Akillespotilaan edistysaskeleita

Viisi viikkoa takana leikkauksesta ja viikko vielä edessä walker-aikaa. Hitaasti tämä aika menee.

Aloitin viikko sitten varovasti kävelemään ilman keppejä sekä otin yhden kantakorokkeen pois tukisaappaasta. Kantakorokkeen ottaminen oli taas jännittävää, mutta yllättävän hyvin se meni, ei juuri kipua, vaikka jänne joutuu venymään reilun sentin pidemmäksi.

Kävely on aika vaikeaa, koska walkerissa on siis vielä yksi koroke, ja se on siis todella korkea. Toinen keppi kulkeekin tukena mukana aina ulkona liikkuessa, mutta sisällä menen jo aika pitkälti ilman kepin tukea. Onneksi Helsinkiin ei vielä ole tullut lunta, joten liukastumista ei ole vielä tarvinnut pelätä.

Töissä. Joo se on vain akilles,
mutta olo on välillä kuin
80-vuotiaalla mummolla.

Jalka on ollut kyllä kipeämpi kuin kipsihoidon aikana. Etenkin poistettua haglundin kantapäätä särkee, mutta usean vuoden kantapääkivuista kärsineelle se on toki pientä. Lähinnä huolestuttaa, millainen kantapää tulee olemaan: näinköhän sillä koskaan enää lenkkeillään.

Kepeistä luopuminen tuo niin paljon vapautta. Olen käynyt tekemässä taas salitreeniäkin, tosin en oikeastaan mitään jaloille. Jos jotain lohdullista, niin voimatasot on säilyneet yläkropassa aika hyvin. Olen nukkunut paljon ja hyvin; ehkä tämän lepäilyjakson jälkeen saa itse asiassa hyvän kehitysvaiheen päälle!

Jalka sen sijaan on aika surkea näky. Vaikka pohkeeni ei nyt muutenkaan ole kovin paksu, onhan se nyt aivan tyhjää täynnä kahden kipsijakson jäljeltä. Varovaisesti kuitenkin arvioisin, että itse jalkaterä on jäntevämmän oloinen kuin ensimmäisen pitkän kipsijakson jäljeltä. Nilkka tuntuisi liikkuvan myös, vaikka en ole kovin kovaa jumppaa sille uskaltanut vielä tehdä.

Jänne on paksun oloinen katkeamiskohdan yläpuolelta, ja itse katkeamiskohta tuntuu kyllä ohuempana. Tosin siinä kohtaa on yhä myös eniten jälkiä leikkauksesta. On selvää, että ohut kantapään iho paranee näköjään paljon paremmin kuin tämä jänteen kohta. Kantapää oli aluksi täysin tunnoton, nyt ihoon on alkanut tulla taas hienoisesti tuntoakin.

Viikko siis vielä edessä. Jo pari päivää aiemmin olen varannut ajan leikanneelle ortopedille, joten jo silloin saan tietää tilanteen. Töölön erikoistuville ortopedeille en lopputarkastusta enää jätä.

Leikkaus. Akilles ja kantapää leikataan

Lähtö leikkaussaliin tuli nopeasti. Yhtä nopeasti sain tietää, että leikkaus tehdäänkin nukutuksessa, koska kyse "ei ole ihan tavallisesta akillesleikkauksesta". Vain hetki ja olinkin unessa.

Perjantaiaamuna ilmoittauduin sitten Töölön sairaalassa leikkaukseen. Varsinaista leikkausaikaa odottelin sängyllä pötkötellen viitisen tuntia.

Oloani kävi "ilostuttamassa" sairaalan fysioterapeutti, joka katsoi tarpeelliseksi kauhistella tilannettani ja uumoilla, kuinka kovin kovin huonossa kunnossa tulen olemaan toisen kipsijakson päätteeksi. Itkeskelinkin sitten seuraavan tunnin asiaa. Juuri noin kannattaa käydä piristämässä ja ohjeistamassa liikkumaan tottunutta potilasta!


Herättyäni parin tunnin päästä jalkaa särki kovasti, mutta ilokseni totesin, että vain kantapään aluetta. Jänteeseen ei siis tarvittu siirrettä muualta jalasta. Kipulääkitystä ja antibioottia sain tipalla.

Sinne lähti myös vasen Haglundin kantapää

Toipuminen nukutuksesta kesti sen verran, että jäin yöksi sairaalaan. En ollut mitenkään kyvykäs kulkemaan kepeillä vielä moneen tuntiin. Yöllä jalkaa särki. Etenkin kantapäätä kuin poltti, mutta en tiennyt oliko se leikattu. Kukaan hoitajista ei tiennyt.

