Liikunnan kesä

Askelkyykky kiekko kannan alla.

Yhden naisen testiryhmä on nyt testannut autolla ajoa ja golfausta ilman akillesta. Tulos: onnistuu! Kytkimen käytössä akillesta ei näköjään tarvita.

Golfissa mitään huippuvauhdikkaita swingejä ei ehkä irtoa, mutta näille pelitaidoille riittävästi. Kiilakoroilla tulee sen verran pituutta lisää, että omat mailat on lyhyenpuoleiset ja asentoa pitää vähän hakea. Sain myös ensimmäiset kommentit kenkieni golfkelpoisuudesta ja, kun kävelin ensi kerran pallokoneelle... No, aina kun kerron, että akilles on irti kantapäästä, jutut yleensä jää.

Alkukesän aikana on tullut testattua myös uusia saliliikkeitä. Uskomattomin niistä on ehkä syväkyykky, jota uskaltauduin kokeilemaan ensin juoksijoiden käyttämällä kiilatuella. Toki myös kiekko kantapäiden alla toimii. Pientä kiekkoa olen pitänyt myös bulgarialaisessa askelkyykyssä "kipeän" kannan alla. 

Syväkyykkyyn löytyi tällainen mahtava kiila
Optimal performancen salilta 

Mukaan olen ottanut nyt myös uusia aerobisia liikkeitä. Huvittavaa, mutta lähes nautin karhukävelyn ja mittarimadon tekemisestä - ikuisista inhokeista! Mutta jokainen liike, jonka saa "takaisin", tuntuu hyvälle.

Erikoisin testauksistani on ollut Omasairaalan anti-gravity-juoksumatto. Se on siis juoksumatto, jossa voidaan säädellä kehonpainoa 20-100%. Alun perin  matto on kehitelty NASA:ssa, mutta nykyisin mattoa käytetään erilaisien jalkavammojen kuntouttamisessa. Omasairaalan mukaan sillä voidaan selkeästi nopeuttaa kävelyn ja myöhemmin juoksun aloittamista loukkaantumisen jälkeen. Laitteita on tietoni mukaan Suomessa Omasairaalan lisäksi Jokereilla. 

Ennen laitteeseen menoa laitetaan jalkaan tiukat pyöräilyhousun näköiset neopreenihousut, jotka sitten kiinnitetään laitteen "ilmakuplaan" vetoketjulla. Laite punnitsee juoksijan ja täyttyy ilmalla. Ilmanpainetta muuttamalla juoksijan voi muuttaa jaloille tulevaa painoa.

Kuplassa! Akillesvammainen juoksee!

Kyllä, onnistuin juoksemaan laitteessa! Askel on kevyt, jopa niin, että terveillä jaloilla voi kokeilla huippujuoksijoidenkin vauhteja. Minulle kuitenkin mahdollisimman hyvän askelluksen harjoitteleminen oli itse harjoituksen tarkoitus. Siinä auttoivat laitteen kolme kameraa, joilla askeleita on mahdollista tarkastella kolmesta suunnasta.

Kiinnostavaa oli myös testata, kuinka paljon nilkan lihaksilla voi kompensoida akillesta. Varpailla kävely onnistui noin 25-30% kehonpainosta, eli sen verran vasen nilkka jaksaa nostaa ilmaan akillesta. 

Kyllä, molemmat kannat ilmassa!

Treeniä pitää kyllä myös säädellä. Liika rasitus alkaa tuntua jänteessä, enkä halua sen tietenkään tulehtuvan. Olisinpa muuten tiennyt kaikki nämä asiat silloin, kun kärsin "vain" akillestulehduksesta!

Akillesvammani vuosipäivä alkaa lähestyä: 11 kk ja 2 pvää jo mennyt. Tietäen, että syksyllä on tiedossa uusi leikkaus, olen ajatellut tehdä tästä kesästä oikean liikunnan kesän. Haluan olla mahdollisimman hyvässä kunnossa tiedostaen, että kuntoutus alkaa tavallaan alusta uudesta leikkauksesta. Nyt on hyvä hetki kerätä voimia - niin henkisiä kuin fyysisiä.

Akilles katkeaa kolmannen kerran

Täydellisiä akillesvammaisen
kenkiä.

