Onnettomuus: akilles katkesi uudestaan

Tapaturma-asemalla oli onneksi hiljaista, ja pääsin pian pitkäkseni, sillä jalkaan koski nyt paljon enemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Toinen tuuri oli, että päivystävänä lääkärinä oli sairaalan ortopedian ylilääkäri, joten päätös hoidosta syntyi nopeasti. Leikkaus laitettiin jo ylihuomiselle.

Sitä pelkää. Sen kauheuden voi kuvitella. Silti tilanteen hirveyden tajuaa vasta, kun sen kanssa on vastatusten.

Kiipesin kotiin porraskäytäväni portaita, reippaasti, luottaen jo askeleihini. Yksi askel ei kuitenkaan aivan osunut portaalle, kanta jäi osin ulkopuolelle. Muuta ei tarvittu. Akilles katkesi uudestaan.

Kuin mun akilles...

Tällä kertaa ei pamausta, mutta kova kipu heti. Istuin portaalle, kokeilin jännettä, joka oli selkeästi täysin poikki. En kyennyt enää nousemaan. Halusin kuolla.

Soitin Töölön sairaalan tapaturmaan, jossa toivotettiin tervetulleeksi entisenä potilaana suoraan. Ystävä tuli saattajaksi.


Perusakillesleikkauksesta ei ole nyt kyse, vaan lääkäri totesi, että "nyt ei kannata hätiköidä". "Tehdään niin, että tähän ei enää tarvitse palata".

Toki syytän itseäni, olisi pitänyt olla huolellisempi. Toisaalta jos olisin tiennyt, kuinka pienestä katkeaminen on kiinni, en olisi uskaltanut tehdä mitään, mitä tein viime viikkoina. Lääkärin mukaan jänne on ollut hyvin heikko, ei kunnossa. Se lohduttaa hieman - se olisi voinut mennä jossain muussakin tilanteessa. Ja nyt homma korjataan kuntoon.

Lääkäri sanoi katsovansa tarkemmat toimenpiteet, kun nilkka on avattu, esim. tehdäänkö alkuperäiselle syylle, Haglundin kantapäälle jotain. Siirrettä hän ei arvellut tarvittavan, eli onneksi jalkaan tulee vain yksi haava.

Haavan paraneminen kantapäässä on usein hankalaa, koska alueella on huono verenkierto. Se onkin näissä leikkauksissa usein suurin riski.

Sain hyvän kipulääkityksen ja pyynnöstäni myös kipsin jalkaan. Jalka tuntui niin kipeälle, että kaipasin sen suojaksi jotain, vaikka sinällään kipsausta ei tarvinnut. Homma oli selvä. Edessä uneton yö - painajainen oli todellisuutta.

Jalan kuntoutus

Kipsisaapas menossa takaisin
Töölön sairaalaan

Olen käynyt nyt kaksi kertaa fysioterapiassa. Kävely sujuu hetkittäin jo hyvin, mutta jalka väsyy viimeistään kilometrin jälkeen. Kävelyä on ajateltava koko ajan, muuten ontuminen palaa. Terve jalka väsyy, kun kaikki ponnistus on tehtävä sillä.

Olen kuitenkin palannut aktiivisesti salille. Yllättävän monia liikkeitä jaloille pystyy tekemään, jopa kyykkyä, esim. maljakyykkyä, kunhan kantapäiden alla olla levy tai muu koroke. Jalan ojennuksia, maastavetoa, pakaralaitetta ja lantionnostoja - lantion nostoihin olen saanut painoksi jo 80kg. Ei olla entisessä, mutta vähitellen lihakset tuntuvat löytyvän.

Fysioterapeutin ohjeilla jumppaan vähän joka välissä. Yhdellä jalalla seisomista, istualtaan varpaille nousua, kuminauhajumppaa, pientä venytystä ja jopa salilla pohjelaitetta istuen ilman painoa. Putkirullaus tuntuu hyvälle, koska sääri- ja pohjelihakset kipeytyvät kyllä.

