Leikatun akilleksen lopputarkastus

Kuusi viikkoa akilleksen ja haglundin kantapään leikkauksesta. Eroon kepeistä ja kipsisaappaasta, mutta mieli ei ole kovin korkealla.

Kävin taas sekä Töölössä erikoistuvan ortopedin sekä yksityisesti leikanneen ortopedin vastaanotolla. Aika erilaiset tunnelmat näiden jälkeen.

Akilleksessa tuntuu yhä selkeästi katkeamakohta; jänne on yhdestä kohtaa kapeampi ja sen päältä taas merkittävästi paksumpi kuin ennen. Leikaanneen lääkärin mukaan jänne on sellainen kuin sen tässä kohtaa pitääkin olla ja paksultakin kohdalta  "mukavan ohut" leikatuksia jänteeksi - paljon paksummaksikin se voisi jäädä. Haavassa on yksi vielä rupinen kohta, jossa lääkäri epäili olevan vielä tikkiä, mutta sellaista ei löytynyt. Iho on hauras eikä sitä saa yhtään venyttää.

Mutta ei saa itse jännettäkään. Seuraavan kuukauden ajan tulee olla todella todella varovainen, vaikka leikattu jänne on kyllä vahvempi kuin kipsattu. Lääkäri myös uskoi, ettei jänne katkea alempaa, vaikka se onkin haglundin takia kovin ohut kantapään kiinnikkeiltään; jänne ei yleensä katkea kahdesta eri kohdasta.

Leikannut ortopedi suositteli kävelyä ensisijaisena kuntoutuksena, mutta ei kieltänyt terapeuttista jumppaakaan: esim. istualtaan varpaille nousua, kuminauha päkiän alla jalanojennuksia jne. Jos jalka on vielä kovin jäykkä kuukauden päästä, voidaan harkita fysioterapiaa.

Kuva: Wikimedia

Töölön sairaalan vastaanotolla tunnelma oli synkempi. Lääkärin mukaan jänne on todella heikonoloinen eikä sillä saa tehdä mitään seuraavaan kuukauteen. Vain varovaista kävelyä kahdella kantakorokkeella ja nilkan heiluttelua jumpaksi. Kahta kantakoroketta (yhteensä noin 2cm) sekä mahdollisesti korkokenkiä käytettävä seuraavat kaksi kuukautta. 5 - 6 kuukauden jälkeen voi yrittää juoksua, ponnistaa aikaisintaan 9 kuukauden päästä.

Ylipäätään Töölön lääkäri koki tarpeelliseksi toistella, kuinka jänteestä ei tulisi koskaa entistä tai hyvää. Ylipäätään käsitys julkisen puolelta on se, että tällaisen vaivan potilas halutaan vain mahdollisimman pian pois kustannuksista. Ontuuko potilas vielä vuoden päästä tai lopun ikää, ei juuri kiinnosta.

Inttämisellä sain sentään kontrolliajan kuukauden päähän. Muuten lopputarkastus olisi päättynyt vain "mene kotiin, ehkä se siitä paranee" -tyyppisiin toivotuksiin. Pieni äänenkorotus johti myös fysioterapeutin konsultaation tarjoamiseen, muuten fysioterapia ei kuulu akillespotilaan hoitoon julkisella puolella. Jätin kuitenkin väliin: sairaalan fysioterapiasta ei ole jäänyt tällä keikalla kovin hyvä kuva.

Kaiken kaikkiaan akillesjännevamman kanssa potilas tuntuu olevan aika yksin. Toisin kuin luunmurtumissa, jossa paranemista voidaan seurata röntgen-kuvauksialla, tässä paraneminen on suhteellista. Mitä kudoksessa lopulta missäkin kohtaa tapahtuu, on jossain määrin arvoitus ilmeisesti paitsi potilaalle, myös lääkärille.

Eihän siinä mitään: varovaisuudesta on syytä muistuttaa tässä kohtaa vakavasti. Itsekin otan sen vielä aiempaakin vakavammin - vaikka en halua elää loppuelämää kipsisaapas jalassakaan. Tässä kohtaa kuitenkin lääkärin muutama kannustava sana paranemisesta ja valoisammasta tulevaisuudesta auttaa paljon.

Tässä kohtaa jaan myös linkin mielestäni kiinnostavaan Marko Tuokon opinnäytetyöhön leikatun akillesjänteen kuntouksesta. Hyvä peruselvitys, miten akillesjänne paranee noin fysiologisesti.

Akillespotilaan edistysaskeleita

Viisi viikkoa takana leikkauksesta ja viikko vielä edessä walker-aikaa. Hitaasti tämä aika menee.

Aloitin viikko sitten varovasti kävelemään ilman keppejä sekä otin yhden kantakorokkeen pois tukisaappaasta. Kantakorokkeen ottaminen oli taas jännittävää, mutta yllättävän hyvin se meni, ei juuri kipua, vaikka jänne joutuu venymään reilun sentin pidemmäksi.