Kyllä. Tämä vuosi piti olla vuosi, jolloin jalkavaivat jäävät taa. Vuosi alkoi lomailulla aurinkoisessa Barcelonassa. Jalka jaksoi aika hyvin kaupunkilomailun, jonka kruunasi kenkälöydöt: löysin useat juuri sopivilla 5 sentin tukevilla koroilla varustetut kengät. Miten kiva onkaan kävellä ilman kantakorotusta, kun pelkkä korko riittää.

Suomeen palattua iski liukkaat kelit. Eräänä aamuna töihin kävellessä ajattelin, että olen nykyisin kaikkea muuta kuin entinen reippaasti kulkeva minä - olen hiipivä mummo. Varmuus kuitenkin ennen muuta!

Mutta hiipiminen tai korot eivät auttaneet. Mummona töihin kävellessä jalkaa iski yhtäkkiä kipu. Akillesvamman tunnistaa siitä, että on pakko vilkaista taakse: kuka mua löi jalkaan? Sama tällä kertaa, tosin Mannerheimintiellä kävellessä luulin, että jostain autosta oli lentänyt kivi jalkaan.

Ei tämä nyt ihan terveelle näytä. Kuin
joku olisi haukannut palan jalasta.

Menin Töölön tapaturma-asemalle, jossa edessä oli useiden tuntien odottelu. Kipulääkkeen voimin kävin hoitamassa sovitun esityksen Finlandia-talon seminaarissa. Sen jälkeen viimein pääsin ultraääneen, joka ei kertonut juuri mitään. Sain ohjeet tulla aamulla takaisin syömättä ja juomatta, eli valmiina leikkaukseen. Ilta meni Panacodin voimilla tulevaan valmistautuessa.

Seuraavana aamuna lääkäri totesi, ettei pysty auttamaan. Jalka on kohtuullisen voimakas ("ei uskoisi, että se on ollut 15 viikkoa kipsissä"), siinä on refleksit, eli jonkinmoinen jänne on yhä tallella. Ehkä kyseessä on vain ruhje.

Magneettikuvausta lääkäri kuitenkin suositteli, mutta totesi, etten tule saamaan sitä Töölössä pitkään aikaan. "Olet liian hyvässä kunnossa." Näine hyvineni lähdin töihin. Ehkä jossain määrin onnellinen, ettei kipsiaika alkanut ainakaan heti.

Paras kahvi ikinä. Ei
leikkausta, ainakaan
heti.

Illalla kävin tapaamassa jalan leikannutta Eero Hirvensaloa ja magneettikuvassa. Jalka on oikeasti aika hirveännäköinen, mutta sovittiin, että katsotaan tilannetta ajan kanssa. Jalan hermosto on luultavasti jonkin verran vaurioitunut pitkästä kipsiajasta; jalka on yhä monesti punakka, varpaista sininen, kylmänarka. Jalka saisi olla siis paremmassa kunnossa ennen leikkausta. Kaksi tyypillistä komplikaatiotahan multa enää puuttuu: tulehdus ja veritulppa...

Sain siis ohjeet elää tavallista elämää ja urheilla niin paljon kuin vain pystyn.

Seuraavana päivänä sain tulokset magneetista: jänne on irronnut lähes täysin kantaluusta. Edessä on korjausleikkaus, jossa rakennetaan uusi jänne takareiden tai ison varpaan jänteestä.

Viikonlopun olen nyt tosiaan liikkunut paljon. Vesijuoksua, salia, pientä ulkoilua, kuntopyörää. Aamulla glute bridgessä nousi 100 kiloa kevyesti - ei tarvita akillesta. Tänään suuntaan infrapunasaunaan, jonka pitäisi syvälämmittää kudoksia. Olen tehnyt listaa asioista, jotka pitää tehdä ennen uutta kipsiaikaa. Ison kirjapinon kävin jo ostamassa.

Samaan aikaan valitsen leikkauspaikkaa. Töölössäkin jalka varmaan leikattaisiin, mutta "jatkohoitoja" en ainakaan halua sieltä.

Nyt on selkeästi sanottu, että jalkaa ei olisi pitänyt koskaan hoitaa konservatiivisesti kipsillä. Toki ekassa leikkauksessa olisi myös pitänyt jo tehdä siirre.

Itse olen onnellinen, että olen reippaasti yrittänyt liikkua ja kuntouttaa itseäni ja jalkaa nämä väliajat ja kipsissäkin. Miten huonossa kunnossa olisinkaan muuten. Tunnen jalan myös paremmin: nyt kun jänne on kiinni parilla rihmalla kantaluussa, siinä on yhä yhtä paljon voimaa kuin kipsihoidon jälkeen - mun jalka ei siis kipsillä parantunut kyllä yhtään.

