Jos joulukuusta selviää

Kohta kolme viikkoa uutta paranemisyritystä takana. Päivä päivältä usko paranemiseen kasvaa, vaikka huoli, jatkuva varovaisuus ja kipu välillä sitä yrittävätkin nakertaa.

Leikattu akilles on kyllä selkeästi kipeämpi kuin kipsillä hoidettu - ainakin minulla. Katkeamiskohtaa alkaa helposti rasituksessa koskea, ja öisin herään usein tykyttävään kipuun. Nilkkakipuun ei kuole, varsinkin kun on potenut akilleskipua jo vuosia, mutta päälle kipu on raskasta. Kesken työpäivänkin kokeilen välillä, onko jänne todella vielä tallella.

Kävely sujuu jo paremmin, joskus liki normaalisti, mutta vain kengät ja kantakorokkeet jalassa. Kävelen paljain jaloin vain suihkuun jne., muuten kotonakin kiilakorkotennarit aina jalassa. Niillä jalkaa ei tarvitse varoa joka askeleella. En siis ole oikeastaan ollenkaan ponnistanut pohkeella vielä. Näin mennään lääkärin ohjeiden mukaan vuodenvaihteeseen.

Kävely kuitenkin aktivoi paranemista selvästi. Niin leikkaushaavan iho kuin itse jänne ovat vahvistuneet selkeästi.

Vaikka pelkoja on, olen iloinen jokaisesta pienestäkin kävelylenkistä. Tänään joulukuinen aurinko kruunasi noin kilometrin kävelyn lounaspaikkaan - enkä edes ajatellut ihan joka askelta. Lisäksi suuri ilo on ollut salitreeniin palaaminen. Voin kannustaa kaikkia akillespotilaita testaamaan erilaisia liikkeittä, yllättävän moni kuitenkin toimii vaikka pohjetta ei voi jännittää. Reiden, pakaran ja polven lihasten kuntouttaminen auttaa varmasti jatkossa muutakin paranemista.

Olennaista on nyt selvitä läpi joulukuun ilman takapakkeja. Onneksi edelleenkään ei ole liukasta. Vuodenvaihteessa on taas tapaaminen ortopedin kanssa. Tämän lisäksi aloitan varsinaisen kuntoutuksen Omasairaalassa. Töölön sairaalan sairaalalääkärin vastaanottoajan peruin; en usko, että nämä vinkit "älä kiipeile puihin, älä pese ikkunoita ja syö kanaa" auttavat enää tämän enempää.

Leikatun akilleksen ensiaskeleet - ja treeni!

Pari päivää vapaalla jalalla takana. Tunnelma: surkeahko. Kävely: hyvin vaikeaa. Seisominen: hyvin vaikeaa.

Nämä piristävät

Merkittävin ero kipsihoidon jälkeiseen aikaan on se, että jalka ei ole ollut 90-asteen kulmassa ennen walker-saappaasta luopumista. Sain ottaa saappaasta pois vain yhden kantakorokkeen. Näin olen jalka on edelleen hieman ojentunut eikä suostu kääntymään 90-asteen kulmaan. Käytännössä seison siis toinen jalka koko ajan hieman vartalon edessä.

Pelastus on kengät, joita käytän koko ajan, myös kotona. Parhaat ulkokengät minulle on nilkkurit, joissa pieni tukeva korko ja johon saan tungettua kaksi kantakoroketta. Nilkkurin saa myös hyvin auki, ettei jalkaa tarvitse tunkea tai vetää kengästä. Kotona käytän kiilakorkotennareita - naisilla on helppoa, kun valikoimaa on!

Kävelen pienen pieniä askelia ja yritän imitoida oikeaa kävelyä, mutta eihän siitä oikeastaan mitään tule. Kovin paljon jumppaa en ole tehnyt, ajattelin nyt aloittaa pelkillä nilkan heilutuksilla ja katsoa, miten ne toimivat yhdessä kävelyn kanssa - toipuuko vähitellen.

Tein kuitenkin enmmäisen jalkatreenin salilla. Kuntopyörällä ajo sujui tuttuun malliin. Muuten ohjelman on:

• jalanojennuksia laitteessa
• taaksepäin potkuja laitteessa (ns. pakarakone)
• selänojennuksia laitteessa
• lantionnostot, levytanko&painot lantion päällä
• (maljakyykky penkille, kantapäiden alla paksuin levypaino).

Noilla liikkellä olen saanut käytyä reidet ja pakarat läpi ok ilman akillesongelmia. Jalan alaosa nyt jää odottelemaan parempia aikoja.

Ulkona liikkuminen ja treeneihin paluu piristävät, vaikka muuten tämä vammaisuus onkin raskasta - mutta väliaikaista. Toivottavasti Helsinki säilyy yhtä lumettomana vielä pitkään: ei liukkautta kiitos!

Leikatun akilleksen lopputarkastus

Kuusi viikkoa akilleksen ja haglundin kantapään leikkauksesta. Eroon kepeistä ja kipsisaappaasta, mutta mieli ei ole kovin korkealla.

Kävin taas sekä Töölössä erikoistuvan ortopedin sekä yksityisesti leikanneen ortopedin vastaanotolla. Aika erilaiset tunnelmat näiden jälkeen.

Akilleksessa tuntuu yhä selkeästi katkeamakohta; jänne on yhdestä kohtaa kapeampi ja sen päältä taas merkittävästi paksumpi kuin ennen. Leikaanneen lääkärin mukaan jänne on sellainen kuin sen tässä kohtaa pitääkin olla ja paksultakin kohdalta  "mukavan ohut" leikatuksia jänteeksi - paljon paksummaksikin se voisi jäädä. Haavassa on yksi vielä rupinen kohta, jossa lääkäri epäili olevan vielä tikkiä, mutta sellaista ei löytynyt. Iho on hauras eikä sitä saa yhtään venyttää.

Mutta ei saa itse jännettäkään. Seuraavan kuukauden ajan tulee olla todella todella varovainen, vaikka leikattu jänne on kyllä vahvempi kuin kipsattu. Lääkäri myös uskoi, ettei jänne katkea alempaa, vaikka se onkin haglundin takia kovin ohut kantapään kiinnikkeiltään; jänne ei yleensä katkea kahdesta eri kohdasta.

Leikannut ortopedi suositteli kävelyä ensisijaisena kuntoutuksena, mutta ei kieltänyt terapeuttista jumppaakaan: esim. istualtaan varpaille nousua, kuminauha päkiän alla jalanojennuksia jne. Jos jalka on vielä kovin jäykkä kuukauden päästä, voidaan harkita fysioterapiaa.

Kuva: Wikimedia

Töölön sairaalan vastaanotolla tunnelma oli synkempi. Lääkärin mukaan jänne on todella heikonoloinen eikä sillä saa tehdä mitään seuraavaan kuukauteen. Vain varovaista kävelyä kahdella kantakorokkeella ja nilkan heiluttelua jumpaksi. Kahta kantakoroketta (yhteensä noin 2cm) sekä mahdollisesti korkokenkiä käytettävä seuraavat kaksi kuukautta. 5 - 6 kuukauden jälkeen voi yrittää juoksua, ponnistaa aikaisintaan 9 kuukauden päästä.

Ylipäätään Töölön lääkäri koki tarpeelliseksi toistella, kuinka jänteestä ei tulisi koskaa entistä tai hyvää. Ylipäätään käsitys julkisen puolelta on se, että tällaisen vaivan potilas halutaan vain mahdollisimman pian pois kustannuksista. Ontuuko potilas vielä vuoden päästä tai lopun ikää, ei juuri kiinnosta.

Inttämisellä sain sentään kontrolliajan kuukauden päähän. Muuten lopputarkastus olisi päättynyt vain "mene kotiin, ehkä se siitä paranee" -tyyppisiin toivotuksiin. Pieni äänenkorotus johti myös fysioterapeutin konsultaation tarjoamiseen, muuten fysioterapia ei kuulu akillespotilaan hoitoon julkisella puolella. Jätin kuitenkin väliin: sairaalan fysioterapiasta ei ole jäänyt tällä keikalla kovin hyvä kuva.