Muutenkin venyttely tuntuu hyvälle; kroppa on kipsiajasta edelleen vino. Sen huomaa etenkin lantiosta. Kipeä jalka on lyhyempi kuin toinen.

Sain itseni myös uimahalliin, joka ei todella ole lempipaikkojani, mutta vesijuoksu oli oikeastaan ihan ok kivaa. Pyöräily kuntopyörällä sujuu hyvin, vaikka ekalla kerralla nilkan tasapaino oli tosi huono. Se palautui kuitenkin heti ekan kerran jälkeen.

Sopivat kengät ovat jatkua mietinnän aihe. Voisin käyttää akilleksen puolesta pieniä korkoja, mutta niiden pitäisi olla todella tukevat, koska nilkan lihakset eivät ole vielä täysin palanneet. Kantakorotuksen käyttö on ok, mutta jos sitä ei saa kunnolla kengän pohjan väliin, se liikkuu kävellessä ärsyttävästi. Lenkkarit ovat ehkä paras kenkävalinta, mutta ohutpohjaiset kävelykengät toimivat myös.

Asun edelleen hissittömän talon vitosessa, ja portaiden noususta on tullut kuntotesti: tulen ne ylös jo tosi reippaasti, kun vain muistan astua portaalle koko jalkaterällä. Alaspäin meno sen sijaan on hankalaa ja hidasta, sillä jänne ei anna periksi tarpeeksi ja portaat joutuu menemään vielä yksi kerrallaan.

Akilles kesti jo noin kilometrin matkan ontumatta.

Pelkään kovasti jänteen katkeamista, ja tiedän, että leikkaamattomista jänteistä 20-30% katkeaa uudestaan. Pahin hetki on noin 3 kuukautta katkeamisesta. Silloin alkaa  kai luottaa jo jalkaan. Olen kiltisti pukenut vielä ortoosin jalkaan, jos olen kiivennyt keittiötikkaille. Ortoosissa kävin myös juhlimassa synttäreitäni yökerhossa - koskaan ei voi tietää, jos joku tyrkkää tms.

Tänään kuitenkin päätin, että kipsisaappaan on aika lähteä. Kävelin huikean syksyisen Töölönlahden kautta Töölön sairaalaan palauttamaan saappaan. Hei hei bionic jalka!

Matkalla kipsissä

Tein paluun ortoosisaappaaseen liki viikoksi, koska lähdin työ- ja lomamatkalle Lontooseen. Ensimmäistä kertaa elämässä hyödynsin lentoyhtiön rullatuolipalvelua Helsinki-Vantaalla ja Heathrow'lla. Täytyy sanoa, että Heathrow hoiti asian kyllä huikeasti: sain todella kyydin lentokoneesta aina lentokenttäjunalle, ja kaikki oli supersujuvaa ja ystävällistä.

Matkustaminen Lontoon ruuhkissa pelotti sen verran, että otin walkerin suosiolla mukaan. Sillä kävely ei ole kivaa, mutta sujuu melko hyvin. Lantio ja selkä toki rasittuvat, ja olen saanutkin yhden aika sitkeän hermokivun lantioon - jonkinlainen jumi siellä. Mielummin kuitenkin näin varmuuden

Heathrow'lla. Kyllä näissä käytävissä riittäisi kävelemistä!

vuoksi.

Tein jo aiemmin walker-aikana jonkun työmatkan lentäen. On kieltämättä kiva päästä turvatarkastuksista läpi nopeammin, Lontoossa saapasta haluttiin kyllä tutkia hieman enemmän. Lentokoneessa ei saa istua exitissä, jossa siinä jalat pitää olla kunnossa. Walker kannattaa ottaa matkan ajaksi pois, että veri pääsee kiertämään kunnolla - ja on toki myös mukavampaa.

Matka oli oikein piristävä henkisesti, sillä rakastan matkustamista. Se kuitenkin sai myös muistamaan, miten en vain ole ihan kunnossa vielä. Lisäksi pelottavia tilanteita tulee vastaan koko ajan: liukkaita lattioita, erikoisia portaita, hotellin kylpyamme... Iltaisin olin todella väsynyt, mutta selvisin.

