Korjausleikkaus

Jalka on nyt leikattu toisen kerran, ja menossa on neljäs toipumispäivä. Olo on iloinen ja pirteä, eikä kipukaan vaivaa kovin paljon, kun jalkaa pitää ylhäällä. Kepeillä kävely tulee niin selkärangasta, että sekään ei juuri nyt ota kovin paljon päähän - kovin tuttua tästä on tullut!

Hauskaa: pinkki oli valittu kipsiväriksi, kun itse vielä nukuin.

Jalassa on pieni, sievä avattava lasikuitukipsi ja noin 15-senttinen leikkaushaava. Ja vain yksi haava. Akilles korjattiin kuitenkin nilkasta löytyneistä materiaaleista, eikä lisävahviketta tarvinnut ottaa polvitaipeesta, kuten ennakkoon oli harkittu.

Jänne on ommeltu kiinni ja katkeamakohta vahvistettu platariksesta otetulla suikaleella tai läpällä nk. Lindholmin metodilla. Olen itse jaksanut paneutua eri tekniikoihin jonkin verran, mm. tässä artikkelissa niitä on selitetty tarkemmin ja hyvillä kuvilla.

Leikkauskertomuksen mukaan jännerakenne nilkassa on ollut "yllättävän hyvä", ja myös katkennut akilles "verraten vahva". Näin ollen materiaalit kelpasivat myös korjaukseen. Mikä kiitos näiden kuukausien kuntoutuksesta! Niistä lukemattomista päivittäisistä ajatuksista "jännitä sitä nilkkaa" ja "yritä nyt ponnistaa sillä". Oma tuntuma oli ennen leikkausta, että nilkka on vahva, ja tunne sai vahvistuksen.

Eri leikkaustekniikoita vertailevia tutkimustuloksia lukiessa on selvinnyt, että tällaisen "hoitamattoman" akillesjännevamman operointi onnistuneesti on todella haastavaa. Jänteet ja nilkan lihakset rappeutuvat käyttämättöminä ja arpikudos haittaa jäntevyyden palauttamista. Näillä läppäleikkauksilla on saatu melko hyviä korjaustuloksia, mutta  lääkärini on potilaskertomuksessakin todennut, että leikkauksellakaan ponnistusvoimaa ei välttämättä saada enää kovin paljon paremmaksi.

Sairaala-selfie. Testissä uusi leikkaushaalari,
jossa säilyy lämpimänä koko leikkauksen.
Vetoketjujen avulla paljastetaan
vain leikattava alue.

Leikkauspäivä oli kummallinen kokemus: pudotus normaalista kävelevästä itsestä pahoinvoivaksi lakananvalkeaksi rullatuolissa kuskattavaksi on nopea. Töölön sairaalan ortopedinen osasto oli ruuhkainen, mutta hoito hyvää ja ammattitaitoista.

Eniten sairaalakokemuksessa lämmitti, että olin paitsi potilas myös aktiivinen kuntoutuja heti alusta asti. Lääkärinikin sanoin: "tämä on sinulle niin tuttua". Fysioterapeutin kanssa jumppailtiin jalkaa ja myös nilkkaa heti leikkausta seuraavana päivänä. Nilkkaa saa nyt liikutella heti kiristyksen rajoissa. Nilkka ei ole myöskään ihan niin ojennettu kuin aiemmilla kerroilla.

Kipsi on mukavan kevyt ja ilman sitä voi olla suuren osan päivästä, aina paikallaan olessa. Tämä on tärkeää, sillä jalkani ei enää kestä kipsin puristusta ja väri- ja lämpötilaoireilut palaavat herkästi. Jalka on nyt niin tottunut vapauteensa, että yöllä kipsiä on pidettävä - muuten tulee juostua unissa liian kovaa.

Näin hurja se on!
Kantapää vasemmalla.

Nukutus ei mennyt tällä kertaa ihan niin hyvin kuin viimeksi. Olin jälkeenpäin pahoinvoiva ja todella väsynyt. Seuraavana päivänä olo kuitenkin oli jo ihan hyvä. Kävin kepeillä kokeilemassa sairaalan portaitakin, mutta hoitajan ehdotuksesta kotimatka sujui ambulanssilla, jonka ystävälliset miehet myös kantoivat minut kotiin viidenteen kerrokseen. Varmuuden vuoksi. Erikoinen kokemus!

Näiden päivien jännitys on ollut haavan kunto. Uusintaleikkauksessa on erityisesti kasvanut tulehdusriski, vaikka kroppa onkin pumpattu täyteen antibioottia leikkauksesta. Kerran, pari päivässä otan siteen auki ja tarkastan haavan. Samalla haava saa ilmaa. Varovaisesti alan uskoa, että pahin vaara on ohi ja haava näyttäisi paranevan.

Nyt hieman jumpaten, haavaa seuraten ja raajapainovarauksella kulkien puolitoista viikkoa, jonka jälkeen tikit saa pois. Lääkärin vastaanotto on myös noin kahden viikon päästä. Hyvällä mielellä niitä kohden!

Leikkaukseen valmistautumista

"I'll have my breakfast in bed."

On vajaa kaksi viikkoa aikaa leikkaukseen. Olin tänään Töölön sairaalassa ennakkovastaanottolla, jossa käydään läpi leikkauksen eteneminen ja ennakkovalmistelut. Tässä tapauksessa kyse oli tapaamisesta osaston hoitajan kanssa, mutta  tarvittaessa tavataan myös leikkaava ja anestesialääkäri.

Matkan varrella olen pettynyt julkiseen sairaanhoitoon useamman kerran, joten tämä käynti todella ylitti kaikki odotukseni. Olipa ystävällistä, asiantuntevaa ja rauhoittavaa!

Vuoden takaiseen verrattuna tämä leikkaus on suunniteltu aivan eri tasolla kuin "traumapuolella". Kuvaavaa on, että sain kotiin jopa kaavakkeen, johon täyttää aamiais- ja muut ruokatoiveet osastolle (ei nyt ihan hotelliaamiaisluokkaa toki:)).

Tänään otettiin ensin verikoe, jossa kaikki oli ok, vaikka New Yorkin reissulta tarttunut pienoinen flunssa näkyikin hieman kohollaan olleina leukosyytteinä. Minkäänlaista flunssaa, vatsatautia tai muuta sairautta ei saisi tulla nyt ennen leikkausta.

Absurdia ajella vastaanotolle pyörällä....

Hoitajan kanssa käytiin tarkasti läpi allergiat sekä käytössä olevat lääkkeet ja luontaistuotteet. Olen valmiiksi lisännyt sinkin, D- ja C-vitamiinin annostusta sekä erilaisten amonihappojen annosta - auttakoon tai ei, ei niistä haittaakaan ole! Sen sijaan kalaöljyn olen jo jättänyt pois. Sillähän on veren hyytymistä heikentävä vaikutus, ja sen käyttö pitäisi lopettaa hyvissä ajoin ennen leikkausta.

Leikkauksen pitäisi kestää noin pari tuntia. Olen koko ajan ollut orientoinut nukutukseen, mutta nyt pöydällä oli myös spinaalipuudutuksen mahdollisuus. Koska nukutus meni viimeksi ihan hyvin, se tuntui nytkin paremmalle vaihtoehdolle.

Koska leikkaus meni viimeksi niin vauhdilla, en oikein tiennyt, mitä kaikkea salissa tapahtui. Nyt selvisi sekin, että leikattava todella intuboidaan, eli keuhkoihin laitetaan se lääkärisarjoista tuttu letku. Pienenä kuriositeettina hoitaja kertoi myös, että potilas herätetään kyllä jo leikkaussalissa, mutta juuri kukaan ei tätä muista, koska nukutusaineissa on niin paljon muistinmenetystä aiheuttavia aineita. En todellaan muista heränneeni kuin vasta heräämössä!