Kaiken kaikkiaan akillesjännevamman kanssa potilas tuntuu olevan aika yksin. Toisin kuin luunmurtumissa, jossa paranemista voidaan seurata röntgen-kuvauksialla, tässä paraneminen on suhteellista. Mitä kudoksessa lopulta missäkin kohtaa tapahtuu, on jossain määrin arvoitus ilmeisesti paitsi potilaalle, myös lääkärille.

Eihän siinä mitään: varovaisuudesta on syytä muistuttaa tässä kohtaa vakavasti. Itsekin otan sen vielä aiempaakin vakavammin - vaikka en halua elää loppuelämää kipsisaapas jalassakaan. Tässä kohtaa kuitenkin lääkärin muutama kannustava sana paranemisesta ja valoisammasta tulevaisuudesta auttaa paljon.

Tässä kohtaa jaan myös linkin mielestäni kiinnostavaan Marko Tuokon opinnäytetyöhön leikatun akillesjänteen kuntouksesta. Hyvä peruselvitys, miten akillesjänne paranee noin fysiologisesti.

Akillespotilaan edistysaskeleita

Viisi viikkoa takana leikkauksesta ja viikko vielä edessä walker-aikaa. Hitaasti tämä aika menee.

Aloitin viikko sitten varovasti kävelemään ilman keppejä sekä otin yhden kantakorokkeen pois tukisaappaasta. Kantakorokkeen ottaminen oli taas jännittävää, mutta yllättävän hyvin se meni, ei juuri kipua, vaikka jänne joutuu venymään reilun sentin pidemmäksi.

Kävely on aika vaikeaa, koska walkerissa on siis vielä yksi koroke, ja se on siis todella korkea. Toinen keppi kulkeekin tukena mukana aina ulkona liikkuessa, mutta sisällä menen jo aika pitkälti ilman kepin tukea. Onneksi Helsinkiin ei vielä ole tullut lunta, joten liukastumista ei ole vielä tarvinnut pelätä.

Töissä. Joo se on vain akilles,
mutta olo on välillä kuin
80-vuotiaalla mummolla.

Jalka on ollut kyllä kipeämpi kuin kipsihoidon aikana. Etenkin poistettua haglundin kantapäätä särkee, mutta usean vuoden kantapääkivuista kärsineelle se on toki pientä. Lähinnä huolestuttaa, millainen kantapää tulee olemaan: näinköhän sillä koskaan enää lenkkeillään.

Kepeistä luopuminen tuo niin paljon vapautta. Olen käynyt tekemässä taas salitreeniäkin, tosin en oikeastaan mitään jaloille. Jos jotain lohdullista, niin voimatasot on säilyneet yläkropassa aika hyvin. Olen nukkunut paljon ja hyvin; ehkä tämän lepäilyjakson jälkeen saa itse asiassa hyvän kehitysvaiheen päälle!

Jalka sen sijaan on aika surkea näky. Vaikka pohkeeni ei nyt muutenkaan ole kovin paksu, onhan se nyt aivan tyhjää täynnä kahden kipsijakson jäljeltä. Varovaisesti kuitenkin arvioisin, että itse jalkaterä on jäntevämmän oloinen kuin ensimmäisen pitkän kipsijakson jäljeltä. Nilkka tuntuisi liikkuvan myös, vaikka en ole kovin kovaa jumppaa sille uskaltanut vielä tehdä.

Jänne on paksun oloinen katkeamiskohdan yläpuolelta, ja itse katkeamiskohta tuntuu kyllä ohuempana. Tosin siinä kohtaa on yhä myös eniten jälkiä leikkauksesta. On selvää, että ohut kantapään iho paranee näköjään paljon paremmin kuin tämä jänteen kohta. Kantapää oli aluksi täysin tunnoton, nyt ihoon on alkanut tulla taas hienoisesti tuntoakin.

Viikko siis vielä edessä. Jo pari päivää aiemmin olen varannut ajan leikanneelle ortopedille, joten jo silloin saan tietää tilanteen. Töölön erikoistuville ortopedeille en lopputarkastusta enää jätä.

Akilles paranee taas

Pari viikkoa on taas menty kepeillä. Alan olla niin tottunut, että välillä en edes muista muuta olevankaan. Olen käynyt liki joka päivä töissä, taksilla. Kaikki sujuu, toki tavaroiden kantaminen on hankalaa ja siihen tarvitsee töissäkin apua. Onneksi on lämmin syksy, ei vielä liukasta.

Mutta raskastahan tämä päälle on. Töiden lisäksi olen lähinnä nukkunut. En ole jaksanut edes jumppailla tai kepittää salille, kuten ekalla kierroksella. Ruokahalu on poissa, ja olen laihtunut parisen kiloa.

Nukun yöt ilman walkeria. Yöllä toistuu usein pelkouni, jossa jänne on taas katkennut. Aamulla varovasti kokeilen, onko jänne vielä yhtenäinen.

Ortopedi suositteli nilkan heiluttamista, mutta vain kädellä auttaen. Tämän pitäisi vähentää jänteen arpeetumista. Nilkka tuntuu voimakkaammalle kuin ensimmäisellä kerralla. Sen verran se ehti varmaan kuntoutua välillä. Vähän pelottaa kuitenkin, miten huonossa kunnossa se tulee olemaan lopuksi.

Jänne on nyt paksumman oloinen kuin kipsi hoidon jälkeen, vaikka sitä ei varsinaisesti paksunnettu, kuten joillekin tehdään. Kipsihoidon jälkeen jänteessä oli ohut, kasvanut pätkä, ja sen yläpuolella jonkinlainen arpi- tai kudosmöykkyinen paksumpi kohta. Ehkä siis varovaisesti varmempi olo jänteen kunnon suhteen.

Pohkeen ja jänteen kiinnityskohtaa särkee taas. Tuttu tunne myös kipsihoidon ajalta noin viikon 6-7 ajalta. Ilmeisesti hermoradat kasvavat tässä kohtaa.

Nyt pitäisi sitten ottaa yksi kantakorotus pois. Muistan miten inhottavalle se tuntuu, hieman pelottaa. Mutta huomenna on myös onnenpäivä: saa alkaa vähitellen kävelemään ilman keppejä. Ihana taas kantaa ihan itse jotain!

Tikit pois

Tänään oli leikkauksen jälkitarkastus, jossa poistettiin tikit haavasta. Helpottunut: haava on parantunut hyvin. Tässä kohtaa haavan huono umpeutuminen tai tulehdus olivat suurimmat riskit.

Töölön sairaalan nuorehko erikoistuva ortopedi ei taaskaan vakuuttanut. Kysyi häneltä, miten voin saada kunnon jänteen, vastaus oli, että älä tupakoi (en sitä muutenkaan tee) ja syö kanaa tai muuta proteiinipitoista ruokaa... No kai nekin relevantteja neuvoja!

Hoitoa jatketaan siis walker-saappaalla neljä viikkoa. Jalalle saa laittaa vain raajapainon vielä kaksi viikkoa, sitten jätetään kepit pois vähitellen.

Huonoksi jänne jää. Leikatusta jänteestä ei koskaan tule tervettä enää. Näin lohduttoman lupauksen lääkäri antoi.

Olin varannut samalle päivälle yksityiskäynnin ortopedi Eero Hirvensalolle, joka leikkasi jalkani. Hän kertoi, että kantapäästäni tosiaan poistettiin leikkauksessa luukulma. Jänne sen päällä on kovin ohut, eikä ole poissuljettua, että jänne katkeaa tai irtoa kantaluusta vielä joskus tulevaisuudessa. Saatetaan myös jossain kohtaa joutua leikkaamaan se uudestaan. Itse katkeama saatiin korjattua nyt hyvin.

"Kyllähän tällaisissa tapauksissa kipsihoidolla on aika huono ennuste." Eli leikata olisi kannattanut heti. Näin on helppo jälkiviisaana todeta, kun leikkaushaavakin parani noin hyvin.

Akilleen ja kantapään leikkaushaava muutama
päivä ennen tikkien poistoa. Haava on S:n muotoinen.
Tikit pureutuneet "mukavasti" jo ihoon.

Hirvensalolta samat ohjeet, eli vain kevyellä varauksella pari viikkoa. Sen jälkeen saa jättää keppejä pois, samoin ottaa pois yhden kantakorotuksen walker-saappaasta. Nilkka ei siis tule aivan 90-asteen kulmaan ennen walkerista luopumista.

Yksi pieni valonpilkahdus kuitenkin: Hirvensalo lupaili "nousujohteista toipumista" oikealla kuntoutuksessa. Leikkauskertomuksessa puhutaan ehdottomasta ponnistuskiellosta vuodenvaihteeseen. Pääsisikö siis ottamaan jopa juoksuaskeleen ennen viiden kuukauden rajaa? "Kyllä me siihen varmaan aiemmin päästään."

Kolme oppia siis Haglundin kantapään aiheuttamista ongelmista. 1. Kantapääkipu juostessa tai kävellessä ei ole pikkujuttu; kantaluu voi todella hangata akilleksen poikki. 2. Ei koskaan kortisonia kantapäähän, ei vaikka se niin auttaisi. 3. Jos tällä tavoin akilles menee, hanki leikkaus saman tien.

Leikkaus. Akilles ja kantapää leikataan

Lähtö leikkaussaliin tuli nopeasti. Yhtä nopeasti sain tietää, että leikkaus tehdäänkin nukutuksessa, koska kyse "ei ole ihan tavallisesta akillesleikkauksesta". Vain hetki ja olinkin unessa.

Perjantaiaamuna ilmoittauduin sitten Töölön sairaalassa leikkaukseen. Varsinaista leikkausaikaa odottelin sängyllä pötkötellen viitisen tuntia.

Oloani kävi "ilostuttamassa" sairaalan fysioterapeutti, joka katsoi tarpeelliseksi kauhistella tilannettani ja uumoilla, kuinka kovin kovin huonossa kunnossa tulen olemaan toisen kipsijakson päätteeksi. Itkeskelinkin sitten seuraavan tunnin asiaa. Juuri noin kannattaa käydä piristämässä ja ohjeistamassa liikkumaan tottunutta potilasta!


Herättyäni parin tunnin päästä jalkaa särki kovasti, mutta ilokseni totesin, että vain kantapään aluetta. Jänteeseen ei siis tarvittu siirrettä muualta jalasta. Kipulääkitystä ja antibioottia sain tipalla.

Sinne lähti myös vasen Haglundin kantapää

Toipuminen nukutuksesta kesti sen verran, että jäin yöksi sairaalaan. En ollut mitenkään kyvykäs kulkemaan kepeillä vielä moneen tuntiin. Yöllä jalkaa särki. Etenkin kantapäätä kuin poltti, mutta en tiennyt oliko se leikattu. Kukaan hoitajista ei tiennyt.

Odottelin lauantaina lääkäriä käymään, jotta saisin tietää yksityiskohdat leikkauksesta. No sain ne paperilla, sillä erikoistuvasta, huonoa suomea puhuvasta lääkäristä ei ollut paljon iloa.

Leikkauskertomuksesta kävi ilmi, että jänne oli saatu ommeltua hyviä. Tämän lisäksi kantaluustani oli poistettu kulma, eli Haglundin kantapää oli nyt myös poissa. Walker-saappaalla  kuusi viikkoa. Alusta asti jalkaa voisi liikuttaa passiivisesti kädellä.

Haava oli vuotanut leikkauksen jälkeen jonkin verran, ja illalla kotiin päästyä huutelin haavan ja laitoin puhtaan siteen. Siisti, S:n muotoinen. Väsymys painaa vielä ja särkylääkekin tulee tarpeeseen. Ehkä nyt kuitenkin viimein paranen. 

Onnettomuus: akilles katkesi uudestaan

Tapaturma-asemalla oli onneksi hiljaista, ja pääsin pian pitkäkseni, sillä jalkaan koski nyt paljon enemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Toinen tuuri oli, että päivystävänä lääkärinä oli sairaalan ortopedian ylilääkäri, joten päätös hoidosta syntyi nopeasti. Leikkaus laitettiin jo ylihuomiselle.

Sitä pelkää. Sen kauheuden voi kuvitella. Silti tilanteen hirveyden tajuaa vasta, kun sen kanssa on vastatusten.

Kiipesin kotiin porraskäytäväni portaita, reippaasti, luottaen jo askeleihini. Yksi askel ei kuitenkaan aivan osunut portaalle, kanta jäi osin ulkopuolelle. Muuta ei tarvittu. Akilles katkesi uudestaan.

Kuin mun akilles...

Tällä kertaa ei pamausta, mutta kova kipu heti. Istuin portaalle, kokeilin jännettä, joka oli selkeästi täysin poikki. En kyennyt enää nousemaan. Halusin kuolla.

Soitin Töölön sairaalan tapaturmaan, jossa toivotettiin tervetulleeksi entisenä potilaana suoraan. Ystävä tuli saattajaksi.


Perusakillesleikkauksesta ei ole nyt kyse, vaan lääkäri totesi, että "nyt ei kannata hätiköidä". "Tehdään niin, että tähän ei enää tarvitse palata".

Toki syytän itseäni, olisi pitänyt olla huolellisempi. Toisaalta jos olisin tiennyt, kuinka pienestä katkeaminen on kiinni, en olisi uskaltanut tehdä mitään, mitä tein viime viikkoina. Lääkärin mukaan jänne on ollut hyvin heikko, ei kunnossa. Se lohduttaa hieman - se olisi voinut mennä jossain muussakin tilanteessa. Ja nyt homma korjataan kuntoon.

Lääkäri sanoi katsovansa tarkemmat toimenpiteet, kun nilkka on avattu, esim. tehdäänkö alkuperäiselle syylle, Haglundin kantapäälle jotain. Siirrettä hän ei arvellut tarvittavan, eli onneksi jalkaan tulee vain yksi haava.

Haavan paraneminen kantapäässä on usein hankalaa, koska alueella on huono verenkierto. Se onkin näissä leikkauksissa usein suurin riski.

Sain hyvän kipulääkityksen ja pyynnöstäni myös kipsin jalkaan. Jalka tuntui niin kipeälle, että kaipasin sen suojaksi jotain, vaikka sinällään kipsausta ei tarvinnut. Homma oli selvä. Edessä uneton yö - painajainen oli todellisuutta.

Jalan kuntoutus

Kipsisaapas menossa takaisin
Töölön sairaalaan

Olen käynyt nyt kaksi kertaa fysioterapiassa. Kävely sujuu hetkittäin jo hyvin, mutta jalka väsyy viimeistään kilometrin jälkeen. Kävelyä on ajateltava koko ajan, muuten ontuminen palaa. Terve jalka väsyy, kun kaikki ponnistus on tehtävä sillä.

Olen kuitenkin palannut aktiivisesti salille. Yllättävän monia liikkeitä jaloille pystyy tekemään, jopa kyykkyä, esim. maljakyykkyä, kunhan kantapäiden alla olla levy tai muu koroke. Jalan ojennuksia, maastavetoa, pakaralaitetta ja lantionnostoja - lantion nostoihin olen saanut painoksi jo 80kg. Ei olla entisessä, mutta vähitellen lihakset tuntuvat löytyvän.

Fysioterapeutin ohjeilla jumppaan vähän joka välissä. Yhdellä jalalla seisomista, istualtaan varpaille nousua, kuminauhajumppaa, pientä venytystä ja jopa salilla pohjelaitetta istuen ilman painoa. Putkirullaus tuntuu hyvälle, koska sääri- ja pohjelihakset kipeytyvät kyllä.