Tämän jälkeen alkaa sitten varsinainen kuntoutus ja kävelyn harjoittelu. ja reippaasti kannoin 20kg matkalaukunkin viidennen kerroksen kotiini.

Eroon kepeistä

Elämä on oikeasti niin ihanaa: pystyn kävelemään ilman keppejä! Kuinka paljon voikaan arvostaa kykyä kantaa tavaroita! Tuntuu kuin olisin saanut itseni takaisin. Suuria onnen hetkiä oli viedä ensimmäisen kerran roskat itse, kantaa salilla itse painoja, käydä pienillä ostoksilla, hakea itse kahvia töissä... Lukemattomia pieniä iloja!

Sielunhoitoa mökillä...

Aloitin kävelyn aluksi yhdellä kepillä, sillä ortoosisaappaan korkeus teki kävelystä hieman epätasapainoista. Kepin avulla sain hieman vauhtia.

...ja juhlissa.

Heti kohta vietin pitkästä aikaa viikonlopun mökillä, ja myös siellä keppi oli tarpeen epätasaisilla poluilla ja kiveyksillä kävellessä. Mutta voi onni mökkisaunan nautintoa! Vaikka se oli vähän vaivalloista, kaiken sen arvoista.

Mökiltä tultua poistin toisen kantakorotuksen saappaasta, jolloin jänne joutui taas venymään lisää. Paha! Tuntui, että jänne katkeaa aivan varmasti! Äkkiä kaksi keppiä taas avuksi!

Vähitellen, jo oikeastaan saman illan aikana jänne taas venyi tarvittavaan mittaan ja kipu loppui. Nyt nilkka on siis lähes 90-asteen kulmassa ja sikäli valmis "oikeaan elämään".

Saapas ei ole kaunis, mutta onnistuin myös juhlimaan sillä. Nätisti se katosi iltapuvun alle, ja juhlissa kävely onnistui jo niin hyvin, että kukaan ei vaivaa edes huomannut, ellen sitä paljastanut.

Ortopedilla

Oman mielenrauhani vuoksi varasin ajan Dextraan ortopedi Mikko Heinäselle, joka tutki minut Töölössä viiden viikon kohdalla. Tänään on myös päivä, jolloin pitäisi jättää kepit pois. Se hieman pelottaa, joten mielenrauhan ja varmuuden vuoksi maksan ilomielin noin 80€!

Otin illalla ortoosisaappaasta pois ensimmäisen kantakorotuksen, jolloin jänne siis joutui venymään sentin lisää. Ensimmäiset askeleet otin tosi varovaisesti, mutta yllättävän pian jänne venyi, eikä mitään kipua enää tuntunut.

No tänään sitten ortopediltä kuulin taas hyviä uutisia: jänteessä on hyvät refleksit, eli se on ihan kokonainen. Nilkan liikkuvuus on huono, eli rohkeammin vaan liikuttelemaan sitä nyt vaan ennen lopullista kipsisaappaan poistoa.

Kyselin paljon treeneistä ja kuntoutuksesta kipsiajan jälkeen. Kävimme läpi liikkeitä, joita voisin jo nyt tehdä salilla kipsisaappaan kanssa sekä myöhemmin ilman sitä. Aerobiseksi liikunnaksi ortopedi suositteli crosstarineria tai vesiliikuntaa. Polkupyöräkin käy, mutta vain kuntopyörä. Eräs ortopedin potilas oli katkaissut jänteen polkiessaan ylämäkeen seisaaltaan - juuri siis se kielletty pohjeponnistusliike.

Kysyin myös jännettä suojaavista nilkkatuista, joihin ortopedi suhtautui epäillen: ainoa sataprosenttisesti katkemiselta suojaava apuväline on ortoosisaapas.

Hyvillä mielin siis kotiin, jossa kepit nurkkaan!

Elämää vauvajalan kanssa

Bionic woman is here!

Elämä kahdella jalalla, vaikka kepeillä avustettuna, on mahtavaa!!!

Oli ihanaa tavata oma jalka viiden viikon jälkeen. Ohukainen mutta pahinta raukassa on, että se on aika "hervoton". Kutsun jalkaa vauvakseni, se ei todellakaan ole täysivaltainen ruumini jäsen tällä hetkellä! Peseminen ja sukkien laitto jalkaan on tehtävä yhtä hellävaroen kuin vauvalle.

Jalan iho on onneksi melko hyvässä kunnossa pitkästä kipsiajasta huolimatta. Ehkä yllättävintä oli iso kantapään iso mustelma, joka ei ole parantunut vielä lainkaan. Kertoo jotain aineenvaihdunnan heikkoudesta kipsatussa jalassa!

Näin ei suurta eroa.

Jalka liikkuu todella vähän vielä, ja sitä toki rajoittaa pelko, että jotenkin saisin jänteen katkemaan - ei näillä lihaksilla! Mutta ihana antaa jalalle ilmakylpyjä, sillä saapas on myös kuuma. Rohkeasti olen myös riisunut saappaan aina yöunille: en usko lähteäväni toikkaroimaan unissa ilman sitä, sen verran varovaiseksi jalan kanssa on tullut.

Suosikkikengät juuri nyt.

Kantakorokkeet aiheuttavat sen, että jalka on paljon pidempi kuin toinen. Vaikka fysioterapeutti kyllä kielsi, itse olen kokenut koron helpottavan menoa paljon. Tukevat kiilakorot siis peliin!

Vaikka suurin huoli on poistunut, varasin silti ortopediltä yksityisajan kahden viikon päähän. Pienestä mielenrauhaa tuovasta käynnistäei haittaa. Varsinkin kun jalassa on usein outoja kipuja, jotka tulevat ja menevät. Luultavasti ne kuuluvat paranemiseen, mutta ei mahada mitään: välillä huoli iskee.

Jäähyväiset pinkille

Vihdoin ja viimein päivä, jota on odottanut pelännyt. Kipsi otettiin pois ja jänne tarkastettiin.

Uusi jalka, ei nätti, mutta toimii!

En ole mikään helposta hätkähtävä tyyppi, mutta päivää vaille viisi viikkoa jalka ilmassa, tietämättä paraneeko se kipsin sisällä, on koetellut hermoja. Illalla ennen vastaanottokäyntiä hanat aukesivat: itkeä pillitin silkasta pelosta eikä loppua tullut. Jos se ei ole parantunut, jos se leikataan, jos kaikki alkaa alusta.

Vielä vastaanotollakin kykenin vain nieleskelemään. Kun kipsi otettiin pois, en itse uskaltanut koskea jänteeseen lainkaan, saati yrittää liikuttaa jalkaa.

Ortopedi tuli paikalla ja kokeili kertaalleen akillesta. "Sehän palpoituu hyvin." Se on kunnossa! Se on kasvanut! Tuntui hassulle, että ammattilainen pystyi pienellä kokeilulla toteamaan asian kattavasti. Ei tarvinnut edes näyttää jännettä!

Jalka pakattiin uuteen avattavaan aircast-ortoosiin ja saan alkaa varaamaan jalalle! Mikä helpotus! Puolipainovarausta harjoiteltiin fysioterapeutin kanssa aivan vaa'alla. Lisäksi käytiin läpi uutta portaiden kulkutekniikkaa. Sekin on niin paljon helpompaa, kun molemmilla jaloilla voi astua!

Lisäksi saappaan saa ottaa pois kotona esim. sohvalla istuessa ja tietysti pesulle. Jalkaa saa myös alkaa jumppaamaan, mikä tulee tarpeeseen: liikerata on nyt enemmän millejä kuin senttejä ja myös varpaiden hahmotus on huono: ne ovat kuin supussa.

Saappaassa on vielä kaksi kantakoroketta, jotka otetaan parin viikon päästä pois, jotta jänne alkaisi venyä normipituuteen vähitellen.

Oi tätä onnen päivää!

Treeniä treeniä

Kotijumppaa

Pakko tehdä edes jotain!