...mutta mikä syyssää!

Olin helpottunut kuullessani, että mitä luultavimmin siirrepala otetaan polvitaipeesta, ja sinne tuleva viilto on hyvin pieni. Jänne poimitaan virkkuukoukun tapaisella välineellä. Olin jo valmistautunut näkyvään arpeen polven tai reiden sisäsyrjään. Kuulin nyt myös, että siirteen voisi saada siirrepankista.

Turhamainen minä oli myös iloinen, koska geelilakkauksia ei tarvitse ottaa pois leikkaukseen. Julkisella puolella tavalliset kynsilakat pitää vielä poistaa, yksityisellä puolella ei kuulemma niitäkään. "Me ollaan vielä niin vanhanaikaisia", ystävällinen hoitaja totesi. Hoitaja tarkasti jalan ihon, josta on syytä pitää erityisen hyvää huolta ennen leikkausta. Myös säärikarvojen poistoa pitäisi välttää, ettei ihoon tule turhia viiltoja.

Viimeisen parin viikon ohjelma: paljon ulkoilua ja treeniä!

Nyt edessä oleva rupeama alkaa tuntua todelliselle niin koomista kuin olikin, että menin vastaanotolle pyörällä! Sentään leikkaukseen en ajatellut pyöräillä. Vaikka leikkaus ja toipuminen taas hieman pelottavat, ennakkokäynnin jälkeen on varmempi olo: olen hyvissä käsissä. 

Kohti kolmatta kertaa

Pitää elää kiinnostava elämä, jotta voi kirjoittaa jotain kiinnostavaa, sanotaan. Liikuttavaa, että voin sanoa tämän olevan totta tämänkin blogin osalta. Materiaalia todella on kirjoittaa maailman paras akillesvammaa käsittelevä blogi, sillä missä muussa testattaisiin kaikki kolme tyypillisintä tapaa korjata katkennut akillesjänne!

Nilkan muiden osasten
kuntoutuminen mahdollistaa
jo aika korkeiden
korkojen käytön.

Yli puolen vuoden omaehtoisen parantelun jälkeen olen kaikin tavoin hyvässä kunnossa kolmanteen ja sitten viimeiseen mahdollisuuteen saada vasen jalka taas täysin toimimaan. Leikkaus on aikataulutettu noin kuukauden päähän Töölön sairaalaan, ja siinä akillesjänne kiinnitetään reiden jänteestä otettavan siirteen avulla.

Akillesjänteitä korjataan siirteillä käsittääkseni useinkin. Jälkiviisaasti näin olisi kannattanut tehdä myös tässä tapauksessa jo heti aluksi. Siirteitä otetaan usein juuri reidestä mutta myös isosta varpaasta. Myös pohjelihaksen venyttäminen avuksi tai jonkun muun nilkan jänteen hyödyntäminen on mahdollista.

Lääkärini mukaan ainakin tässä tapauksessa reisi on harmittomin vaihtoehto. Koska nilkka tulee mahdollisesti olemaan jatkossakin tavallista heikompi, ei kannata heikentää jalan tasapainoa koskemalla esimerkiksi varpaiden toimintaan.

Pääsin mustikkaan!
Varovasti kulkien metsässä kulku
onnistuu ihan hyvin kumppareillakin,
jotka on akillesvammaiselle
muuten surkeat jalkineet.

Oma jänne on tietysti oma jänne: elimistölle tuttua. Jänteet, kuin kuminauhat, ovat kuitenkin jäntevyydeltään erilaisia eri puolilla kehoa, joten varmuutta hyvästä lopputuloksesta ei voi olla. No, olen aika tottunut tähän ”ei takuuta” –tilanteeseen.