Suuri oppi tästä: kyseenalaistakaa. Ortopedikaan ei ole kaikkitietävä.

Vapaus: parantunut akilles

24.9. Odotettu päivä. Töölön sairaalan lopputarkastus ei todella tosin vastannut omaa tunnelmaa. Vain rutiinia.

Huoneessa oli hoitajan lisäksi sama sairaalalääkäri (erikoistuva ortopedi) kuin heinäkuussa tapaturmassa-asemalla. Lääkäriharjoittelijan kanssa he tarkastivat taas refleksit: hyvin toimii. "Hyvähän siitä tuli", ortopedi totesi.

No miten tästä sitten eteenpäin? Pelottaa kovasti, että se katkeaa uudestaan, kerroin lääkärille.

"Ei ihminen voi pelkäämällä elää", hän totesi. Totta. "Jos se katkeaa uudestaan, sit me leikataan se." Kyllä faktaa sekin. "Älä kiipeä puihin tai pese ikkunoita tikkailla, että joudut hyppäämään." Se siitä. Kenkä jalkaan ja ulos.

Mitään fysioterapiaa ei HUSin osalta tarjottu. Minun ei arvioitu hyötyvän sairaalafysioterapiasta mitään, joten menin heti työterveyden kautta fysioterapeutille, joka on ennenkin kuntouttanut akillesjänteitä.

Jänne on jäykkä, liikerata pieni. Polvia voi koukistaa vai hieman, muutaman sentin, kun jänne ottaa kiinni. Kävelyssä näkyy kipsisaappaan vaikutus: nostan polvea niin, että nilkka tulee kohtisuoraan maahan. Kömpelöä, raskasta.

Jalka väsyy heti ja on hutera. Lihasten hakeminen aloitetaan yhdellä jalalla seisomisella ja kuminauhajumpalla.

En tunne niin suurta onnea, kuin kuvittelin. Jänteen katkeaminen pelottaa - milloin siihen taas voi oikeasti luottaa? Myös jalan huono kunto vetää mieltä vähän maahan, vaikka tiedän, että paranee ainakin tiettyyn pisteeseen suht nopeasti. Tarkkailen koko ajan itseäni: teen askelvirheitä. Esim katukiveykseltä pitää muistaa astua alas kipeällä jalalla, mukulakivillä katsottava mihin astuu, ettei nilkka muljahda.

Mutta toki: 2 kenkää jalassa! Ja suihkussa pitkästä aikaa seisaaltaan!

Ortopedilla

Oman mielenrauhani vuoksi varasin ajan Dextraan ortopedi Mikko Heinäselle, joka tutki minut Töölössä viiden viikon kohdalla. Tänään on myös päivä, jolloin pitäisi jättää kepit pois. Se hieman pelottaa, joten mielenrauhan ja varmuuden vuoksi maksan ilomielin noin 80€!

Otin illalla ortoosisaappaasta pois ensimmäisen kantakorotuksen, jolloin jänne siis joutui venymään sentin lisää. Ensimmäiset askeleet otin tosi varovaisesti, mutta yllättävän pian jänne venyi, eikä mitään kipua enää tuntunut.

No tänään sitten ortopediltä kuulin taas hyviä uutisia: jänteessä on hyvät refleksit, eli se on ihan kokonainen. Nilkan liikkuvuus on huono, eli rohkeammin vaan liikuttelemaan sitä nyt vaan ennen lopullista kipsisaappaan poistoa.

Kyselin paljon treeneistä ja kuntoutuksesta kipsiajan jälkeen. Kävimme läpi liikkeitä, joita voisin jo nyt tehdä salilla kipsisaappaan kanssa sekä myöhemmin ilman sitä. Aerobiseksi liikunnaksi ortopedi suositteli crosstarineria tai vesiliikuntaa. Polkupyöräkin käy, mutta vain kuntopyörä. Eräs ortopedin potilas oli katkaissut jänteen polkiessaan ylämäkeen seisaaltaan - juuri siis se kielletty pohjeponnistusliike.

Kysyin myös jännettä suojaavista nilkkatuista, joihin ortopedi suhtautui epäillen: ainoa sataprosenttisesti katkemiselta suojaava apuväline on ortoosisaapas.

Hyvillä mielin siis kotiin, jossa kepit nurkkaan!

Elämää vauvajalan kanssa

Bionic woman is here!