Kun kroppa on vähän aikaa vaan ollut, liikkumisen tarve on huutava. Mitä pidemmälle kipsiaika kuluu, sitä vinommalle vartalo alkaa tuntua. Lantio on vino, selkä kumara, olkapäätä vihlaisee.

Olen pelännyt myös lihomista, mutta se ei ole ollut ongelma: paino on hieman pudonnut. Ruokahalu onneksi pienenee aktiivisuuden mukaan. Toki pitkästymiseen voisi myös syödä, mutta toistaiseksi olen löytänyt siihen paremmat "lääkkeet".

Olen yrittänyt keppiurheilun (mm. ne portaat!) lisäksi tehdä liki joka ilta edes jotain kotijumppaa, mutta kaikkihan sen tietävät: kotijmppa on tylsää...

Mökkipainojen iloa

Settiin on kuulunut 100 miesten punnerusta jaettuna 4 settiin (kipsijalka ilmassa), 150 erilaista vatsaa ("pyöräily" on suosikki, koska kipsijalan polvi saa siinä kanssa mukavasti liikuntaa) sekä erilaisia kevyitä pakara- ja reisiliikkeitä kipsijalalle. Ei kummoinen setti, mutta edes jotain!

Mökillä olin niin onnellinen, kun sain käyttöön isän käsipainot. Aitan kaiteeseen nojaten pystyin tekemään hyvän setin käsi- ja olkapääliikkeitä.

Talja kulkee
Elixia Kampissa.

Nyt on tehty myös paluu salille. Helppoa se ei ole, ja "avustaja" on kyllä tarpeen tavaroiden siirtelyssä. Penkillä onnistui hyvin käsien, rinnan ja olkapäiden tekeminen. Selkä sujui taljassa, kun vain varmisti, että kipsipohje ei vahingossakaan pingotu.

Lihaskunto on heikentynyt hieman, mutta luulatavasti palautuu vielä aika hyvin normitreeniin päästessä. Millään maksimipainoilla en muutenkaan alkanut riehua. Treeni oli lähinnä terapeuttista - henkisesti ja fyysisesti.

Treenin jälkeen kroppa tuntui ihanalle. Monet lihakset ovat kipeitä uuden asennon pitämisestä sekä keppikävelystä ja nauttivat erilaisista liikkeistä. Ja punttien jälkeen kepit olivat kuin höyhenet!

Tarinoita akillesjänteestä

Kun jalka on kipsissä, varsinkin pinkissä, saa paljon huomiota. Ohikulkijat ja kylänmiehet ovat kiinnostuneita, mikäs jalkaa vaivaa. Samalla on kuullut monta tarinaa katkenneista ja revenneistä akillesjänteistä.

Lueskelua parvekkeella

Akillesjänteen repeymä tuntuu olevan etenkin päälle kolmekymppisten miesten vaiva, toistaiseksi olen törmännyt vain yhteen naistuttavaan vastaavan ongelman kanssa. Miehiä sen sijaan on tullut vastaan todella monta - tämähän on liki yleistä! Minulle ei kuitenkaan ole selvinnyt, miksi vaiva iskee juuri miehiin. 

Olen kuullut paljon tarinoita, joissa kaikki on sujunut oppikirjan mukaan. Paljon olen kuullut neuvoja myös hakeutua yksityiselle lääkärille leikkausarvioon: "ilman leikkausta siitä ei tule hyvä". Pahin kuulemani tarina on erään ystäväni, jolla leikkaushaava ei umpeutunut ja hän päätyi kulkemaan kainalosauvoilla viisi kuukautta. Tällä kokemuksella on vaikea käsittää, miten sellaisesta selviää.

Netistä löytyy paljon akillesvammaisten kertomuksia. Niitä kannattaa lukea vain sopivassa mielentilassa. Blogi, jota voi suositella, on Markus Leppiniemen akillesblogi. Se on mukavan myönteinen ja asiallinen ja olen palannut siihen useasti.

Huolia ja murheita

Aika on alkanut kulkea tasaista tahtia eteenpäin, mutta muutamia takapakkejakin on tullut. Ensimmäinen iski, kun sain ajanvarauskirjeen Töölön sairaalan kirurgian poliklinikalta. Seuraava kontrolliaikani on vasta 27.8. eli yli kuukausi onnettomuudesta.