Lääkärini varovaisesti lupaili mahdollisimman lyhyttä liikkumattomuuden aikaa. Jalassani on yhä pitkän kipsiajan aiheuttama hermo-ongelma, eikä jalka kestä pitkää paikalla oloa. Pientä liikettä olisi siis hyvä saada heti leikkauksesta lähtien.

Leikkaus pelottaa ja jännittää. Toisaalta mieleen on alkanut nousta voimakkaita mielikuvia juoksemisesta ja hyppimisestä. Ajasta, jolloin ei tarvitsisi miettiä oikeanlaisia kenkiä – kaikki käy. Aikaa, jolloin ennen jokaista porrasta en miettisi, kummalla jalalla astutaan.

Salilla kaikki sujuu. Näistä painoista on edetty jo paljon.
Etukyykyssä olaan jo ihan "oikeilla" kilokymmenillä.

Mietin myös toipumista ja pyrin keräämään myönteisiä ajatuksia siihen liittyen. Mä osaan sen. Se on paikoin surkeaa, mutta päivä kerrallaan se etenee. Se on nyt kokemuksesta opittu.

Osa tutuista varmaan ihmettelee, miksi jalka leikataan vielä: ”sähän kävelet ihan hyvin”. Se on totta – oikeilla kengillä. Paljon pystyn tekemään asioita, esim. salilla jalka ei juuri haittaa missään ja pyöräkilometrejä on tullut kesän myötä mukavasti. Tämä nyt on kuitenkin satsaus loppuelämään, ja aika pieni sellainen, jos jalan saa takaisin.

Liikunnan kesä

Askelkyykky kiekko kannan alla.

Yhden naisen testiryhmä on nyt testannut autolla ajoa ja golfausta ilman akillesta. Tulos: onnistuu! Kytkimen käytössä akillesta ei näköjään tarvita.

Golfissa mitään huippuvauhdikkaita swingejä ei ehkä irtoa, mutta näille pelitaidoille riittävästi. Kiilakoroilla tulee sen verran pituutta lisää, että omat mailat on lyhyenpuoleiset ja asentoa pitää vähän hakea. Sain myös ensimmäiset kommentit kenkieni golfkelpoisuudesta ja, kun kävelin ensi kerran pallokoneelle... No, aina kun kerron, että akilles on irti kantapäästä, jutut yleensä jää.

Alkukesän aikana on tullut testattua myös uusia saliliikkeitä. Uskomattomin niistä on ehkä syväkyykky, jota uskaltauduin kokeilemaan ensin juoksijoiden käyttämällä kiilatuella. Toki myös kiekko kantapäiden alla toimii. Pientä kiekkoa olen pitänyt myös bulgarialaisessa askelkyykyssä "kipeän" kannan alla. 

Syväkyykkyyn löytyi tällainen mahtava kiila
Optimal performancen salilta 

Mukaan olen ottanut nyt myös uusia aerobisia liikkeitä. Huvittavaa, mutta lähes nautin karhukävelyn ja mittarimadon tekemisestä - ikuisista inhokeista! Mutta jokainen liike, jonka saa "takaisin", tuntuu hyvälle.

Erikoisin testauksistani on ollut Omasairaalan anti-gravity-juoksumatto. Se on siis juoksumatto, jossa voidaan säädellä kehonpainoa 20-100%. Alun perin  matto on kehitelty NASA:ssa, mutta nykyisin mattoa käytetään erilaisien jalkavammojen kuntouttamisessa. Omasairaalan mukaan sillä voidaan selkeästi nopeuttaa kävelyn ja myöhemmin juoksun aloittamista loukkaantumisen jälkeen. Laitteita on tietoni mukaan Suomessa Omasairaalan lisäksi Jokereilla. 

Ennen laitteeseen menoa laitetaan jalkaan tiukat pyöräilyhousun näköiset neopreenihousut, jotka sitten kiinnitetään laitteen "ilmakuplaan" vetoketjulla. Laite punnitsee juoksijan ja täyttyy ilmalla. Ilmanpainetta muuttamalla juoksijan voi muuttaa jaloille tulevaa painoa.