Elämä kahdella jalalla, vaikka kepeillä avustettuna, on mahtavaa!!!

Oli ihanaa tavata oma jalka viiden viikon jälkeen. Ohukainen mutta pahinta raukassa on, että se on aika "hervoton". Kutsun jalkaa vauvakseni, se ei todellakaan ole täysivaltainen ruumini jäsen tällä hetkellä! Peseminen ja sukkien laitto jalkaan on tehtävä yhtä hellävaroen kuin vauvalle.

Jalan iho on onneksi melko hyvässä kunnossa pitkästä kipsiajasta huolimatta. Ehkä yllättävintä oli iso kantapään iso mustelma, joka ei ole parantunut vielä lainkaan. Kertoo jotain aineenvaihdunnan heikkoudesta kipsatussa jalassa!

Näin ei suurta eroa.

Jalka liikkuu todella vähän vielä, ja sitä toki rajoittaa pelko, että jotenkin saisin jänteen katkemaan - ei näillä lihaksilla! Mutta ihana antaa jalalle ilmakylpyjä, sillä saapas on myös kuuma. Rohkeasti olen myös riisunut saappaan aina yöunille: en usko lähteäväni toikkaroimaan unissa ilman sitä, sen verran varovaiseksi jalan kanssa on tullut.

Suosikkikengät juuri nyt.

Kantakorokkeet aiheuttavat sen, että jalka on paljon pidempi kuin toinen. Vaikka fysioterapeutti kyllä kielsi, itse olen kokenut koron helpottavan menoa paljon. Tukevat kiilakorot siis peliin!

Vaikka suurin huoli on poistunut, varasin silti ortopediltä yksityisajan kahden viikon päähän. Pienestä mielenrauhaa tuovasta käynnistäei haittaa. Varsinkin kun jalassa on usein outoja kipuja, jotka tulevat ja menevät. Luultavasti ne kuuluvat paranemiseen, mutta ei mahada mitään: välillä huoli iskee.

Treeniä treeniä

Kotijumppaa

Pakko tehdä edes jotain!

Kun kroppa on vähän aikaa vaan ollut, liikkumisen tarve on huutava. Mitä pidemmälle kipsiaika kuluu, sitä vinommalle vartalo alkaa tuntua. Lantio on vino, selkä kumara, olkapäätä vihlaisee.

Olen pelännyt myös lihomista, mutta se ei ole ollut ongelma: paino on hieman pudonnut. Ruokahalu onneksi pienenee aktiivisuuden mukaan. Toki pitkästymiseen voisi myös syödä, mutta toistaiseksi olen löytänyt siihen paremmat "lääkkeet".

Olen yrittänyt keppiurheilun (mm. ne portaat!) lisäksi tehdä liki joka ilta edes jotain kotijumppaa, mutta kaikkihan sen tietävät: kotijmppa on tylsää...

Mökkipainojen iloa

Settiin on kuulunut 100 miesten punnerusta jaettuna 4 settiin (kipsijalka ilmassa), 150 erilaista vatsaa ("pyöräily" on suosikki, koska kipsijalan polvi saa siinä kanssa mukavasti liikuntaa) sekä erilaisia kevyitä pakara- ja reisiliikkeitä kipsijalalle. Ei kummoinen setti, mutta edes jotain!

Mökillä olin niin onnellinen, kun sain käyttöön isän käsipainot. Aitan kaiteeseen nojaten pystyin tekemään hyvän setin käsi- ja olkapääliikkeitä.

Talja kulkee
Elixia Kampissa.

Nyt on tehty myös paluu salille. Helppoa se ei ole, ja "avustaja" on kyllä tarpeen tavaroiden siirtelyssä. Penkillä onnistui hyvin käsien, rinnan ja olkapäiden tekeminen. Selkä sujui taljassa, kun vain varmisti, että kipsipohje ei vahingossakaan pingotu.

Lihaskunto on heikentynyt hieman, mutta luulatavasti palautuu vielä aika hyvin normitreeniin päästessä. Millään maksimipainoilla en muutenkaan alkanut riehua. Treeni oli lähinnä terapeuttista - henkisesti ja fyysisesti.

Treenin jälkeen kroppa tuntui ihanalle. Monet lihakset ovat kipeitä uuden asennon pitämisestä sekä keppikävelystä ja nauttivat erilaisista liikkeistä. Ja punttien jälkeen kepit olivat kuin höyhenet!