Uusi, entistä pienempi kipsi .

Tuntuu varmasti hullulle, mutta kun on odottaa päivää, jolloin saa toisen jalankin maahan, jokainen odotuspäivä on liikaa. Ääni väristen soitin ajanvaraukseen, miksi kontrolli meni näin pitkälle. Minut oli määrätty tietylle ortopedille, jolla ei ollut muita aikoja saatavilla. Ei auta kuin odottaa.

Miksi tietylle lääkärille?  Päätin tilata HUS:sta potilaskertomukseni ja magneettikuvalausunnon. Tilauksen voi suosittaa HUS:n verkkosivuilta löytyvällä lomakkeella, mutta syksystä 2014 tiedot pitäisi löytyä HUS:n osalta myös www.kanta.fi:stä.

Kertomuksesta käy ilmi, miksi useampi lääkäri oli arvioinut sopivinta hoitoa minulle. Röntgen- ja magneettikuvissa on näkynyt kappale, joka voisi olla pala kantaluuta. Lisäksi akilles on lähtenyt lähes kokonaan irti, vain muuta "säie" on jäänyt kiinni. Kertomusta lukiessa tulee epävarma olo: onko oikeasti tehty oikea päätös hoidosta. Paraneeko tämä? On tuskaisaa vaan odottaa pystymättä tekemään mitään.

I do my own stunts...

Piristykseksi päätin lähteä äidin mukana mökille nauttimaan mitä ihanimmasta elokuun alusta. Mökki on kuitenkin paikka, jossa oman tilanteen huomaa pahemmin kuin kotona: en vain ole kunnossa. Kyyneleet tulivat usein silmiin.

Mökkeily loppui myös lyhyeen, kun jalka tuli todella kipeäksi. Kipsauksessa jalan asento oli jäänyt pieneen sisäkiertoon, joka mahdollisesti paheni, kun kipsiin tuli hieman tilaa jalan pienetessä. Uusi asento väänsi polvea, joka tuli kipeäksi. Siis Töölöön ja uusi kipsi.

Kipsimestari kokeili akillesta, koska en uskaltanut itse sitä tehdä. "Kyllä siellä kuoppa vielä on". No toipuminen on kesken, ja nyt kipsi on ainakin puhdas taas.

Liki päivittäinen pelkoni on portaiden kiipeäminen viidennen kerroksen kotiini. Vaikka olen hyvässä kunnossa, portaissa on helppo olla hieman huolimaton - ja kaatua. Pysähtelen siis aina matkan varrella, ettei keskittyminen herpaantuisi. Silti tulee hiki, käytävässä on noin 40 astetta lämmintä. Mutta pelon toisella puolella on vapaus - ulkona käynti pitää mielen pirteänä.

Lusiminen alkaa

Kun hoito on alkanut, on tiedossa vain ja ainoastaan ajan kuluttamista. Tee elämästä mahdollisimman mukavaa - niin mukavaa, kuin se vaan voi jalka ilmassa olla.

Alkuun on raskasta, kun kroppa ei ole tottunut keppikävelyyn. Ihmisen jalka painaa paljon, ja lonkankoukistaja etenkin on kovilla. Aluksi lyhyetkin matkat vaativat usean pysähdyksen, ja kädet kipeytyvät keppien kahvoista. Suosittelen niihin rannehikinauhoja, jotka pehmentävät mukavasti.

Kotona oppii vähitellen erilaisia tapoja toimia ja kuljettaa tavaroita. Jotkut käyttävät kuulemma reppua kotonakin, mutta itse suosin lähinnä taskullisia hameita ja housuja. Nojaamalla kipeän jalan polvella tuoliin saan useita kotihommia, kuten kokkaamista ja silitystä tehtyä suht mukavasti. Tasapainoilu yhdellä jalalla kun on todella raskasta.