Kuplassa! Akillesvammainen juoksee!

Kyllä, onnistuin juoksemaan laitteessa! Askel on kevyt, jopa niin, että terveillä jaloilla voi kokeilla huippujuoksijoidenkin vauhteja. Minulle kuitenkin mahdollisimman hyvän askelluksen harjoitteleminen oli itse harjoituksen tarkoitus. Siinä auttoivat laitteen kolme kameraa, joilla askeleita on mahdollista tarkastella kolmesta suunnasta.

Kiinnostavaa oli myös testata, kuinka paljon nilkan lihaksilla voi kompensoida akillesta. Varpailla kävely onnistui noin 25-30% kehonpainosta, eli sen verran vasen nilkka jaksaa nostaa ilmaan akillesta. 

Kyllä, molemmat kannat ilmassa!

Treeniä pitää kyllä myös säädellä. Liika rasitus alkaa tuntua jänteessä, enkä halua sen tietenkään tulehtuvan. Olisinpa muuten tiennyt kaikki nämä asiat silloin, kun kärsin "vain" akillestulehduksesta!

Akillesvammani vuosipäivä alkaa lähestyä: 11 kk ja 2 pvää jo mennyt. Tietäen, että syksyllä on tiedossa uusi leikkaus, olen ajatellut tehdä tästä kesästä oikean liikunnan kesän. Haluan olla mahdollisimman hyvässä kunnossa tiedostaen, että kuntoutus alkaa tavallaan alusta uudesta leikkauksesta. Nyt on hyvä hetki kerätä voimia - niin henkisiä kuin fyysisiä.

Kesä, ilo ja kiitollisuus

Hetki on vierähtänyt edellisestä postauksesta, mikä kuvaa hyvin tilannetta: olen keskittynyt elämään. Se ei tarkoita, ettenkö ajattelisi Jalkaa (se on erillisnimi!) joka päivä vähintään 10 kertaa, mutta nykyisin entistä rennommin - ehkä vain 50% huolesta soikeana!

Joka päivä tulee eteen tilanteita ja tuntemuksia, joissa ajattelen, että ai piru, nyt se meni taas. Pientä kipua tai epämääräistä tunnetta, huolimaton askel. Kuitenkin suurin tunne on ollut ilo: olen taas toipunut merkittävästi. On aivan uskomatonta, miten ihmisruumis parantaakaan itseään!

Ensimmäinen pyörälenkki. Näissä maisemissa
viimeksi pinkissä kipsissä...

Kävelen nyt täysin ontumatta koroilla (sori miehet, tämä ei auta ehkä teitä...). Kotona en enää juurikaan käytä kenkiä, koska kävely sujuu  joten kuten ilmankin. "Juoksen" tarvittaessa ratikkaan.

Pyöräilen. Ensimmäinen ajo pyörällä aiheutti ahdistuksen jos onnenkin tunteita: Jalka oli tosi heikko ja paino oli pitkälti terveen jalan puolella. Mutta jo yksi yö auttoi, ja seuraavana päivänä pyöräily sujui jo paremmin. Muutama päivä siitä sain itseni jo suoralla 30km/h vauhtiin! Toki isot mäet on jätettävä väliin tai ennakoitava vaihteenvaihdolla ajoissa, sillä seisomaan nouseminen on ehdottoman kiellettyä. Niin katkotaan tai irrotetaaan akillesjänne melko varmasti.

Sali toimii hyvin. Jos jotain kiinnostaa, esim. alakroppapuolella maastavedossa sarjapaino on nyt 75kg ja hip thrustissa 110kg. Vasen jalka on koko ajan heikompi, mikä toki harmittaa. Lihaksia ei saa vaan supistumaan niin hyvin kuin terveessä jalassa. Valitettavaa on myös, että pohjelihas ei kyllä näin kehity, se surkastuu. Nyt alkaa näkymään, että jalka on kipeä - niin rimpula se alkaa olla.

Sitten arkipäivän onnistuminen: oikeilla kengillä voin vihdoin kävellä portaat alas normaalisti. Ajattelin, että tätä ei voi saavuttaa ilman pohkeen ponnistusta, mutta en tiedä, olenko saanut sen kompesoitua jotenkin nilkan lihaksilla.

Vaikka pohjelihas ei pääse kehittymään, jalka paranee
ulkoisestikin koko ajan. Akillesjänteen kohdalla näkyy
enää pieni ylimääräinen kumpare leikkauskohdassa.

Tulevan viikonlopun testit ovat: 1) voiko kiilakoroilla pelata golfia, 2) voiko ilman akillesjännettä ajaa manuaalivaihteista autoa. Yhden hengen testiryhmä testaa!

Se, mikä ei ole parantunut, on Jalan hermo-ongelma. Huh huh, miten jalka vetää mustaksi isommista lämpötilaeroista. Toisinaan jalka myös kramppailee yhä, etenkin öisin.

Päällimmäisenä on kuitenkin ilo ja kiitollisuus. On taas kesä ja pärjään Jalan kanssa hyvin. Saan harrastaa ja muutenkin elellä normaalia elämää. On rajoituksia, mutta niinhän meillä kaikilla: joskus fyysisiä, joskus vähän piilotetumpia - omassa mielessä.

Juuri nyt on hyvä olla tässä, omassa elämässä, tässä hetkessä, suuntaamassa kesään, liikkuvana akillesvammaisena.

Kymmenen pisteen kuntoutus

Askeleen eteneminen

Tämänkertainen blogipostaus on suunnattu akilles- ja nilkkavammasta toipuville. Jos et ole kiinnostunut kävelyn anatomiasta, et varmasti kiinnostu tästäkään!

Olen maallikkona miettinyt paljon askeleen anatomiaa.  Astuessa pohkeen pitäisi jännittyä ja nostaa kanta ilmaan maasta. Takareisi ja lonkankoukistaja siirtävät jalkaa sitten eteenpäin. Miten niin luonnollinen asia voi olla niin vaikea!

Kun akilles on poikki, pohje ei pääse tekemään työtään. Tarvitaan jotain korottamaan kantaa: korkokengät tai kantakorotus. Lihastyö jää pitkälti takareiden ja lonkankoukistajan varaan . Nämä ovat siis lihaksia, joita kannattaa treenata kävelyn sujuvoittamiseksi.

Ponnistuksen puutteen lisäksi ongelmana on myös nilkan heikkous. Kipasauksen ja nilkan kudosvammojen seurauksena nk. kuudes aisti on kateissa. Kuudes aisti korjaa nilkan asentoa ja estää nyrjähdyksiä ja palaa  täysin yleensä vasta puolen vuoden kuluessa kipsiajan jälkeen.

Tasapainoa kannattaa lähteä hakemaan mahdollisimman pian, sillä sitä tarvitsee arkielämässä paljon: mukulakivillä kulkiessa, ruuhkassa jne. Hyvä treeni on yhdellä jalalla seisominen, ensin silmät auki, sitten kiinni. Itse en ole käyttänyt erikseen tasapainolautaa, vaikka sekin varmasti toimii.

Etureittä ei varsinaisesti tarvita kävelyssä, mutta sekin voi jeesata puuttuvaa pohjeponnistusta monessa tilanteessa. Etureisi auttaa myös tasapainon pitämisessä, joten sen treenaaminen on tärkeää. Etenkin naisilla iän karttuessa heikko etureisi voi heikentää tasapainoa merkittävästi.

Ei uskoisi, että se on poikki!

Tällä analysoinnilla olen itse ohjannut omaa kävelyharjoittelua. 5- 7 sentin tukevat korot ovat parhaimmat, en tarvitse niihin kantakorostusta ja olen taas tasapainossa. Nilkka liikkuu hyvin; katkennut akillesjänne ei ainakaan ole jäykkä (heh). Tasapaino on myös sen verran jo hyvä, että korkkareilla voi mennä.

Kävin pitkästä aikaa fysioterapeutilla, koska kaipasin ammattilaisen silmää. Jokin kävelyssä oli vielä mielestäni "kulmikasta". Ensinnäkin fysioterapeutti totesi, että kävelyni on erittäin hyvää tilanteeseen nähden. "Erinomaista työtä olet tehnyt", mistä ikuinen kympintyttö oli tietysti iloinen.

Muutama heikkous löytyi. Lantioni on kallistunut hieman taakse, koska nilkka ei viikkoihin mennyt aivan vartalon alle. Totuin siis kumartumaan eteen. Lantio myös "antaa periksi" vasemmalle; seurausta ehkä pitkästä toispuoleisesta kantakorokkeiden käytöstä. Ryhtiä siis suoremmaksi ja treeniä keskimmäiselle pakaralihakselle ja loitontajille, jotta lantio saadaan stabiiliksi.

Kaupunkilomailu on parasta kävelykuntoutusta!
Praha tarjoaa
mukulakivikaduillaan tasapainoatreeninkin.

Koska kipeän jalan pohje tekee niin vähän työtä, mutta toinen taas saa paljonkin liikuntaa, on pohkeiden muotoero itse asiassa lisääntynyt kipsiajan jälkeen. Etenkin itse erotan toisessa selkeämmän lihasmuodon, kun toinen on enemmän "suora".

Motivoiduin enemmän taas tekemään pohjenousuja, vaikka tehdessäni niitä kahdella jalalla tuntuu, että kipeä jalka ei jännity yhtään. Fysioterapeutin mukaan pohje kuitenkin jännittyy, eli jumppaa kannattaa jatkaa, sillä vähitellen myös pohkeeseen ja nilkkaan voi saada lisävoimaa.

Portaiden kävely alas on edelleen vaikeaa, koska siinä pohjeponnistusta tarvitaan paljon. Fysioterapeutti hyväksyi tekniikoistani sivuittain vuorojaloin menon, jota voi suositella myös tulehtuneesta akilleksesta kärsiville. Kaikki muut venkoilut fysioterapeutti tuomitsi täysin.

Motivoituneena ja hyvällä mielin siis kuntoutusta eteenpäin. Paljon voi tehdä itse omaksi terveydekseen! Tiedän, että korkokengät eivät ole paras ratkaisu jaloille nekään, mutta satsaan mukavuuteen. Jos haluat lukea varoittavan sanan koroista, tässä hyvä kuva niiden vaaroista.

RunChech - Prahan puolimaratonin tunnelmaa

Edelleen suosittelen jalkavaivaisille ja -kuntoutujille kaupunkilomailua. Olin työ- ja lomamatkalla Prahassa, jossa kävelin vaihtelevissa maastoissa niin paljon, että takareisi oli hapoilla ja pohje kramppaili yöllä kipeästi (magnesiumit jäi kotiin). Mutta niin vain taas kävelin hieman paremmin matkan jälkeen!

Prahassa kävin myös katsomassa ystävän puolimaratonin taivallusta. Maaliintulon riemua oli hieno seurata aurinkoisessa kevätsäässä. Tunsin iloa juoksijoiden puolesta - ja myös siitä, että olin itsekin sen muutaman kerran kokenut. Mutta en ollut haikea. Tuntuu että olen saanut jotain tärkeää tilalle.

Ota vastuu itsestäsi - viimeistään nyt!

Leuanvetoharjoituksissa akilleksen puuttuminen
ei haittaa.