Odottelin lauantaina lääkäriä käymään, jotta saisin tietää yksityiskohdat leikkauksesta. No sain ne paperilla, sillä erikoistuvasta, huonoa suomea puhuvasta lääkäristä ei ollut paljon iloa.

Leikkauskertomuksesta kävi ilmi, että jänne oli saatu ommeltua hyviä. Tämän lisäksi kantaluustani oli poistettu kulma, eli Haglundin kantapää oli nyt myös poissa. Walker-saappaalla  kuusi viikkoa. Alusta asti jalkaa voisi liikuttaa passiivisesti kädellä.

Haava oli vuotanut leikkauksen jälkeen jonkin verran, ja illalla kotiin päästyä huutelin haavan ja laitoin puhtaan siteen. Siisti, S:n muotoinen. Väsymys painaa vielä ja särkylääkekin tulee tarpeeseen. Ehkä nyt kuitenkin viimein paranen. 

Onnettomuus: akilles katkesi uudestaan

Tapaturma-asemalla oli onneksi hiljaista, ja pääsin pian pitkäkseni, sillä jalkaan koski nyt paljon enemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Toinen tuuri oli, että päivystävänä lääkärinä oli sairaalan ortopedian ylilääkäri, joten päätös hoidosta syntyi nopeasti. Leikkaus laitettiin jo ylihuomiselle.

Sitä pelkää. Sen kauheuden voi kuvitella. Silti tilanteen hirveyden tajuaa vasta, kun sen kanssa on vastatusten.

Kiipesin kotiin porraskäytäväni portaita, reippaasti, luottaen jo askeleihini. Yksi askel ei kuitenkaan aivan osunut portaalle, kanta jäi osin ulkopuolelle. Muuta ei tarvittu. Akilles katkesi uudestaan.

Kuin mun akilles...

Tällä kertaa ei pamausta, mutta kova kipu heti. Istuin portaalle, kokeilin jännettä, joka oli selkeästi täysin poikki. En kyennyt enää nousemaan. Halusin kuolla.

Soitin Töölön sairaalan tapaturmaan, jossa toivotettiin tervetulleeksi entisenä potilaana suoraan. Ystävä tuli saattajaksi.


Perusakillesleikkauksesta ei ole nyt kyse, vaan lääkäri totesi, että "nyt ei kannata hätiköidä". "Tehdään niin, että tähän ei enää tarvitse palata".

Toki syytän itseäni, olisi pitänyt olla huolellisempi. Toisaalta jos olisin tiennyt, kuinka pienestä katkeaminen on kiinni, en olisi uskaltanut tehdä mitään, mitä tein viime viikkoina. Lääkärin mukaan jänne on ollut hyvin heikko, ei kunnossa. Se lohduttaa hieman - se olisi voinut mennä jossain muussakin tilanteessa. Ja nyt homma korjataan kuntoon.

Lääkäri sanoi katsovansa tarkemmat toimenpiteet, kun nilkka on avattu, esim. tehdäänkö alkuperäiselle syylle, Haglundin kantapäälle jotain. Siirrettä hän ei arvellut tarvittavan, eli onneksi jalkaan tulee vain yksi haava.

Haavan paraneminen kantapäässä on usein hankalaa, koska alueella on huono verenkierto. Se onkin näissä leikkauksissa usein suurin riski.

Sain hyvän kipulääkityksen ja pyynnöstäni myös kipsin jalkaan. Jalka tuntui niin kipeälle, että kaipasin sen suojaksi jotain, vaikka sinällään kipsausta ei tarvinnut. Homma oli selvä. Edessä uneton yö - painajainen oli todellisuutta.

Jalan kuntoutus

Kipsisaapas menossa takaisin
Töölön sairaalaan

Olen käynyt nyt kaksi kertaa fysioterapiassa. Kävely sujuu hetkittäin jo hyvin, mutta jalka väsyy viimeistään kilometrin jälkeen. Kävelyä on ajateltava koko ajan, muuten ontuminen palaa. Terve jalka väsyy, kun kaikki ponnistus on tehtävä sillä.

Olen kuitenkin palannut aktiivisesti salille. Yllättävän monia liikkeitä jaloille pystyy tekemään, jopa kyykkyä, esim. maljakyykkyä, kunhan kantapäiden alla olla levy tai muu koroke. Jalan ojennuksia, maastavetoa, pakaralaitetta ja lantionnostoja - lantion nostoihin olen saanut painoksi jo 80kg. Ei olla entisessä, mutta vähitellen lihakset tuntuvat löytyvän.

Fysioterapeutin ohjeilla jumppaan vähän joka välissä. Yhdellä jalalla seisomista, istualtaan varpaille nousua, kuminauhajumppaa, pientä venytystä ja jopa salilla pohjelaitetta istuen ilman painoa. Putkirullaus tuntuu hyvälle, koska sääri- ja pohjelihakset kipeytyvät kyllä.

Muutenkin venyttely tuntuu hyvälle; kroppa on kipsiajasta edelleen vino. Sen huomaa etenkin lantiosta. Kipeä jalka on lyhyempi kuin toinen.

Sain itseni myös uimahalliin, joka ei todella ole lempipaikkojani, mutta vesijuoksu oli oikeastaan ihan ok kivaa. Pyöräily kuntopyörällä sujuu hyvin, vaikka ekalla kerralla nilkan tasapaino oli tosi huono. Se palautui kuitenkin heti ekan kerran jälkeen.

Sopivat kengät ovat jatkua mietinnän aihe. Voisin käyttää akilleksen puolesta pieniä korkoja, mutta niiden pitäisi olla todella tukevat, koska nilkan lihakset eivät ole vielä täysin palanneet. Kantakorotuksen käyttö on ok, mutta jos sitä ei saa kunnolla kengän pohjan väliin, se liikkuu kävellessä ärsyttävästi. Lenkkarit ovat ehkä paras kenkävalinta, mutta ohutpohjaiset kävelykengät toimivat myös.

Asun edelleen hissittömän talon vitosessa, ja portaiden noususta on tullut kuntotesti: tulen ne ylös jo tosi reippaasti, kun vain muistan astua portaalle koko jalkaterällä. Alaspäin meno sen sijaan on hankalaa ja hidasta, sillä jänne ei anna periksi tarpeeksi ja portaat joutuu menemään vielä yksi kerrallaan.

Akilles kesti jo noin kilometrin matkan ontumatta.

Pelkään kovasti jänteen katkeamista, ja tiedän, että leikkaamattomista jänteistä 20-30% katkeaa uudestaan. Pahin hetki on noin 3 kuukautta katkeamisesta. Silloin alkaa  kai luottaa jo jalkaan. Olen kiltisti pukenut vielä ortoosin jalkaan, jos olen kiivennyt keittiötikkaille. Ortoosissa kävin myös juhlimassa synttäreitäni yökerhossa - koskaan ei voi tietää, jos joku tyrkkää tms.

Tänään kuitenkin päätin, että kipsisaappaan on aika lähteä. Kävelin huikean syksyisen Töölönlahden kautta Töölön sairaalaan palauttamaan saappaan. Hei hei bionic jalka!

Matkalla kipsissä

Tein paluun ortoosisaappaaseen liki viikoksi, koska lähdin työ- ja lomamatkalle Lontooseen. Ensimmäistä kertaa elämässä hyödynsin lentoyhtiön rullatuolipalvelua Helsinki-Vantaalla ja Heathrow'lla. Täytyy sanoa, että Heathrow hoiti asian kyllä huikeasti: sain todella kyydin lentokoneesta aina lentokenttäjunalle, ja kaikki oli supersujuvaa ja ystävällistä.

Matkustaminen Lontoon ruuhkissa pelotti sen verran, että otin walkerin suosiolla mukaan. Sillä kävely ei ole kivaa, mutta sujuu melko hyvin. Lantio ja selkä toki rasittuvat, ja olen saanutkin yhden aika sitkeän hermokivun lantioon - jonkinlainen jumi siellä. Mielummin kuitenkin näin varmuuden

Heathrow'lla. Kyllä näissä käytävissä riittäisi kävelemistä!

vuoksi.

Tein jo aiemmin walker-aikana jonkun työmatkan lentäen. On kieltämättä kiva päästä turvatarkastuksista läpi nopeammin, Lontoossa saapasta haluttiin kyllä tutkia hieman enemmän. Lentokoneessa ei saa istua exitissä, jossa siinä jalat pitää olla kunnossa. Walker kannattaa ottaa matkan ajaksi pois, että veri pääsee kiertämään kunnolla - ja on toki myös mukavampaa.

Matka oli oikein piristävä henkisesti, sillä rakastan matkustamista. Se kuitenkin sai myös muistamaan, miten en vain ole ihan kunnossa vielä. Lisäksi pelottavia tilanteita tulee vastaan koko ajan: liukkaita lattioita, erikoisia portaita, hotellin kylpyamme... Iltaisin olin todella väsynyt, mutta selvisin.

