Purkasta puhallettu akilles

Kaksi viikkoa on vierähtänyt akillesjänteen korjausleikkauksesta. Olin taas onnekas: leikkaushaava parani hyvin. Olen lukenut, että jopa 30 % vastaavista akillesleikkaushaavoista tulehtuu. Tulehdusriski toki kasvaa uusintaleikkauksissa.

Työntekoa kipsi ei haittaa. Kun sen ja kepit laittaa
palaveripöydän alle kukaan ei muista - ei edes itse!

Tikit otettiin pois pari päivää sitten, ja samalle päivälle onnistuin saamaan ajan myös lääkärilleni Eero Hirvensalolle – yksityispuolelle, Terveystaloon. HUS:n prosessi köhi tälläkin kertaa: lääkärin ohjeen mukaan tarkastus piti olla 2 – 3 viikon kuluttua, HUS löysi ajan viiden viikon päähän. 

Kun soitin asiasta, tarjottiin tilalle erikoistuvan ortopedin vastaanottoa. Kiitos ei, en usko, että tässä kohtaa ”syö kanaa” –tyyppiset ohjeet antavat enää paljon lisäarvoa hoidolle.

Sivuhuomautuksena muuten, että julkisen sairaanhoidon käynti maksaa noin 30€ ja yksityinen Kela-korvauksella 70€. 40€ ei mielestäni ole ihan mahdoton raha siitä, että saa lääkärin asiantuntemuksen käyttöönsä silloin, kun sitä tarvitsee. Toki näin joustava mahdollisuus on etenkin tässä pääkaupunkiseudulla.

No sitten jänne ja sen hoito. Voidaan todeta, että Haglundin kantapään mekaaninen rasitus yhdistettynä muutaman kortisonipiikin haurastavaan vaikutukseen tekee aika surkeaa jälkeä akillesjänteelle. Jänne oli revennyt tammikuussa eri kohdalta kuin aiemmin. Vuosi sitten leikattu kohta oli kunnossa. Akilles oli myös jotenkuten kiinni kantaluussa, mutta löysällä purkkamaisella kudoksella. Missä kohtaa tämä purkka sinne oli kehittynyt, on hieman epäselvää.

Ei niin glamöröösejä hetkiä....
Roskien vientiä vitoskerroksesta
alas kepeillä.

Lääkäri oli siis leikannut purkan pois, materiaalia ainakin oli, ja yhdistänyt päät yhteen. Vahvistukseksi leikattiin pohkeen alaosasta ja akilleen yläosasta suikale, joka on läppänä ommeltu heikomman osan päälle vahvikkeeksi. Läppäosuus tuntuukin tällä hetkellä melkein kipeimmälle kohdalle leikkausalueella.

Nilkka on kipsattu tällä hetkellä lähes 90 asteen kulmaa, mikä on kyllä miellyttävän tuntuista, mutta jatkon kannalta hieman huolestuttavaa. Jänteen pitäisi parantuessaan olla lyhyenä, jotta siihen syntyy myöhemmin tarpeellinen jännitys. Ainakaan se ei ole nyt niin kireä kuin aiemmin, toivottavasti siitä ei tule löysää jatkossa.

Kaikkein ikävintä tässä akillesvammassa on epävarmuus, johon pitää taas tottua. ”Ei sitä taas tiedä, milloin siihen voisi luottaa”, lääkäri tokaisi. Hohhoijaa. No, kepeillä pitää mennä vielä kolme viikkoa, seuraavaan vastaanottoaikaan saakka.

Tai kun kaikki tarttuu kiinni kipsin
tarranauhoihin!

Yhden myönnytyksen sain: saan seisoa kahdella jalalla, kunhan jalka ei mene 90 asteen kulmaan. Pitää askarrella jotain koroketta tai pitää jalkaa edessä – siis seisoa kuin Napoleon… Seisominen, kuten myös varvasjumppa on tarpeen, sillä hermosto-oireeni on tullut takaisin. Varpaat ja jalkaterä tahtovat mennä punakoiksi tai jopa sinisiksi. 

Ilmeisesti reaktio johtuu siitä, että aivot eivät saa viestiä painon tunteesta kipeässä jalassa ja tulkitsee jalan ”poistuneen porukoista”. Sinällään normaali reaktio, jonka voimakkuus vaihtelee – minulla se on melko voimakas. Nyt on tärkeää jumppailla, olla ilman kipsiä mahdollisuuksien mukaan, seisoa eikä siitä aiemmin tekemästäni bodyscan-meditaatiostakaan varmaan haittaa ole.

Muuten kipsiaika on tuntunut tällä kertaa helpommalle, koska tilanteeseen on voinut varautua ja kaikki on niin tuttua. Olen yrittänyt elää mahdollisimman normaalia elämää, missä auttaa hyvä kunto: kepeillä kulkeminen sujuu hyvin ja yläkropan kestävyys siinä kasvaa koko ajan. Kaunis syksy on jatkunut ihanasti vielä marraskuun puolelle. Itsekkäästi toivon, että lumet kiertävät Helsingin vielä pitkään.