Moni surkuttelee kohtaloani: olla kipsissä vuosisadan helteillä. Oikeasti en ole kokenut kuumuutta ollenkaan ikäväksi. Olen onnekas, sillä asuntoni on kohtullisen viileä läpivedossa ja minulla on pieni varjoisa parveke. Ja koska juuri mitään ei voi tehdä, hankin itselleni usein kyydin lähirannalle. Siellä oli niin paljon mukavampaa olla tekemättä mitään!


Ja se lepo! Se on tärkeää. Etenkin aluksi jalka meni mustaksi jo, kun se oli muutaman minuutin alaspäin. Sitä on siis pakko pitää sydämen yläpuolella usein. Kuumalla säällä tuntuu, että veri oikein pakkautuu jalkaan. Päivä siis rytmittyy toistuvien lepohetkien ja toivottavasti pitkien yöunien kautta.

Ja aikaa kuluu kaikkeen tavalliseen. Aamukahvin keitto kestää kolmekertaa kauemmin kuin tavallisesti. Peseytyminen, pukeutuminen, sen yhden kengän laitto jalkaan - kaikki kestää. Ja kepit kaatuvat lattialle rämisten noin 10 kertaa päivässä. Ärsyttää, mutta tottuu.

Elämänpiiri siis pienenee aluksi, mutta ystävien vierailut pitävät mielialan korkealla. Jostain syystä elämään tulee myös uusia ihmisiä silloin, kun heitä tarvitaan - vaikka vain tätä elämänhetkeä varten.

Hoidon aloitus

Akillesvammassa, kuten muissakin vammoissa, alku on tavallaan helppo. On selviä päämääriä ja virstanpylväitä, joita kohti mennään. Kävin siis magneettikuvassa perjantaina ja maanantaina pääsin kuulemaan tuloksia Töölön sairaalaan.

Reilut 6tuntia Töölössä, mustavalkoleffoja odotteluviihteenä.

Päivä oli pitkä, olin tapaturmaklinikalla lopulta kuusi tuntia. Lukemiset loppuivat, mutta onneksi sain taas ystävistä odotteluseuraa ja myös luvan siirtyä kahvilan terassille - ennätyksellinen hellejakso kun vaan jatkui.

On hieno, kuinka potilaalta nykyisin kysytään toiveita hoidosta, mutta toisaalta myös hurjaa. Minultakin kysyttiin, haluanko leikkauksen vai en. Mitä siihen voi sanoa?

Tapaukseni ei ole ilmeisesti tavallisin. Akillesjänne irtosi liki kokonaan jääden vain muutamalla säikeellä kiinni. Kuvissa näkyy kappale, joka voisi olla pala luuta tai jo aiemmin löytynyt kalkkeutunut kudos. Ja lisäksi minulla on ne haglundin kantapäät. Pitäisikö kuitenkin leikata?

Lopulta ilmeisesti useamman lääkärin päätöksellä (itse tapasin vain yhden) päädyttiin kipsihoitoon. Tapaustani käsiteltiin seuraavan päivän traumakokouksessa, mutta päätös oli kuitenkin sama: ei leikata.

Pinkillä jalalla seuraavat neljä viikkoa.

Lääkäri selitti minulle päätöstä pienemmällä riskillä: leikkaushaava on aina riski mutta superhelteillä vielä suurempi. Leikkaus ei takaisi myöskään parempaa lopputulemaa. Vamman aiheuttama vilkastunut verenkierto akilleksessa auttaisi paranemista, samaan tapaan kuin leikkaus.

Tavallaan olin helpottunut: leikkaus pelotti. Olin myös varautunut mahdollisuuteen, että akillekseen jouduttaisiin siirtämään jännettä muualta jalasta - kaksi leikkaushaavaa! Siksi kipsi tuntui hyvälle vaihtoehdolle.

Pinkki kipsi siis jalkaan ja kotiin potemaan!

Alku

Yllättävän onnettomuuden jälkeen tarvitsee läheisiä, kipeästi. En koskaan kykene kiittämään tarpeeksi ystäviä, jotka tulivat kylään ja auttoivat alussa - siitäkin huolimatta, että saatoin purskahtaa itkuun tasaisin väliajoin. Olin aika järkyttynyt.

