Kaksi viikkoa on vierähtänyt akillesjänteen
korjausleikkauksesta. Olin taas onnekas: leikkaushaava parani hyvin. Olen
lukenut, että jopa 30 % vastaavista akillesleikkaushaavoista tulehtuu.
Tulehdusriski toki kasvaa uusintaleikkauksissa.
 |
| Työntekoa kipsi ei haittaa. Kun sen ja kepit laittaa palaveripöydän alle kukaan ei muista - ei edes itse! |
Tikit otettiin pois pari päivää sitten, ja samalle päivälle onnistuin
saamaan ajan myös lääkärilleni Eero Hirvensalolle – yksityispuolelle,
Terveystaloon. HUS:n prosessi köhi tälläkin kertaa: lääkärin ohjeen mukaan
tarkastus piti olla 2 – 3 viikon kuluttua, HUS löysi ajan viiden viikon päähän.
Kun soitin asiasta, tarjottiin tilalle erikoistuvan ortopedin vastaanottoa.
Kiitos ei, en usko, että tässä kohtaa ”syö kanaa” –tyyppiset ohjeet antavat
enää paljon lisäarvoa hoidolle.
Sivuhuomautuksena muuten, että julkisen sairaanhoidon käynti
maksaa noin 30€ ja yksityinen Kela-korvauksella 70€. 40€ ei mielestäni ole ihan
mahdoton raha siitä, että saa lääkärin asiantuntemuksen käyttöönsä silloin, kun
sitä tarvitsee. Toki näin joustava mahdollisuus on etenkin tässä
pääkaupunkiseudulla.
No sitten jänne ja sen hoito. Voidaan todeta, että Haglundin
kantapään mekaaninen rasitus yhdistettynä muutaman kortisonipiikin haurastavaan
vaikutukseen tekee aika surkeaa jälkeä akillesjänteelle. Jänne oli revennyt
tammikuussa eri kohdalta kuin aiemmin. Vuosi sitten leikattu kohta oli kunnossa.
Akilles oli myös jotenkuten kiinni kantaluussa, mutta löysällä purkkamaisella
kudoksella. Missä kohtaa tämä purkka sinne oli kehittynyt, on hieman epäselvää.
 |
| Ei niin glamöröösejä hetkiä.... Roskien vientiä vitoskerroksesta alas kepeillä. |
Lääkäri oli siis leikannut purkan pois, materiaalia ainakin
oli, ja yhdistänyt päät yhteen. Vahvistukseksi leikattiin pohkeen alaosasta ja
akilleen yläosasta suikale, joka on läppänä ommeltu heikomman osan päälle
vahvikkeeksi. Läppäosuus tuntuukin tällä hetkellä melkein kipeimmälle kohdalle
leikkausalueella.
Nilkka on kipsattu tällä hetkellä lähes 90 asteen kulmaa, mikä
on kyllä miellyttävän tuntuista, mutta jatkon kannalta hieman huolestuttavaa.
Jänteen pitäisi parantuessaan olla lyhyenä, jotta siihen syntyy myöhemmin
tarpeellinen jännitys. Ainakaan se ei ole nyt niin kireä kuin aiemmin,
toivottavasti siitä ei tule löysää jatkossa.
Kaikkein ikävintä tässä akillesvammassa on epävarmuus, johon
pitää taas tottua. ”Ei sitä taas tiedä, milloin siihen voisi luottaa”, lääkäri tokaisi.
Hohhoijaa. No, kepeillä pitää mennä vielä kolme viikkoa, seuraavaan
vastaanottoaikaan saakka.
 |
| Tai kun kaikki tarttuu kiinni kipsin tarranauhoihin! |
Yhden myönnytyksen sain: saan seisoa kahdella jalalla,
kunhan jalka ei mene 90 asteen kulmaan. Pitää askarrella jotain koroketta tai
pitää jalkaa edessä – siis seisoa kuin Napoleon… Seisominen, kuten myös
varvasjumppa on tarpeen, sillä hermosto-oireeni on tullut takaisin. Varpaat ja
jalkaterä tahtovat mennä punakoiksi tai jopa sinisiksi.
Ilmeisesti reaktio johtuu
siitä, että aivot eivät saa viestiä painon tunteesta kipeässä jalassa ja
tulkitsee jalan ”poistuneen porukoista”. Sinällään normaali reaktio, jonka
voimakkuus vaihtelee – minulla se on melko voimakas. Nyt on tärkeää jumppailla,
olla ilman kipsiä mahdollisuuksien mukaan, seisoa eikä siitä aiemmin
tekemästäni bodyscan-meditaatiostakaan varmaan haittaa ole.
Muuten kipsiaika on tuntunut tällä kertaa helpommalle, koska
tilanteeseen on voinut varautua ja kaikki on niin tuttua. Olen yrittänyt elää
mahdollisimman normaalia elämää, missä auttaa hyvä kunto: kepeillä kulkeminen
sujuu hyvin ja yläkropan kestävyys siinä kasvaa koko ajan. Kaunis syksy on
jatkunut ihanasti vielä marraskuun puolelle. Itsekkäästi toivon, että lumet
kiertävät Helsingin vielä pitkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti