Kymmenen pisteen kuntoutus

Askeleen eteneminen

Tämänkertainen blogipostaus on suunnattu akilles- ja nilkkavammasta toipuville. Jos et ole kiinnostunut kävelyn anatomiasta, et varmasti kiinnostu tästäkään!

Olen maallikkona miettinyt paljon askeleen anatomiaa.  Astuessa pohkeen pitäisi jännittyä ja nostaa kanta ilmaan maasta. Takareisi ja lonkankoukistaja siirtävät jalkaa sitten eteenpäin. Miten niin luonnollinen asia voi olla niin vaikea!

Kun akilles on poikki, pohje ei pääse tekemään työtään. Tarvitaan jotain korottamaan kantaa: korkokengät tai kantakorotus. Lihastyö jää pitkälti takareiden ja lonkankoukistajan varaan . Nämä ovat siis lihaksia, joita kannattaa treenata kävelyn sujuvoittamiseksi.

Ponnistuksen puutteen lisäksi ongelmana on myös nilkan heikkous. Kipasauksen ja nilkan kudosvammojen seurauksena nk. kuudes aisti on kateissa. Kuudes aisti korjaa nilkan asentoa ja estää nyrjähdyksiä ja palaa  täysin yleensä vasta puolen vuoden kuluessa kipsiajan jälkeen.

Tasapainoa kannattaa lähteä hakemaan mahdollisimman pian, sillä sitä tarvitsee arkielämässä paljon: mukulakivillä kulkiessa, ruuhkassa jne. Hyvä treeni on yhdellä jalalla seisominen, ensin silmät auki, sitten kiinni. Itse en ole käyttänyt erikseen tasapainolautaa, vaikka sekin varmasti toimii.

Etureittä ei varsinaisesti tarvita kävelyssä, mutta sekin voi jeesata puuttuvaa pohjeponnistusta monessa tilanteessa. Etureisi auttaa myös tasapainon pitämisessä, joten sen treenaaminen on tärkeää. Etenkin naisilla iän karttuessa heikko etureisi voi heikentää tasapainoa merkittävästi.

Ei uskoisi, että se on poikki!

Tällä analysoinnilla olen itse ohjannut omaa kävelyharjoittelua. 5- 7 sentin tukevat korot ovat parhaimmat, en tarvitse niihin kantakorostusta ja olen taas tasapainossa. Nilkka liikkuu hyvin; katkennut akillesjänne ei ainakaan ole jäykkä (heh). Tasapaino on myös sen verran jo hyvä, että korkkareilla voi mennä.

Kävin pitkästä aikaa fysioterapeutilla, koska kaipasin ammattilaisen silmää. Jokin kävelyssä oli vielä mielestäni "kulmikasta". Ensinnäkin fysioterapeutti totesi, että kävelyni on erittäin hyvää tilanteeseen nähden. "Erinomaista työtä olet tehnyt", mistä ikuinen kympintyttö oli tietysti iloinen.

Muutama heikkous löytyi. Lantioni on kallistunut hieman taakse, koska nilkka ei viikkoihin mennyt aivan vartalon alle. Totuin siis kumartumaan eteen. Lantio myös "antaa periksi" vasemmalle; seurausta ehkä pitkästä toispuoleisesta kantakorokkeiden käytöstä. Ryhtiä siis suoremmaksi ja treeniä keskimmäiselle pakaralihakselle ja loitontajille, jotta lantio saadaan stabiiliksi.

Kaupunkilomailu on parasta kävelykuntoutusta!
Praha tarjoaa
mukulakivikaduillaan tasapainoatreeninkin.

Koska kipeän jalan pohje tekee niin vähän työtä, mutta toinen taas saa paljonkin liikuntaa, on pohkeiden muotoero itse asiassa lisääntynyt kipsiajan jälkeen. Etenkin itse erotan toisessa selkeämmän lihasmuodon, kun toinen on enemmän "suora".

Motivoiduin enemmän taas tekemään pohjenousuja, vaikka tehdessäni niitä kahdella jalalla tuntuu, että kipeä jalka ei jännity yhtään. Fysioterapeutin mukaan pohje kuitenkin jännittyy, eli jumppaa kannattaa jatkaa, sillä vähitellen myös pohkeeseen ja nilkkaan voi saada lisävoimaa.

Portaiden kävely alas on edelleen vaikeaa, koska siinä pohjeponnistusta tarvitaan paljon. Fysioterapeutti hyväksyi tekniikoistani sivuittain vuorojaloin menon, jota voi suositella myös tulehtuneesta akilleksesta kärsiville. Kaikki muut venkoilut fysioterapeutti tuomitsi täysin.

Motivoituneena ja hyvällä mielin siis kuntoutusta eteenpäin. Paljon voi tehdä itse omaksi terveydekseen! Tiedän, että korkokengät eivät ole paras ratkaisu jaloille nekään, mutta satsaan mukavuuteen. Jos haluat lukea varoittavan sanan koroista, tässä hyvä kuva niiden vaaroista.

RunChech - Prahan puolimaratonin tunnelmaa

Edelleen suosittelen jalkavaivaisille ja -kuntoutujille kaupunkilomailua. Olin työ- ja lomamatkalla Prahassa, jossa kävelin vaihtelevissa maastoissa niin paljon, että takareisi oli hapoilla ja pohje kramppaili yöllä kipeästi (magnesiumit jäi kotiin). Mutta niin vain taas kävelin hieman paremmin matkan jälkeen!

Prahassa kävin myös katsomassa ystävän puolimaratonin taivallusta. Maaliintulon riemua oli hieno seurata aurinkoisessa kevätsäässä. Tunsin iloa juoksijoiden puolesta - ja myös siitä, että olin itsekin sen muutaman kerran kokenut. Mutta en ollut haikea. Tuntuu että olen saanut jotain tärkeää tilalle.

Ota vastuu itsestäsi - viimeistään nyt!

Leuanvetoharjoituksissa akilleksen puuttuminen
ei haittaa.

Matkan varrella akillesjännettä parannellessa on useampi lääkäri todennut: "yritetään nyt saada tämä paranemaan". Ystäväni totesi kerran suorasukaiseen tyyliinsä: "Siis kuka yrittää? Sinä, vain sinä tässä yrität!"

Jep, totta, olen saanut yhteiseltä sairaanhoidoltamme arvokkaan akillesleikkauksen hintaan 68€:n, mutta muuten koko prosessissa tärkeintä on ollut oma yrittäminen: päätökset, varovainen eteneminen, reipas kuntoutus.

Yrittämistä seuraa nyt lisää, sillä ortopedin vastaanotolla päädyttiin jatkamaan omaehtoista kuntousta vielä puoli vuotta, syksyyn saakka. "Pahan kierre on katkaistu", lääkärini totesi, mutta täysin jalan hermo-oireilu ei ole loppunut. Kesän yli siis samanlaista kuntoutusta kuin nyt talvella: liikuntaa mahdollisuuksien mukaan, lisäksi lämpenevistä säistä nauttimista. Syksyllä katsotaan, leikataanko jalka ja miten.

Entistä selkeämmin olen ymmärtänyt myös, että juoksulenkit on tämän elämän osalta juostu. Sen lisäksi, että vasempaan jalkaan ei ehkä enää  koskaan saada kunnon ponnistusta rakennettua, myös oikean jalan haglundin kantapää on alkanut huomautella itsestään - varmaankin ponnistuksen siirryttyä enemmän sille. Lääkärini arvioi oikean jalan haglundin olevan "melko paha". Tässä tapauksessa se kannattaisi leikata ennakkoon aika hanakasti, vaikka muuten lääkärini ei ennakoivia leikkauksia suosikaan. Nyt kuitenkin yritän pitää jalan muuten kunnossa - ja unohdan edes juoksemisesta haaveilun.

New York - parasta kuntoutusta!

Tuntuu toisaalta todella hyvälle olla oman kuntouksen kipparina, taas kontrollissa tilanteesta, edes vähän. Samalla illuusio kaikkivoivista lääkäreistä ja apuun tulevasta suomalaisesta sairaanhoidosta on karissut. Itse olet vastuussa omasta terveydestäsi. Matkan varrella pitää tehdä itse monta hoitopäätöstä, pitää vaatia ja kysyä, etsiä tietoa. Lopputulos on paljon kiinni omista voimavaroista, esimerkiksi oman kuntouttamisen sitkeydestä, mutta totta puhuen, myös Suomessa, omasta taloudellisesta tilanteesta. Vaikka tässä tapauksessa vakuutuksista ei ollut apua, omaa vakuutusturvaa tämä on pistänyt miettimään uusiksi!

Lääkärin kannustuksella siis kuntoutusta eteenpäin: kuinka hyväksi liikkujaksi akillesjänteettömänäkin voi tulla! Ainakin tein akillesjänteettömien kävelyn maailmanennätyksen New Yorkin lomallani. Kaupunkilomailu on jalkavammaiselle kerrassaan mahtavaa kuntoutusta. Kun haluaa tehdä ja nähdä, huomaamatta kävelee paljon ja ainakin minulla se paransi kävelytekniikkaa aika pienellä lisäkivulla.

Toinen tämän viikon kuntoutusvinkki, joka käy hyvin muuhunkin elämään, on lifecoach Christine Hasslerin Dealing with Expectation Hangovers -kirja, josta saa kätevästi esimakua tämän Upgraded Ape Show'n haastattelusta. (löytyy myös iTunesin Podcasteistä). "Odotuskrapula" kuvaa hyvin niitä tunteita, kun ei saa mitä tavoittelee, elämä on epäreilua tai jos saakin, se ei tunnukaan niin hyvälle kuin kuvitteli. "Kasvu syntyy kontrasteista", Hassler toteaa. Ilman pimeää ei voi olla valoisaa. Tämän ymmärrän nyt paremmin.