Tämän jälkeen alkaa sitten varsinainen kuntoutus ja kävelyn harjoittelu. ja reippaasti kannoin 20kg matkalaukunkin viidennen kerroksen kotiini.

Vapaus: parantunut akilles

24.9. Odotettu päivä. Töölön sairaalan lopputarkastus ei todella tosin vastannut omaa tunnelmaa. Vain rutiinia.

Huoneessa oli hoitajan lisäksi sama sairaalalääkäri (erikoistuva ortopedi) kuin heinäkuussa tapaturmassa-asemalla. Lääkäriharjoittelijan kanssa he tarkastivat taas refleksit: hyvin toimii. "Hyvähän siitä tuli", ortopedi totesi.

No miten tästä sitten eteenpäin? Pelottaa kovasti, että se katkeaa uudestaan, kerroin lääkärille.

"Ei ihminen voi pelkäämällä elää", hän totesi. Totta. "Jos se katkeaa uudestaan, sit me leikataan se." Kyllä faktaa sekin. "Älä kiipeä puihin tai pese ikkunoita tikkailla, että joudut hyppäämään." Se siitä. Kenkä jalkaan ja ulos.

Mitään fysioterapiaa ei HUSin osalta tarjottu. Minun ei arvioitu hyötyvän sairaalafysioterapiasta mitään, joten menin heti työterveyden kautta fysioterapeutille, joka on ennenkin kuntouttanut akillesjänteitä.

Jänne on jäykkä, liikerata pieni. Polvia voi koukistaa vai hieman, muutaman sentin, kun jänne ottaa kiinni. Kävelyssä näkyy kipsisaappaan vaikutus: nostan polvea niin, että nilkka tulee kohtisuoraan maahan. Kömpelöä, raskasta.

Jalka väsyy heti ja on hutera. Lihasten hakeminen aloitetaan yhdellä jalalla seisomisella ja kuminauhajumpalla.

En tunne niin suurta onnea, kuin kuvittelin. Jänteen katkeaminen pelottaa - milloin siihen taas voi oikeasti luottaa? Myös jalan huono kunto vetää mieltä vähän maahan, vaikka tiedän, että paranee ainakin tiettyyn pisteeseen suht nopeasti. Tarkkailen koko ajan itseäni: teen askelvirheitä. Esim katukiveykseltä pitää muistaa astua alas kipeällä jalalla, mukulakivillä katsottava mihin astuu, ettei nilkka muljahda.

Mutta toki: 2 kenkää jalassa! Ja suihkussa pitkästä aikaa seisaaltaan!

Eroon kepeistä

Elämä on oikeasti niin ihanaa: pystyn kävelemään ilman keppejä! Kuinka paljon voikaan arvostaa kykyä kantaa tavaroita! Tuntuu kuin olisin saanut itseni takaisin. Suuria onnen hetkiä oli viedä ensimmäisen kerran roskat itse, kantaa salilla itse painoja, käydä pienillä ostoksilla, hakea itse kahvia töissä... Lukemattomia pieniä iloja!

Sielunhoitoa mökillä...

Aloitin kävelyn aluksi yhdellä kepillä, sillä ortoosisaappaan korkeus teki kävelystä hieman epätasapainoista. Kepin avulla sain hieman vauhtia.

...ja juhlissa.

Heti kohta vietin pitkästä aikaa viikonlopun mökillä, ja myös siellä keppi oli tarpeen epätasaisilla poluilla ja kiveyksillä kävellessä. Mutta voi onni mökkisaunan nautintoa! Vaikka se oli vähän vaivalloista, kaiken sen arvoista.

Mökiltä tultua poistin toisen kantakorotuksen saappaasta, jolloin jänne joutui taas venymään lisää. Paha! Tuntui, että jänne katkeaa aivan varmasti! Äkkiä kaksi keppiä taas avuksi!

Vähitellen, jo oikeastaan saman illan aikana jänne taas venyi tarvittavaan mittaan ja kipu loppui. Nyt nilkka on siis lähes 90-asteen kulmassa ja sikäli valmis "oikeaan elämään".

Saapas ei ole kaunis, mutta onnistuin myös juhlimaan sillä. Nätisti se katosi iltapuvun alle, ja juhlissa kävely onnistui jo niin hyvin, että kukaan ei vaivaa edes huomannut, ellen sitä paljastanut.