Kävely on aika vaikeaa, koska walkerissa on siis vielä yksi koroke, ja se on siis todella korkea. Toinen keppi kulkeekin tukena mukana aina ulkona liikkuessa, mutta sisällä menen jo aika pitkälti ilman kepin tukea. Onneksi Helsinkiin ei vielä ole tullut lunta, joten liukastumista ei ole vielä tarvinnut pelätä.

Töissä. Joo se on vain akilles,
mutta olo on välillä kuin
80-vuotiaalla mummolla.

Jalka on ollut kyllä kipeämpi kuin kipsihoidon aikana. Etenkin poistettua haglundin kantapäätä särkee, mutta usean vuoden kantapääkivuista kärsineelle se on toki pientä. Lähinnä huolestuttaa, millainen kantapää tulee olemaan: näinköhän sillä koskaan enää lenkkeillään.

Kepeistä luopuminen tuo niin paljon vapautta. Olen käynyt tekemässä taas salitreeniäkin, tosin en oikeastaan mitään jaloille. Jos jotain lohdullista, niin voimatasot on säilyneet yläkropassa aika hyvin. Olen nukkunut paljon ja hyvin; ehkä tämän lepäilyjakson jälkeen saa itse asiassa hyvän kehitysvaiheen päälle!

Jalka sen sijaan on aika surkea näky. Vaikka pohkeeni ei nyt muutenkaan ole kovin paksu, onhan se nyt aivan tyhjää täynnä kahden kipsijakson jäljeltä. Varovaisesti kuitenkin arvioisin, että itse jalkaterä on jäntevämmän oloinen kuin ensimmäisen pitkän kipsijakson jäljeltä. Nilkka tuntuisi liikkuvan myös, vaikka en ole kovin kovaa jumppaa sille uskaltanut vielä tehdä.

Jänne on paksun oloinen katkeamiskohdan yläpuolelta, ja itse katkeamiskohta tuntuu kyllä ohuempana. Tosin siinä kohtaa on yhä myös eniten jälkiä leikkauksesta. On selvää, että ohut kantapään iho paranee näköjään paljon paremmin kuin tämä jänteen kohta. Kantapää oli aluksi täysin tunnoton, nyt ihoon on alkanut tulla taas hienoisesti tuntoakin.

Viikko siis vielä edessä. Jo pari päivää aiemmin olen varannut ajan leikanneelle ortopedille, joten jo silloin saan tietää tilanteen. Töölön erikoistuville ortopedeille en lopputarkastusta enää jätä.

Akilles paranee taas

Pari viikkoa on taas menty kepeillä. Alan olla niin tottunut, että välillä en edes muista muuta olevankaan. Olen käynyt liki joka päivä töissä, taksilla. Kaikki sujuu, toki tavaroiden kantaminen on hankalaa ja siihen tarvitsee töissäkin apua. Onneksi on lämmin syksy, ei vielä liukasta.

Mutta raskastahan tämä päälle on. Töiden lisäksi olen lähinnä nukkunut. En ole jaksanut edes jumppailla tai kepittää salille, kuten ekalla kierroksella. Ruokahalu on poissa, ja olen laihtunut parisen kiloa.

Nukun yöt ilman walkeria. Yöllä toistuu usein pelkouni, jossa jänne on taas katkennut. Aamulla varovasti kokeilen, onko jänne vielä yhtenäinen.

Ortopedi suositteli nilkan heiluttamista, mutta vain kädellä auttaen. Tämän pitäisi vähentää jänteen arpeetumista. Nilkka tuntuu voimakkaammalle kuin ensimmäisellä kerralla. Sen verran se ehti varmaan kuntoutua välillä. Vähän pelottaa kuitenkin, miten huonossa kunnossa se tulee olemaan lopuksi.

Jänne on nyt paksumman oloinen kuin kipsi hoidon jälkeen, vaikka sitä ei varsinaisesti paksunnettu, kuten joillekin tehdään. Kipsihoidon jälkeen jänteessä oli ohut, kasvanut pätkä, ja sen yläpuolella jonkinlainen arpi- tai kudosmöykkyinen paksumpi kohta. Ehkä siis varovaisesti varmempi olo jänteen kunnon suhteen.

Pohkeen ja jänteen kiinnityskohtaa särkee taas. Tuttu tunne myös kipsihoidon ajalta noin viikon 6-7 ajalta. Ilmeisesti hermoradat kasvavat tässä kohtaa.

Nyt pitäisi sitten ottaa yksi kantakorotus pois. Muistan miten inhottavalle se tuntuu, hieman pelottaa. Mutta huomenna on myös onnenpäivä: saa alkaa vähitellen kävelemään ilman keppejä. Ihana taas kantaa ihan itse jotain!