Muutenkin venyttely tuntuu hyvälle; kroppa on kipsiajasta edelleen vino. Sen huomaa etenkin lantiosta. Kipeä jalka on lyhyempi kuin toinen.

Sain itseni myös uimahalliin, joka ei todella ole lempipaikkojani, mutta vesijuoksu oli oikeastaan ihan ok kivaa. Pyöräily kuntopyörällä sujuu hyvin, vaikka ekalla kerralla nilkan tasapaino oli tosi huono. Se palautui kuitenkin heti ekan kerran jälkeen.

Sopivat kengät ovat jatkua mietinnän aihe. Voisin käyttää akilleksen puolesta pieniä korkoja, mutta niiden pitäisi olla todella tukevat, koska nilkan lihakset eivät ole vielä täysin palanneet. Kantakorotuksen käyttö on ok, mutta jos sitä ei saa kunnolla kengän pohjan väliin, se liikkuu kävellessä ärsyttävästi. Lenkkarit ovat ehkä paras kenkävalinta, mutta ohutpohjaiset kävelykengät toimivat myös.

Asun edelleen hissittömän talon vitosessa, ja portaiden noususta on tullut kuntotesti: tulen ne ylös jo tosi reippaasti, kun vain muistan astua portaalle koko jalkaterällä. Alaspäin meno sen sijaan on hankalaa ja hidasta, sillä jänne ei anna periksi tarpeeksi ja portaat joutuu menemään vielä yksi kerrallaan.

Akilles kesti jo noin kilometrin matkan ontumatta.

Pelkään kovasti jänteen katkeamista, ja tiedän, että leikkaamattomista jänteistä 20-30% katkeaa uudestaan. Pahin hetki on noin 3 kuukautta katkeamisesta. Silloin alkaa  kai luottaa jo jalkaan. Olen kiltisti pukenut vielä ortoosin jalkaan, jos olen kiivennyt keittiötikkaille. Ortoosissa kävin myös juhlimassa synttäreitäni yökerhossa - koskaan ei voi tietää, jos joku tyrkkää tms.

Tänään kuitenkin päätin, että kipsisaappaan on aika lähteä. Kävelin huikean syksyisen Töölönlahden kautta Töölön sairaalaan palauttamaan saappaan. Hei hei bionic jalka!

Matkalla kipsissä

Tein paluun ortoosisaappaaseen liki viikoksi, koska lähdin työ- ja lomamatkalle Lontooseen. Ensimmäistä kertaa elämässä hyödynsin lentoyhtiön rullatuolipalvelua Helsinki-Vantaalla ja Heathrow'lla. Täytyy sanoa, että Heathrow hoiti asian kyllä huikeasti: sain todella kyydin lentokoneesta aina lentokenttäjunalle, ja kaikki oli supersujuvaa ja ystävällistä.

Matkustaminen Lontoon ruuhkissa pelotti sen verran, että otin walkerin suosiolla mukaan. Sillä kävely ei ole kivaa, mutta sujuu melko hyvin. Lantio ja selkä toki rasittuvat, ja olen saanutkin yhden aika sitkeän hermokivun lantioon - jonkinlainen jumi siellä. Mielummin kuitenkin näin varmuuden

Heathrow'lla. Kyllä näissä käytävissä riittäisi kävelemistä!

vuoksi.

Tein jo aiemmin walker-aikana jonkun työmatkan lentäen. On kieltämättä kiva päästä turvatarkastuksista läpi nopeammin, Lontoossa saapasta haluttiin kyllä tutkia hieman enemmän. Lentokoneessa ei saa istua exitissä, jossa siinä jalat pitää olla kunnossa. Walker kannattaa ottaa matkan ajaksi pois, että veri pääsee kiertämään kunnolla - ja on toki myös mukavampaa.

Matka oli oikein piristävä henkisesti, sillä rakastan matkustamista. Se kuitenkin sai myös muistamaan, miten en vain ole ihan kunnossa vielä. Lisäksi pelottavia tilanteita tulee vastaan koko ajan: liukkaita lattioita, erikoisia portaita, hotellin kylpyamme... Iltaisin olin todella väsynyt, mutta selvisin.

Tämän jälkeen alkaa sitten varsinainen kuntoutus ja kävelyn harjoittelu. ja reippaasti kannoin 20kg matkalaukunkin viidennen kerroksen kotiini.

Vapaus: parantunut akilles

24.9. Odotettu päivä. Töölön sairaalan lopputarkastus ei todella tosin vastannut omaa tunnelmaa. Vain rutiinia.

Huoneessa oli hoitajan lisäksi sama sairaalalääkäri (erikoistuva ortopedi) kuin heinäkuussa tapaturmassa-asemalla. Lääkäriharjoittelijan kanssa he tarkastivat taas refleksit: hyvin toimii. "Hyvähän siitä tuli", ortopedi totesi.

No miten tästä sitten eteenpäin? Pelottaa kovasti, että se katkeaa uudestaan, kerroin lääkärille.

"Ei ihminen voi pelkäämällä elää", hän totesi. Totta. "Jos se katkeaa uudestaan, sit me leikataan se." Kyllä faktaa sekin. "Älä kiipeä puihin tai pese ikkunoita tikkailla, että joudut hyppäämään." Se siitä. Kenkä jalkaan ja ulos.

Mitään fysioterapiaa ei HUSin osalta tarjottu. Minun ei arvioitu hyötyvän sairaalafysioterapiasta mitään, joten menin heti työterveyden kautta fysioterapeutille, joka on ennenkin kuntouttanut akillesjänteitä.

Jänne on jäykkä, liikerata pieni. Polvia voi koukistaa vai hieman, muutaman sentin, kun jänne ottaa kiinni. Kävelyssä näkyy kipsisaappaan vaikutus: nostan polvea niin, että nilkka tulee kohtisuoraan maahan. Kömpelöä, raskasta.

Jalka väsyy heti ja on hutera. Lihasten hakeminen aloitetaan yhdellä jalalla seisomisella ja kuminauhajumpalla.

En tunne niin suurta onnea, kuin kuvittelin. Jänteen katkeaminen pelottaa - milloin siihen taas voi oikeasti luottaa? Myös jalan huono kunto vetää mieltä vähän maahan, vaikka tiedän, että paranee ainakin tiettyyn pisteeseen suht nopeasti. Tarkkailen koko ajan itseäni: teen askelvirheitä. Esim katukiveykseltä pitää muistaa astua alas kipeällä jalalla, mukulakivillä katsottava mihin astuu, ettei nilkka muljahda.

Mutta toki: 2 kenkää jalassa! Ja suihkussa pitkästä aikaa seisaaltaan!

Eroon kepeistä

Elämä on oikeasti niin ihanaa: pystyn kävelemään ilman keppejä! Kuinka paljon voikaan arvostaa kykyä kantaa tavaroita! Tuntuu kuin olisin saanut itseni takaisin. Suuria onnen hetkiä oli viedä ensimmäisen kerran roskat itse, kantaa salilla itse painoja, käydä pienillä ostoksilla, hakea itse kahvia töissä... Lukemattomia pieniä iloja!

Sielunhoitoa mökillä...

Aloitin kävelyn aluksi yhdellä kepillä, sillä ortoosisaappaan korkeus teki kävelystä hieman epätasapainoista. Kepin avulla sain hieman vauhtia.

...ja juhlissa.

Heti kohta vietin pitkästä aikaa viikonlopun mökillä, ja myös siellä keppi oli tarpeen epätasaisilla poluilla ja kiveyksillä kävellessä. Mutta voi onni mökkisaunan nautintoa! Vaikka se oli vähän vaivalloista, kaiken sen arvoista.

Mökiltä tultua poistin toisen kantakorotuksen saappaasta, jolloin jänne joutui taas venymään lisää. Paha! Tuntui, että jänne katkeaa aivan varmasti! Äkkiä kaksi keppiä taas avuksi!

Vähitellen, jo oikeastaan saman illan aikana jänne taas venyi tarvittavaan mittaan ja kipu loppui. Nyt nilkka on siis lähes 90-asteen kulmassa ja sikäli valmis "oikeaan elämään".

Saapas ei ole kaunis, mutta onnistuin myös juhlimaan sillä. Nätisti se katosi iltapuvun alle, ja juhlissa kävely onnistui jo niin hyvin, että kukaan ei vaivaa edes huomannut, ellen sitä paljastanut.

Ortopedilla

Oman mielenrauhani vuoksi varasin ajan Dextraan ortopedi Mikko Heinäselle, joka tutki minut Töölössä viiden viikon kohdalla. Tänään on myös päivä, jolloin pitäisi jättää kepit pois. Se hieman pelottaa, joten mielenrauhan ja varmuuden vuoksi maksan ilomielin noin 80€!

Otin illalla ortoosisaappaasta pois ensimmäisen kantakorotuksen, jolloin jänne siis joutui venymään sentin lisää. Ensimmäiset askeleet otin tosi varovaisesti, mutta yllättävän pian jänne venyi, eikä mitään kipua enää tuntunut.

No tänään sitten ortopediltä kuulin taas hyviä uutisia: jänteessä on hyvät refleksit, eli se on ihan kokonainen. Nilkan liikkuvuus on huono, eli rohkeammin vaan liikuttelemaan sitä nyt vaan ennen lopullista kipsisaappaan poistoa.

Kyselin paljon treeneistä ja kuntoutuksesta kipsiajan jälkeen. Kävimme läpi liikkeitä, joita voisin jo nyt tehdä salilla kipsisaappaan kanssa sekä myöhemmin ilman sitä. Aerobiseksi liikunnaksi ortopedi suositteli crosstarineria tai vesiliikuntaa. Polkupyöräkin käy, mutta vain kuntopyörä. Eräs ortopedin potilas oli katkaissut jänteen polkiessaan ylämäkeen seisaaltaan - juuri siis se kielletty pohjeponnistusliike.

Kysyin myös jännettä suojaavista nilkkatuista, joihin ortopedi suhtautui epäillen: ainoa sataprosenttisesti katkemiselta suojaava apuväline on ortoosisaapas.

Hyvillä mielin siis kotiin, jossa kepit nurkkaan!

Elämää vauvajalan kanssa

Bionic woman is here!

Elämä kahdella jalalla, vaikka kepeillä avustettuna, on mahtavaa!!!

Oli ihanaa tavata oma jalka viiden viikon jälkeen. Ohukainen mutta pahinta raukassa on, että se on aika "hervoton". Kutsun jalkaa vauvakseni, se ei todellakaan ole täysivaltainen ruumini jäsen tällä hetkellä! Peseminen ja sukkien laitto jalkaan on tehtävä yhtä hellävaroen kuin vauvalle.

Jalan iho on onneksi melko hyvässä kunnossa pitkästä kipsiajasta huolimatta. Ehkä yllättävintä oli iso kantapään iso mustelma, joka ei ole parantunut vielä lainkaan. Kertoo jotain aineenvaihdunnan heikkoudesta kipsatussa jalassa!

Näin ei suurta eroa.

Jalka liikkuu todella vähän vielä, ja sitä toki rajoittaa pelko, että jotenkin saisin jänteen katkemaan - ei näillä lihaksilla! Mutta ihana antaa jalalle ilmakylpyjä, sillä saapas on myös kuuma. Rohkeasti olen myös riisunut saappaan aina yöunille: en usko lähteäväni toikkaroimaan unissa ilman sitä, sen verran varovaiseksi jalan kanssa on tullut.

Suosikkikengät juuri nyt.

Kantakorokkeet aiheuttavat sen, että jalka on paljon pidempi kuin toinen. Vaikka fysioterapeutti kyllä kielsi, itse olen kokenut koron helpottavan menoa paljon. Tukevat kiilakorot siis peliin!

Vaikka suurin huoli on poistunut, varasin silti ortopediltä yksityisajan kahden viikon päähän. Pienestä mielenrauhaa tuovasta käynnistäei haittaa. Varsinkin kun jalassa on usein outoja kipuja, jotka tulevat ja menevät. Luultavasti ne kuuluvat paranemiseen, mutta ei mahada mitään: välillä huoli iskee.

Jäähyväiset pinkille

Vihdoin ja viimein päivä, jota on odottanut pelännyt. Kipsi otettiin pois ja jänne tarkastettiin.

Uusi jalka, ei nätti, mutta toimii!

En ole mikään helposta hätkähtävä tyyppi, mutta päivää vaille viisi viikkoa jalka ilmassa, tietämättä paraneeko se kipsin sisällä, on koetellut hermoja. Illalla ennen vastaanottokäyntiä hanat aukesivat: itkeä pillitin silkasta pelosta eikä loppua tullut. Jos se ei ole parantunut, jos se leikataan, jos kaikki alkaa alusta.

Vielä vastaanotollakin kykenin vain nieleskelemään. Kun kipsi otettiin pois, en itse uskaltanut koskea jänteeseen lainkaan, saati yrittää liikuttaa jalkaa.

Ortopedi tuli paikalla ja kokeili kertaalleen akillesta. "Sehän palpoituu hyvin." Se on kunnossa! Se on kasvanut! Tuntui hassulle, että ammattilainen pystyi pienellä kokeilulla toteamaan asian kattavasti. Ei tarvinnut edes näyttää jännettä!

Jalka pakattiin uuteen avattavaan aircast-ortoosiin ja saan alkaa varaamaan jalalle! Mikä helpotus! Puolipainovarausta harjoiteltiin fysioterapeutin kanssa aivan vaa'alla. Lisäksi käytiin läpi uutta portaiden kulkutekniikkaa. Sekin on niin paljon helpompaa, kun molemmilla jaloilla voi astua!

Lisäksi saappaan saa ottaa pois kotona esim. sohvalla istuessa ja tietysti pesulle. Jalkaa saa myös alkaa jumppaamaan, mikä tulee tarpeeseen: liikerata on nyt enemmän millejä kuin senttejä ja myös varpaiden hahmotus on huono: ne ovat kuin supussa.

Saappaassa on vielä kaksi kantakoroketta, jotka otetaan parin viikon päästä pois, jotta jänne alkaisi venyä normipituuteen vähitellen.

Oi tätä onnen päivää!

Treeniä treeniä

Kotijumppaa

Pakko tehdä edes jotain!

Kun kroppa on vähän aikaa vaan ollut, liikkumisen tarve on huutava. Mitä pidemmälle kipsiaika kuluu, sitä vinommalle vartalo alkaa tuntua. Lantio on vino, selkä kumara, olkapäätä vihlaisee.

Olen pelännyt myös lihomista, mutta se ei ole ollut ongelma: paino on hieman pudonnut. Ruokahalu onneksi pienenee aktiivisuuden mukaan. Toki pitkästymiseen voisi myös syödä, mutta toistaiseksi olen löytänyt siihen paremmat "lääkkeet".

Olen yrittänyt keppiurheilun (mm. ne portaat!) lisäksi tehdä liki joka ilta edes jotain kotijumppaa, mutta kaikkihan sen tietävät: kotijmppa on tylsää...

Mökkipainojen iloa

Settiin on kuulunut 100 miesten punnerusta jaettuna 4 settiin (kipsijalka ilmassa), 150 erilaista vatsaa ("pyöräily" on suosikki, koska kipsijalan polvi saa siinä kanssa mukavasti liikuntaa) sekä erilaisia kevyitä pakara- ja reisiliikkeitä kipsijalalle. Ei kummoinen setti, mutta edes jotain!

Mökillä olin niin onnellinen, kun sain käyttöön isän käsipainot. Aitan kaiteeseen nojaten pystyin tekemään hyvän setin käsi- ja olkapääliikkeitä.

Talja kulkee
Elixia Kampissa.