Matkan varrella akillesjännettä parannellessa on useampi lääkäri todennut: "yritetään nyt saada tämä paranemaan". Ystäväni totesi kerran suorasukaiseen tyyliinsä: "Siis kuka yrittää? Sinä, vain sinä tässä yrität!"

Jep, totta, olen saanut yhteiseltä sairaanhoidoltamme arvokkaan akillesleikkauksen hintaan 68€:n, mutta muuten koko prosessissa tärkeintä on ollut oma yrittäminen: päätökset, varovainen eteneminen, reipas kuntoutus.

Yrittämistä seuraa nyt lisää, sillä ortopedin vastaanotolla päädyttiin jatkamaan omaehtoista kuntousta vielä puoli vuotta, syksyyn saakka. "Pahan kierre on katkaistu", lääkärini totesi, mutta täysin jalan hermo-oireilu ei ole loppunut. Kesän yli siis samanlaista kuntoutusta kuin nyt talvella: liikuntaa mahdollisuuksien mukaan, lisäksi lämpenevistä säistä nauttimista. Syksyllä katsotaan, leikataanko jalka ja miten.

Entistä selkeämmin olen ymmärtänyt myös, että juoksulenkit on tämän elämän osalta juostu. Sen lisäksi, että vasempaan jalkaan ei ehkä enää  koskaan saada kunnon ponnistusta rakennettua, myös oikean jalan haglundin kantapää on alkanut huomautella itsestään - varmaankin ponnistuksen siirryttyä enemmän sille. Lääkärini arvioi oikean jalan haglundin olevan "melko paha". Tässä tapauksessa se kannattaisi leikata ennakkoon aika hanakasti, vaikka muuten lääkärini ei ennakoivia leikkauksia suosikaan. Nyt kuitenkin yritän pitää jalan muuten kunnossa - ja unohdan edes juoksemisesta haaveilun.

New York - parasta kuntoutusta!

Tuntuu toisaalta todella hyvälle olla oman kuntouksen kipparina, taas kontrollissa tilanteesta, edes vähän. Samalla illuusio kaikkivoivista lääkäreistä ja apuun tulevasta suomalaisesta sairaanhoidosta on karissut. Itse olet vastuussa omasta terveydestäsi. Matkan varrella pitää tehdä itse monta hoitopäätöstä, pitää vaatia ja kysyä, etsiä tietoa. Lopputulos on paljon kiinni omista voimavaroista, esimerkiksi oman kuntouttamisen sitkeydestä, mutta totta puhuen, myös Suomessa, omasta taloudellisesta tilanteesta. Vaikka tässä tapauksessa vakuutuksista ei ollut apua, omaa vakuutusturvaa tämä on pistänyt miettimään uusiksi!

Lääkärin kannustuksella siis kuntoutusta eteenpäin: kuinka hyväksi liikkujaksi akillesjänteettömänäkin voi tulla! Ainakin tein akillesjänteettömien kävelyn maailmanennätyksen New Yorkin lomallani. Kaupunkilomailu on jalkavammaiselle kerrassaan mahtavaa kuntoutusta. Kun haluaa tehdä ja nähdä, huomaamatta kävelee paljon ja ainakin minulla se paransi kävelytekniikkaa aika pienellä lisäkivulla.

Toinen tämän viikon kuntoutusvinkki, joka käy hyvin muuhunkin elämään, on lifecoach Christine Hasslerin Dealing with Expectation Hangovers -kirja, josta saa kätevästi esimakua tämän Upgraded Ape Show'n haastattelusta. (löytyy myös iTunesin Podcasteistä). "Odotuskrapula" kuvaa hyvin niitä tunteita, kun ei saa mitä tavoittelee, elämä on epäreilua tai jos saakin, se ei tunnukaan niin hyvälle kuin kuvitteli. "Kasvu syntyy kontrasteista", Hassler toteaa. Ilman pimeää ei voi olla valoisaa. Tämän ymmärrän nyt paremmin.