettiin ortoosisaapas kantakorotuksella. Kainalosauvat mukaan, jalkaan ei varaamista enää. Ystävä poimi kyytiin sairaalasta ja auttoi kotiin kaikkien kimpsujen kanssa. Suunnitelmat olivat tosiaan muuttuneet: viikonlopun ja seuraavien viikkojen osalta.