Nyt on tehty myös paluu salille. Helppoa se ei ole, ja "avustaja" on kyllä tarpeen tavaroiden siirtelyssä. Penkillä onnistui hyvin käsien, rinnan ja olkapäiden tekeminen. Selkä sujui taljassa, kun vain varmisti, että kipsipohje ei vahingossakaan pingotu.

Lihaskunto on heikentynyt hieman, mutta luulatavasti palautuu vielä aika hyvin normitreeniin päästessä. Millään maksimipainoilla en muutenkaan alkanut riehua. Treeni oli lähinnä terapeuttista - henkisesti ja fyysisesti.

Treenin jälkeen kroppa tuntui ihanalle. Monet lihakset ovat kipeitä uuden asennon pitämisestä sekä keppikävelystä ja nauttivat erilaisista liikkeistä. Ja punttien jälkeen kepit olivat kuin höyhenet!

Tarinoita akillesjänteestä

Kun jalka on kipsissä, varsinkin pinkissä, saa paljon huomiota. Ohikulkijat ja kylänmiehet ovat kiinnostuneita, mikäs jalkaa vaivaa. Samalla on kuullut monta tarinaa katkenneista ja revenneistä akillesjänteistä.

Lueskelua parvekkeella

Akillesjänteen repeymä tuntuu olevan etenkin päälle kolmekymppisten miesten vaiva, toistaiseksi olen törmännyt vain yhteen naistuttavaan vastaavan ongelman kanssa. Miehiä sen sijaan on tullut vastaan todella monta - tämähän on liki yleistä! Minulle ei kuitenkaan ole selvinnyt, miksi vaiva iskee juuri miehiin. 

Olen kuullut paljon tarinoita, joissa kaikki on sujunut oppikirjan mukaan. Paljon olen kuullut neuvoja myös hakeutua yksityiselle lääkärille leikkausarvioon: "ilman leikkausta siitä ei tule hyvä". Pahin kuulemani tarina on erään ystäväni, jolla leikkaushaava ei umpeutunut ja hän päätyi kulkemaan kainalosauvoilla viisi kuukautta. Tällä kokemuksella on vaikea käsittää, miten sellaisesta selviää.

Netistä löytyy paljon akillesvammaisten kertomuksia. Niitä kannattaa lukea vain sopivassa mielentilassa. Blogi, jota voi suositella, on Markus Leppiniemen akillesblogi. Se on mukavan myönteinen ja asiallinen ja olen palannut siihen useasti.

Huolia ja murheita

Aika on alkanut kulkea tasaista tahtia eteenpäin, mutta muutamia takapakkejakin on tullut. Ensimmäinen iski, kun sain ajanvarauskirjeen Töölön sairaalan kirurgian poliklinikalta. Seuraava kontrolliaikani on vasta 27.8. eli yli kuukausi onnettomuudesta.

Uusi, entistä pienempi kipsi .

Tuntuu varmasti hullulle, mutta kun on odottaa päivää, jolloin saa toisen jalankin maahan, jokainen odotuspäivä on liikaa. Ääni väristen soitin ajanvaraukseen, miksi kontrolli meni näin pitkälle. Minut oli määrätty tietylle ortopedille, jolla ei ollut muita aikoja saatavilla. Ei auta kuin odottaa.

Miksi tietylle lääkärille?  Päätin tilata HUS:sta potilaskertomukseni ja magneettikuvalausunnon. Tilauksen voi suosittaa HUS:n verkkosivuilta löytyvällä lomakkeella, mutta syksystä 2014 tiedot pitäisi löytyä HUS:n osalta myös www.kanta.fi:stä.

Kertomuksesta käy ilmi, miksi useampi lääkäri oli arvioinut sopivinta hoitoa minulle. Röntgen- ja magneettikuvissa on näkynyt kappale, joka voisi olla pala kantaluuta. Lisäksi akilles on lähtenyt lähes kokonaan irti, vain muuta "säie" on jäänyt kiinni. Kertomusta lukiessa tulee epävarma olo: onko oikeasti tehty oikea päätös hoidosta. Paraneeko tämä? On tuskaisaa vaan odottaa pystymättä tekemään mitään.

I do my own stunts...

Piristykseksi päätin lähteä äidin mukana mökille nauttimaan mitä ihanimmasta elokuun alusta. Mökki on kuitenkin paikka, jossa oman tilanteen huomaa pahemmin kuin kotona: en vain ole kunnossa. Kyyneleet tulivat usein silmiin.

Mökkeily loppui myös lyhyeen, kun jalka tuli todella kipeäksi. Kipsauksessa jalan asento oli jäänyt pieneen sisäkiertoon, joka mahdollisesti paheni, kun kipsiin tuli hieman tilaa jalan pienetessä. Uusi asento väänsi polvea, joka tuli kipeäksi. Siis Töölöön ja uusi kipsi.

Kipsimestari kokeili akillesta, koska en uskaltanut itse sitä tehdä. "Kyllä siellä kuoppa vielä on". No toipuminen on kesken, ja nyt kipsi on ainakin puhdas taas.

Liki päivittäinen pelkoni on portaiden kiipeäminen viidennen kerroksen kotiini. Vaikka olen hyvässä kunnossa, portaissa on helppo olla hieman huolimaton - ja kaatua. Pysähtelen siis aina matkan varrella, ettei keskittyminen herpaantuisi. Silti tulee hiki, käytävässä on noin 40 astetta lämmintä. Mutta pelon toisella puolella on vapaus - ulkona käynti pitää mielen pirteänä.

Lusiminen alkaa

Kun hoito on alkanut, on tiedossa vain ja ainoastaan ajan kuluttamista. Tee elämästä mahdollisimman mukavaa - niin mukavaa, kuin se vaan voi jalka ilmassa olla.

Alkuun on raskasta, kun kroppa ei ole tottunut keppikävelyyn. Ihmisen jalka painaa paljon, ja lonkankoukistaja etenkin on kovilla. Aluksi lyhyetkin matkat vaativat usean pysähdyksen, ja kädet kipeytyvät keppien kahvoista. Suosittelen niihin rannehikinauhoja, jotka pehmentävät mukavasti.

Kotona oppii vähitellen erilaisia tapoja toimia ja kuljettaa tavaroita. Jotkut käyttävät kuulemma reppua kotonakin, mutta itse suosin lähinnä taskullisia hameita ja housuja. Nojaamalla kipeän jalan polvella tuoliin saan useita kotihommia, kuten kokkaamista ja silitystä tehtyä suht mukavasti. Tasapainoilu yhdellä jalalla kun on todella raskasta.

Moni surkuttelee kohtaloani: olla kipsissä vuosisadan helteillä. Oikeasti en ole kokenut kuumuutta ollenkaan ikäväksi. Olen onnekas, sillä asuntoni on kohtullisen viileä läpivedossa ja minulla on pieni varjoisa parveke. Ja koska juuri mitään ei voi tehdä, hankin itselleni usein kyydin lähirannalle. Siellä oli niin paljon mukavampaa olla tekemättä mitään!


Ja se lepo! Se on tärkeää. Etenkin aluksi jalka meni mustaksi jo, kun se oli muutaman minuutin alaspäin. Sitä on siis pakko pitää sydämen yläpuolella usein. Kuumalla säällä tuntuu, että veri oikein pakkautuu jalkaan. Päivä siis rytmittyy toistuvien lepohetkien ja toivottavasti pitkien yöunien kautta.

Ja aikaa kuluu kaikkeen tavalliseen. Aamukahvin keitto kestää kolmekertaa kauemmin kuin tavallisesti. Peseytyminen, pukeutuminen, sen yhden kengän laitto jalkaan - kaikki kestää. Ja kepit kaatuvat lattialle rämisten noin 10 kertaa päivässä. Ärsyttää, mutta tottuu.

Elämänpiiri siis pienenee aluksi, mutta ystävien vierailut pitävät mielialan korkealla. Jostain syystä elämään tulee myös uusia ihmisiä silloin, kun heitä tarvitaan - vaikka vain tätä elämänhetkeä varten.