Korjausleikkaus

Jalka on nyt leikattu toisen kerran, ja menossa on neljäs toipumispäivä. Olo on iloinen ja pirteä, eikä kipukaan vaivaa kovin paljon, kun jalkaa pitää ylhäällä. Kepeillä kävely tulee niin selkärangasta, että sekään ei juuri nyt ota kovin paljon päähän - kovin tuttua tästä on tullut!

Hauskaa: pinkki oli valittu kipsiväriksi, kun itse vielä nukuin.

Jalassa on pieni, sievä avattava lasikuitukipsi ja noin 15-senttinen leikkaushaava. Ja vain yksi haava. Akilles korjattiin kuitenkin nilkasta löytyneistä materiaaleista, eikä lisävahviketta tarvinnut ottaa polvitaipeesta, kuten ennakkoon oli harkittu.

Jänne on ommeltu kiinni ja katkeamakohta vahvistettu platariksesta otetulla suikaleella tai läpällä nk. Lindholmin metodilla. Olen itse jaksanut paneutua eri tekniikoihin jonkin verran, mm. tässä artikkelissa niitä on selitetty tarkemmin ja hyvillä kuvilla.

Leikkauskertomuksen mukaan jännerakenne nilkassa on ollut "yllättävän hyvä", ja myös katkennut akilles "verraten vahva". Näin ollen materiaalit kelpasivat myös korjaukseen. Mikä kiitos näiden kuukausien kuntoutuksesta! Niistä lukemattomista päivittäisistä ajatuksista "jännitä sitä nilkkaa" ja "yritä nyt ponnistaa sillä". Oma tuntuma oli ennen leikkausta, että nilkka on vahva, ja tunne sai vahvistuksen.

Eri leikkaustekniikoita vertailevia tutkimustuloksia lukiessa on selvinnyt, että tällaisen "hoitamattoman" akillesjännevamman operointi onnistuneesti on todella haastavaa. Jänteet ja nilkan lihakset rappeutuvat käyttämättöminä ja arpikudos haittaa jäntevyyden palauttamista. Näillä läppäleikkauksilla on saatu melko hyviä korjaustuloksia, mutta  lääkärini on potilaskertomuksessakin todennut, että leikkauksellakaan ponnistusvoimaa ei välttämättä saada enää kovin paljon paremmaksi.

Sairaala-selfie. Testissä uusi leikkaushaalari,
jossa säilyy lämpimänä koko leikkauksen.
Vetoketjujen avulla paljastetaan
vain leikattava alue.

Leikkauspäivä oli kummallinen kokemus: pudotus normaalista kävelevästä itsestä pahoinvoivaksi lakananvalkeaksi rullatuolissa kuskattavaksi on nopea. Töölön sairaalan ortopedinen osasto oli ruuhkainen, mutta hoito hyvää ja ammattitaitoista.

Eniten sairaalakokemuksessa lämmitti, että olin paitsi potilas myös aktiivinen kuntoutuja heti alusta asti. Lääkärinikin sanoin: "tämä on sinulle niin tuttua". Fysioterapeutin kanssa jumppailtiin jalkaa ja myös nilkkaa heti leikkausta seuraavana päivänä. Nilkkaa saa nyt liikutella heti kiristyksen rajoissa. Nilkka ei ole myöskään ihan niin ojennettu kuin aiemmilla kerroilla.

Kipsi on mukavan kevyt ja ilman sitä voi olla suuren osan päivästä, aina paikallaan olessa. Tämä on tärkeää, sillä jalkani ei enää kestä kipsin puristusta ja väri- ja lämpötilaoireilut palaavat herkästi. Jalka on nyt niin tottunut vapauteensa, että yöllä kipsiä on pidettävä - muuten tulee juostua unissa liian kovaa.

Näin hurja se on!
Kantapää vasemmalla.

Nukutus ei mennyt tällä kertaa ihan niin hyvin kuin viimeksi. Olin jälkeenpäin pahoinvoiva ja todella väsynyt. Seuraavana päivänä olo kuitenkin oli jo ihan hyvä. Kävin kepeillä kokeilemassa sairaalan portaitakin, mutta hoitajan ehdotuksesta kotimatka sujui ambulanssilla, jonka ystävälliset miehet myös kantoivat minut kotiin viidenteen kerrokseen. Varmuuden vuoksi. Erikoinen kokemus!

Näiden päivien jännitys on ollut haavan kunto. Uusintaleikkauksessa on erityisesti kasvanut tulehdusriski, vaikka kroppa onkin pumpattu täyteen antibioottia leikkauksesta. Kerran, pari päivässä otan siteen auki ja tarkastan haavan. Samalla haava saa ilmaa. Varovaisesti alan uskoa, että pahin vaara on ohi ja haava näyttäisi paranevan.

Nyt hieman jumpaten, haavaa seuraten ja raajapainovarauksella kulkien puolitoista viikkoa, jonka jälkeen tikit saa pois. Lääkärin vastaanotto on myös noin kahden viikon päästä. Hyvällä mielellä niitä kohden!