Omasta elämäntilanteesta sen verran, että asun yksin vanhan kerrostalon 5. kerroksessa, ilman hissiä. Tilannetta helpottaa, että pystyn tekemään kotoa osan töistäni ja taloudellisesti pystyn ostamaan tarvittaessa kotiin apua, käyttämään taksia jne. Jotain hankaluutta, mutta olen myös onnekas. 

Yksin asuvalle jalkavammaiselle ensimmäinen ohje: pyydä apua. Selviät vähitellen yllättävän hyvin monista asioista, mutta ensiksi tarvitset apua monessa asiassa.

Terveellinen, hyvä ruoka on
olennainen osa toipumista. Paljon proteiinia!

Ruokakaupassa käynti on liki mahdotonta aluksi, koska mitään ei voi kantaa tai työntää. Pyydä apua ystäviltä, perheeltä tai jos haluat olla itsenäinen, tilaa ruoat kotiin. Suosittelen Alepan Kauppakassia, miksei myös Kauppahalli 24h tai Stockan Herkku tässä pääkaupunkiseudulla. Alepan palvelun etu on edullisuus (parhaimmillaan 3,90€/toimitus) ja hyvät, täsmälliset toimitusajat, mutta valikoima voisi olla hieman laajempi. Stockan palvelu ja valikoimat ovat erinomaisia, mutta toimitus myös hintava.

Peseytymistä varten tarvitset suihkujakkaran; on turhaa kekkuloida saippuaisena suihkussa yhdellä jalalla. Kiinteän kipsin kanssa suosittelen apteekista saatavaa kipsipesupussia, jonka avulla jotkut kuulemma jopa uivat. Sen sisään voi laittaa vielä kasvopyyhkeen "tiivisteeksi". Iso jätesäkki ja maalarinteippi käyvät myös, pyyhe taas tiivisteeksi polven ympärille. Kiinteän kipsin kanssa on kätevä pieni sieni, jolla saa pestyä kipsijalan varpaat kastelematta kipsiä.

Olennaiset pesutarvikkeet: jakkara,
pesupussi ja sieni.

Itselle siisteys on tärkeää, enkä halunnut sillä vaivata läheisiä. Hankin siis siivousavun, joka myös vaihtoi lakanat. Ja vei roskat ja lehdet - olennainen tarve.

Sitten "yhteiskunnalliset" velvollisuudet:

• ilmoitus työpaikalle, sairauslomatodistuksen lähettäminen, töiden sopiminen. Minulle määrättiin saman tien 2kk sairauslomaa, joka oli omassa tapauksessa aivan liikaa. Oman työkyvyn lisäksi kannattaa tarkastaa, kuinka pitkään työnantaja maksaa palkkaa sairausajalta. Tämä vaihtelee käsittääkseni paljon.
• mahdolliset vakuutusasiat
• matkakortin, kuntosali- yms. jäsenyyksien laitto hyllylle, kirjaston kirjat

Näillä spekseillä lähdin itse järjestelemään elämääni.

Tärkein asia oli kuitenkin saada tieto magneettikuvausasiasta. Onneksi tartuin puhelimeen ja soitin Töölön sairaalaan heti seuraavana päivänä. Sairaala oli pistänyt kuvausaikani yli viikon päähän ja lähettänyt siitä minulle kirjeen! Ihme kun ei savumerkkejä.

Pyysin tarkistamaan asian vielä lääkäriltä; akillesvammoissa kun nopea hoidon aloitus on käsitykseni mukaan olennaista. Lääkärikonsultaation jälkeen aika irtosikin heti samaksi päiväksi. Potilas joutuu tosiaan olemaan skarppina näissä tilanteissa!

Ennen magneettia minun piti selvitä ensi kertaa portaat 5. kerroksesta alas. Ensimmäisen ja onneksi viimeisen kerran kupsahdin nurin, onneksi takapuolelle. Koska olin edellisenä päivänä saanut piikillisen veritulppia ehkäisevää verenohennuslääkettä, seurauksena oli todella mojova mustelma.