Hoidon aloitus

Akillesvammassa, kuten muissakin vammoissa, alku on tavallaan helppo. On selviä päämääriä ja virstanpylväitä, joita kohti mennään. Kävin siis magneettikuvassa perjantaina ja maanantaina pääsin kuulemaan tuloksia Töölön sairaalaan.

Reilut 6tuntia Töölössä, mustavalkoleffoja odotteluviihteenä.

Päivä oli pitkä, olin tapaturmaklinikalla lopulta kuusi tuntia. Lukemiset loppuivat, mutta onneksi sain taas ystävistä odotteluseuraa ja myös luvan siirtyä kahvilan terassille - ennätyksellinen hellejakso kun vaan jatkui.

On hieno, kuinka potilaalta nykyisin kysytään toiveita hoidosta, mutta toisaalta myös hurjaa. Minultakin kysyttiin, haluanko leikkauksen vai en. Mitä siihen voi sanoa?

Tapaukseni ei ole ilmeisesti tavallisin. Akillesjänne irtosi liki kokonaan jääden vain muutamalla säikeellä kiinni. Kuvissa näkyy kappale, joka voisi olla pala luuta tai jo aiemmin löytynyt kalkkeutunut kudos. Ja lisäksi minulla on ne haglundin kantapäät. Pitäisikö kuitenkin leikata?

Lopulta ilmeisesti useamman lääkärin päätöksellä (itse tapasin vain yhden) päädyttiin kipsihoitoon. Tapaustani käsiteltiin seuraavan päivän traumakokouksessa, mutta päätös oli kuitenkin sama: ei leikata.

Pinkillä jalalla seuraavat neljä viikkoa.

Lääkäri selitti minulle päätöstä pienemmällä riskillä: leikkaushaava on aina riski mutta superhelteillä vielä suurempi. Leikkaus ei takaisi myöskään parempaa lopputulemaa. Vamman aiheuttama vilkastunut verenkierto akilleksessa auttaisi paranemista, samaan tapaan kuin leikkaus.

Tavallaan olin helpottunut: leikkaus pelotti. Olin myös varautunut mahdollisuuteen, että akillekseen jouduttaisiin siirtämään jännettä muualta jalasta - kaksi leikkaushaavaa! Siksi kipsi tuntui hyvälle vaihtoehdolle.

Pinkki kipsi siis jalkaan ja kotiin potemaan!

Alku

Yllättävän onnettomuuden jälkeen tarvitsee läheisiä, kipeästi. En koskaan kykene kiittämään tarpeeksi ystäviä, jotka tulivat kylään ja auttoivat alussa - siitäkin huolimatta, että saatoin purskahtaa itkuun tasaisin väliajoin. Olin aika järkyttynyt.

Omasta elämäntilanteesta sen verran, että asun yksin vanhan kerrostalon 5. kerroksessa, ilman hissiä. Tilannetta helpottaa, että pystyn tekemään kotoa osan töistäni ja taloudellisesti pystyn ostamaan tarvittaessa kotiin apua, käyttämään taksia jne. Jotain hankaluutta, mutta olen myös onnekas. 

Yksin asuvalle jalkavammaiselle ensimmäinen ohje: pyydä apua. Selviät vähitellen yllättävän hyvin monista asioista, mutta ensiksi tarvitset apua monessa asiassa.

Terveellinen, hyvä ruoka on
olennainen osa toipumista. Paljon proteiinia!

Ruokakaupassa käynti on liki mahdotonta aluksi, koska mitään ei voi kantaa tai työntää. Pyydä apua ystäviltä, perheeltä tai jos haluat olla itsenäinen, tilaa ruoat kotiin. Suosittelen Alepan Kauppakassia, miksei myös Kauppahalli 24h tai Stockan Herkku tässä pääkaupunkiseudulla. Alepan palvelun etu on edullisuus (parhaimmillaan 3,90€/toimitus) ja hyvät, täsmälliset toimitusajat, mutta valikoima voisi olla hieman laajempi. Stockan palvelu ja valikoimat ovat erinomaisia, mutta toimitus myös hintava.

Peseytymistä varten tarvitset suihkujakkaran; on turhaa kekkuloida saippuaisena suihkussa yhdellä jalalla. Kiinteän kipsin kanssa suosittelen apteekista saatavaa kipsipesupussia, jonka avulla jotkut kuulemma jopa uivat. Sen sisään voi laittaa vielä kasvopyyhkeen "tiivisteeksi". Iso jätesäkki ja maalarinteippi käyvät myös, pyyhe taas tiivisteeksi polven ympärille. Kiinteän kipsin kanssa on kätevä pieni sieni, jolla saa pestyä kipsijalan varpaat kastelematta kipsiä.

Olennaiset pesutarvikkeet: jakkara,
pesupussi ja sieni.

Itselle siisteys on tärkeää, enkä halunnut sillä vaivata läheisiä. Hankin siis siivousavun, joka myös vaihtoi lakanat. Ja vei roskat ja lehdet - olennainen tarve.

Sitten "yhteiskunnalliset" velvollisuudet:

• ilmoitus työpaikalle, sairauslomatodistuksen lähettäminen, töiden sopiminen. Minulle määrättiin saman tien 2kk sairauslomaa, joka oli omassa tapauksessa aivan liikaa. Oman työkyvyn lisäksi kannattaa tarkastaa, kuinka pitkään työnantaja maksaa palkkaa sairausajalta. Tämä vaihtelee käsittääkseni paljon.
• mahdolliset vakuutusasiat
• matkakortin, kuntosali- yms. jäsenyyksien laitto hyllylle, kirjaston kirjat

Näillä spekseillä lähdin itse järjestelemään elämääni.

Tärkein asia oli kuitenkin saada tieto magneettikuvausasiasta. Onneksi tartuin puhelimeen ja soitin Töölön sairaalaan heti seuraavana päivänä. Sairaala oli pistänyt kuvausaikani yli viikon päähän ja lähettänyt siitä minulle kirjeen! Ihme kun ei savumerkkejä.

Pyysin tarkistamaan asian vielä lääkäriltä; akillesvammoissa kun nopea hoidon aloitus on käsitykseni mukaan olennaista. Lääkärikonsultaation jälkeen aika irtosikin heti samaksi päiväksi. Potilas joutuu tosiaan olemaan skarppina näissä tilanteissa!

Ennen magneettia minun piti selvitä ensi kertaa portaat 5. kerroksesta alas. Ensimmäisen ja onneksi viimeisen kerran kupsahdin nurin, onneksi takapuolelle. Koska olin edellisenä päivänä saanut piikillisen veritulppia ehkäisevää verenohennuslääkettä, seurauksena oli todella mojova mustelma.

Sairaskertomus

Olen liikunnallinen nainen, mutta en kummoinen juoksija. Jos kuitenkin harrastaa tarpeeksi liikuntaa, juokseminen tulee siihen ennen pitkään mukaan jollain tavalla - vaikka tukilajina.

Itse löysin juoksemisesta ennen kaikkea tavan nauttia luonnosta. Hölkkäilyharrastukseni alkoi merkittävämmässä mielessä kevättalvella 2010. Huomasin, kuinka ihanaa oli lähteä aikaisin aamulla liki tyhjälle Töölönlahden lenkille. Valoistuvista aamuista, musiikista ja vähitellen paranevasta juoksukunnosta syntyi ihastus.

Jo vuonna 2010, mutta varsinkin 2011, kun juoksin ensimmäisen puolimaratonin, aloin kärsiä kantapääkivusta. Kyse ei ollut akilleskivusta sinällään, vaan kivusta kantaluussa - vähän kuin jalassa olisi rakko, mutta ihon sisäpuolella. Akilleen kiinnityskohta saattoi olla myös jäykkä, etenkin aamulla ja juuri lenkille lähtiessä.

