Korjausleikkaus

Jalka on nyt leikattu toisen kerran, ja menossa on neljäs toipumispäivä. Olo on iloinen ja pirteä, eikä kipukaan vaivaa kovin paljon, kun jalkaa pitää ylhäällä. Kepeillä kävely tulee niin selkärangasta, että sekään ei juuri nyt ota kovin paljon päähän - kovin tuttua tästä on tullut!

Hauskaa: pinkki oli valittu kipsiväriksi, kun itse vielä nukuin.

Jalassa on pieni, sievä avattava lasikuitukipsi ja noin 15-senttinen leikkaushaava. Ja vain yksi haava. Akilles korjattiin kuitenkin nilkasta löytyneistä materiaaleista, eikä lisävahviketta tarvinnut ottaa polvitaipeesta, kuten ennakkoon oli harkittu.

Jänne on ommeltu kiinni ja katkeamakohta vahvistettu platariksesta otetulla suikaleella tai läpällä nk. Lindholmin metodilla. Olen itse jaksanut paneutua eri tekniikoihin jonkin verran, mm. tässä artikkelissa niitä on selitetty tarkemmin ja hyvillä kuvilla.

Leikkauskertomuksen mukaan jännerakenne nilkassa on ollut "yllättävän hyvä", ja myös katkennut akilles "verraten vahva". Näin ollen materiaalit kelpasivat myös korjaukseen. Mikä kiitos näiden kuukausien kuntoutuksesta! Niistä lukemattomista päivittäisistä ajatuksista "jännitä sitä nilkkaa" ja "yritä nyt ponnistaa sillä". Oma tuntuma oli ennen leikkausta, että nilkka on vahva, ja tunne sai vahvistuksen.

Eri leikkaustekniikoita vertailevia tutkimustuloksia lukiessa on selvinnyt, että tällaisen "hoitamattoman" akillesjännevamman operointi onnistuneesti on todella haastavaa. Jänteet ja nilkan lihakset rappeutuvat käyttämättöminä ja arpikudos haittaa jäntevyyden palauttamista. Näillä läppäleikkauksilla on saatu melko hyviä korjaustuloksia, mutta  lääkärini on potilaskertomuksessakin todennut, että leikkauksellakaan ponnistusvoimaa ei välttämättä saada enää kovin paljon paremmaksi.

Sairaala-selfie. Testissä uusi leikkaushaalari,
jossa säilyy lämpimänä koko leikkauksen.
Vetoketjujen avulla paljastetaan
vain leikattava alue.

Leikkauspäivä oli kummallinen kokemus: pudotus normaalista kävelevästä itsestä pahoinvoivaksi lakananvalkeaksi rullatuolissa kuskattavaksi on nopea. Töölön sairaalan ortopedinen osasto oli ruuhkainen, mutta hoito hyvää ja ammattitaitoista.

Eniten sairaalakokemuksessa lämmitti, että olin paitsi potilas myös aktiivinen kuntoutuja heti alusta asti. Lääkärinikin sanoin: "tämä on sinulle niin tuttua". Fysioterapeutin kanssa jumppailtiin jalkaa ja myös nilkkaa heti leikkausta seuraavana päivänä. Nilkkaa saa nyt liikutella heti kiristyksen rajoissa. Nilkka ei ole myöskään ihan niin ojennettu kuin aiemmilla kerroilla.

Kipsi on mukavan kevyt ja ilman sitä voi olla suuren osan päivästä, aina paikallaan olessa. Tämä on tärkeää, sillä jalkani ei enää kestä kipsin puristusta ja väri- ja lämpötilaoireilut palaavat herkästi. Jalka on nyt niin tottunut vapauteensa, että yöllä kipsiä on pidettävä - muuten tulee juostua unissa liian kovaa.

Näin hurja se on!
Kantapää vasemmalla.

Nukutus ei mennyt tällä kertaa ihan niin hyvin kuin viimeksi. Olin jälkeenpäin pahoinvoiva ja todella väsynyt. Seuraavana päivänä olo kuitenkin oli jo ihan hyvä. Kävin kepeillä kokeilemassa sairaalan portaitakin, mutta hoitajan ehdotuksesta kotimatka sujui ambulanssilla, jonka ystävälliset miehet myös kantoivat minut kotiin viidenteen kerrokseen. Varmuuden vuoksi. Erikoinen kokemus!

Näiden päivien jännitys on ollut haavan kunto. Uusintaleikkauksessa on erityisesti kasvanut tulehdusriski, vaikka kroppa onkin pumpattu täyteen antibioottia leikkauksesta. Kerran, pari päivässä otan siteen auki ja tarkastan haavan. Samalla haava saa ilmaa. Varovaisesti alan uskoa, että pahin vaara on ohi ja haava näyttäisi paranevan.

Nyt hieman jumpaten, haavaa seuraten ja raajapainovarauksella kulkien puolitoista viikkoa, jonka jälkeen tikit saa pois. Lääkärin vastaanotto on myös noin kahden viikon päästä. Hyvällä mielellä niitä kohden!