Vaiva helpotti levossa. Tein usein kesän jälkeen paluun lempilajieni salin ja spinnauksen pariin, ja juoksu jäi vähemmälle. Kävin kuitenkin vaivan takia myös fysioterapeutilla, joka neuvoi porrasjumppaa. Sillä saisin venytettyä akillesta ja tuotua alueelle lisää verenkiertoa.

Kesällä 2012 puolimaratonin jälkeen vaiva ei kuitenkaan mennyt pois. Terveystalon työterveyshuolto määräsi ensin tulehduskipulääkkeitä. Niistä ei ollut mitään apua (en usko, että ne auttavat akillesvammoihin lainkaan...). Ja niin tutustuin "pika-apuun".

Nuori lääkäri kertoi, miten oli saanut kipeän kantapään hoidossa erittäin hyviä tuloksia kortisonipiikillä. Kyllä, kortisoni tahtoo haurastuttaa kudoksia, mutta jos laitetaan vain vähän ja ohueeseen limapussiin kantapäässä, kortisoni ei mene akillekseen ja haurastuta sitä. Fine, kokeillaan.

Ja kortisoni auttoi. Vuorokauden kantapää oli kireämpi ja kipeämpi kuin koskaan, mutta sen jälkeen: puh, vaiva oli poissa. Aina seuraavaan juoksukauteen asti.

Kyllä, matkan varrella mietin kaikki askellukset, jalan asennot jne. Kokeilin erilaisia lenkkareita, pohjallisia. PT katsoi ja korjasi juoksuasentoa. Ei muutosta.

Juoksemista, kipua, venyttelyä, lepoa (ja muutama lisäkortisonipiikki) myöhemmin tultiin maaliskuuhun 2014. Pieni 6-7 km sunnuntailenkki oli pakko muuttaa kävelyksi, koska nyt todella koski kantapäähän. Ja nyt kipu ei vaan helpottanut. Aloin ontua. Lopetin  aamuhölkät, ja siirryin täysin salitreeniin. Laitoin jalkaan mobilatia, otin tulehduskipulääkettä - ei apua. Siirryin käyttämään vain korkkareita, joissa kävely onnistui ilman kipua ja ontumista.

Kiilakorkoja ostamassa. Parhaat kengät akilleskipuiselle.

Tilanne jatkui koko kevään. Kesäkuun alussa sorruin vielä kerran: vielä yksi kortisonipiikki kantaan, jotta selviäisin odotetusta New Yorkin matkasta. Lääkäri oli tosi huolellinen, ettei pistä akilleksen lähellekään. Mutta nyt kortisonikaan ei auttanut.

Tapaaminen nilkkoihin ja jalkateriin erikoistuneen ortopedin kanssa selvitti viimein, mistä on kyse. Minulla on haglundin kantapäät. Kantaluun rakenne hankaa akillesta tai sen kiinnityskohtaa ja kuormituksen kasvaessa saattaa aiheuttaa tulehduksen. Minulla tulehdusta oli ollut jo niin pitkään, että kantaluuhun oli tullut nk. luupiikki kohti akillesjännettä. Luupiikki on kalkkeutunutta tulehtunutta kudosta.

Ortopedin oma suosittelu oli, että jalka leikattaisiin. Akilles irrotetaan kantaluusta, tulehtunut, kalkkeutunut kudos poistetaan, kantaluuta mahdollisesti oikaistaan ja akilles kiinnitetään takaisin kiinni. Ei kuulosta ihan simppelille. Ortopedi kertoi tekevänsä näitä leikkauksia usein.

En halua olla 40v nainen, joka ontuu, mutta leikkaus ei houkuta. Päädyimme mietintätaukoon, mutta samalla lääkäri laittoi kuitenkin jo lähetteen HUS:iin. Lähetteen käsittely ja ajansaaminen menisi pitkälle syksyyn, joten olisi aikaa miettiä.

Varoittava vamma

Mutta tärkein kaikista: kuinka paljon jalkaa pitää varoa?
-Se on kipua, ei muuta. Ei se siitä katkea tai irtoa, ortopedi sanoi.
-Olen nähnyt vain kaksi katkeamistapausta tällaisissa tapauksissa. Käytä niitä korkokenkiä ja lepää tarpeen mukaan.

Hyviä uutisia lomalle lähtijälle! Tosiasia kuitenkin oli, että akilles oli revennyt vähän jo pari kertaa. Kerran esim. pinkaisin liikennevaloissa pari juoksuaskelta, kun akilleessa tuntui viiltävä kipu. Jalkaan tuli myös iso mustelma. Oireita oli.

Silti nautin lomasta täysin siemauksia. Kaupunkilomailin korkkareissa, pyöräilin, pelasin kipulääkkeillä ja ontuen useamman golfkierroksen. Ikävää, mutta ei pysäyttävää, kunnes 24.7. pamahti.

Day 1 - Pamaus

Oli kesäloman toiseksi viimeinen päivä. Pakkasin tavaroita viimeiselle pienelle lomamatkalle; tiedossa oli hauska lomanlopettajaisviikonloppu kavereiden kanssa. Ja yhtäkkiä kuului pamaus.

Mikä se oli? Oliko lattialla jotain, jota potkaisin? Ei, ei mitään.

Kyllä, olin kuullut, että akilleksesta kuuluu kova pamaus sen katketessa. Pitkään jännevammoja poteneena minun voisi kuvitella ymmärtävän, mitä tapahtui. Mutta eihän näin voi käydä. Miten akilles voi katketa kesken normaalin kotiaskeleen? Ei merkittävää kipua, ei kai se voi olla poikki? Jospa se on vain pohjelihas, ehkä se revähti tai jotain, koska olin ontunut jalkaa kuukausia.

Ei, en suostunut uskomaan sitä todeksi. Huomasin kuitenkin, että akillesvaivaisen lempikenkien, korkkareiden käyttö ei enää onnistunut, varpaille ei voinut nousta ja pohjetta särki. Siis paras käydä tarkastuksessa Terveystalossa, mutta sitten lentokentälle. Hauska viikonloppu kutsui, matkatavarat mukaan!

Terveystalossa lääkäri diagnosoi tilanteen puristelemalla pohjetta - tutkimus, joka tuli tutuksi. Tämä pohjelihaksen puristaminen ja sen aiheuttama liike tai sen puute on kuulemma tehokkain diagnosointimenetelmä akillesrepeämän toteamiseen. Tarkemmin jalkaa tutkittiin myös vanhanaikaisella verenpainemittarilla, jonka mansetti kierrettiin pohkeen ympärille. Paine kertoi, että jänne oli poikki. Lisäksi Terveystalossa otettiin ultraääni sekä röntgenkuvat.

Tulos oli selvä: akilles on joko täysin tai liki poikki. Matka jatkui Töölön sairaalaan.

Kotona sairaalasta. Ensimmäinen kipsi.

Tässä kohtaa aloin todella katua matkatavaroiden mukaanottoa. Kävelin Terveystalon ja myöhemmin Töölön sairaalan käytäviä rikkinäisellä jalalla raahaten matkatavaroita - hullua! Jalkaan alkoi koskea koko ajan enemmän, lähinnä pohkeeseen, joka pyrkii vetäytymään kohti polvea. Lopulta vain vedin jalkaa lattiaa pitkin.

Töölössä tilanne todettiin, mutta hoitosuunnittelua varten päätettiin ottaa nilkasta magneettikuvat. Röntgenkuvissa nilkassa näkyi pieni kappale, joka saattoi olla myös palanen kantaluuta. Lisäksi minulla oli melko pitkä akillesvaivatausta. Harkittavana olisi sekä leikkaus- että kipsihoitovaihtoehdot.

Jalkaan laitettiin ortoosisaapas kantakorotuksella. Kainalosauvat mukaan, jalkaan ei varaamista enää. Ystävä poimi kyytiin sairaalasta ja auttoi kotiin kaikkien kimpsujen kanssa. Suunnitelmat olivat tosiaan muuttuneet: viikonlopun ja seuraavien viikkojen osalta.