Jos joulukuusta selviää

Kohta kolme viikkoa uutta paranemisyritystä takana. Päivä päivältä usko paranemiseen kasvaa, vaikka huoli, jatkuva varovaisuus ja kipu välillä sitä yrittävätkin nakertaa.

Leikattu akilles on kyllä selkeästi kipeämpi kuin kipsillä hoidettu - ainakin minulla. Katkeamiskohtaa alkaa helposti rasituksessa koskea, ja öisin herään usein tykyttävään kipuun. Nilkkakipuun ei kuole, varsinkin kun on potenut akilleskipua jo vuosia, mutta päälle kipu on raskasta. Kesken työpäivänkin kokeilen välillä, onko jänne todella vielä tallella.

Kävely sujuu jo paremmin, joskus liki normaalisti, mutta vain kengät ja kantakorokkeet jalassa. Kävelen paljain jaloin vain suihkuun jne., muuten kotonakin kiilakorkotennarit aina jalassa. Niillä jalkaa ei tarvitse varoa joka askeleella. En siis ole oikeastaan ollenkaan ponnistanut pohkeella vielä. Näin mennään lääkärin ohjeiden mukaan vuodenvaihteeseen.

Kävely kuitenkin aktivoi paranemista selvästi. Niin leikkaushaavan iho kuin itse jänne ovat vahvistuneet selkeästi.

Vaikka pelkoja on, olen iloinen jokaisesta pienestäkin kävelylenkistä. Tänään joulukuinen aurinko kruunasi noin kilometrin kävelyn lounaspaikkaan - enkä edes ajatellut ihan joka askelta. Lisäksi suuri ilo on ollut salitreeniin palaaminen. Voin kannustaa kaikkia akillespotilaita testaamaan erilaisia liikkeittä, yllättävän moni kuitenkin toimii vaikka pohjetta ei voi jännittää. Reiden, pakaran ja polven lihasten kuntouttaminen auttaa varmasti jatkossa muutakin paranemista.

Olennaista on nyt selvitä läpi joulukuun ilman takapakkeja. Onneksi edelleenkään ei ole liukasta. Vuodenvaihteessa on taas tapaaminen ortopedin kanssa. Tämän lisäksi aloitan varsinaisen kuntoutuksen Omasairaalassa. Töölön sairaalan sairaalalääkärin vastaanottoajan peruin; en usko, että nämä vinkit "älä kiipeile puihin, älä pese ikkunoita ja syö kanaa" auttavat enää tämän enempää.

Leikatun akilleksen ensiaskeleet - ja treeni!

Pari päivää vapaalla jalalla takana. Tunnelma: surkeahko. Kävely: hyvin vaikeaa. Seisominen: hyvin vaikeaa.

Nämä piristävät

Merkittävin ero kipsihoidon jälkeiseen aikaan on se, että jalka ei ole ollut 90-asteen kulmassa ennen walker-saappaasta luopumista. Sain ottaa saappaasta pois vain yhden kantakorokkeen. Näin olen jalka on edelleen hieman ojentunut eikä suostu kääntymään 90-asteen kulmaan. Käytännössä seison siis toinen jalka koko ajan hieman vartalon edessä.

Pelastus on kengät, joita käytän koko ajan, myös kotona. Parhaat ulkokengät minulle on nilkkurit, joissa pieni tukeva korko ja johon saan tungettua kaksi kantakoroketta. Nilkkurin saa myös hyvin auki, ettei jalkaa tarvitse tunkea tai vetää kengästä. Kotona käytän kiilakorkotennareita - naisilla on helppoa, kun valikoimaa on!

Kävelen pienen pieniä askelia ja yritän imitoida oikeaa kävelyä, mutta eihän siitä oikeastaan mitään tule. Kovin paljon jumppaa en ole tehnyt, ajattelin nyt aloittaa pelkillä nilkan heilutuksilla ja katsoa, miten ne toimivat yhdessä kävelyn kanssa - toipuuko vähitellen.

Tein kuitenkin enmmäisen jalkatreenin salilla. Kuntopyörällä ajo sujui tuttuun malliin. Muuten ohjelman on:

• jalanojennuksia laitteessa
• taaksepäin potkuja laitteessa (ns. pakarakone)
• selänojennuksia laitteessa
• lantionnostot, levytanko&painot lantion päällä
• (maljakyykky penkille, kantapäiden alla paksuin levypaino).

Noilla liikkellä olen saanut käytyä reidet ja pakarat läpi ok ilman akillesongelmia. Jalan alaosa nyt jää odottelemaan parempia aikoja.

Ulkona liikkuminen ja treeneihin paluu piristävät, vaikka muuten tämä vammaisuus onkin raskasta - mutta väliaikaista. Toivottavasti Helsinki säilyy yhtä lumettomana vielä pitkään: ei liukkautta kiitos!

Leikatun akilleksen lopputarkastus

Kuusi viikkoa akilleksen ja haglundin kantapään leikkauksesta. Eroon kepeistä ja kipsisaappaasta, mutta mieli ei ole kovin korkealla.

Kävin taas sekä Töölössä erikoistuvan ortopedin sekä yksityisesti leikanneen ortopedin vastaanotolla. Aika erilaiset tunnelmat näiden jälkeen.

Akilleksessa tuntuu yhä selkeästi katkeamakohta; jänne on yhdestä kohtaa kapeampi ja sen päältä taas merkittävästi paksumpi kuin ennen. Leikaanneen lääkärin mukaan jänne on sellainen kuin sen tässä kohtaa pitääkin olla ja paksultakin kohdalta  "mukavan ohut" leikatuksia jänteeksi - paljon paksummaksikin se voisi jäädä. Haavassa on yksi vielä rupinen kohta, jossa lääkäri epäili olevan vielä tikkiä, mutta sellaista ei löytynyt. Iho on hauras eikä sitä saa yhtään venyttää.

Mutta ei saa itse jännettäkään. Seuraavan kuukauden ajan tulee olla todella todella varovainen, vaikka leikattu jänne on kyllä vahvempi kuin kipsattu. Lääkäri myös uskoi, ettei jänne katkea alempaa, vaikka se onkin haglundin takia kovin ohut kantapään kiinnikkeiltään; jänne ei yleensä katkea kahdesta eri kohdasta.

Leikannut ortopedi suositteli kävelyä ensisijaisena kuntoutuksena, mutta ei kieltänyt terapeuttista jumppaakaan: esim. istualtaan varpaille nousua, kuminauha päkiän alla jalanojennuksia jne. Jos jalka on vielä kovin jäykkä kuukauden päästä, voidaan harkita fysioterapiaa.

Kuva: Wikimedia

Töölön sairaalan vastaanotolla tunnelma oli synkempi. Lääkärin mukaan jänne on todella heikonoloinen eikä sillä saa tehdä mitään seuraavaan kuukauteen. Vain varovaista kävelyä kahdella kantakorokkeella ja nilkan heiluttelua jumpaksi. Kahta kantakoroketta (yhteensä noin 2cm) sekä mahdollisesti korkokenkiä käytettävä seuraavat kaksi kuukautta. 5 - 6 kuukauden jälkeen voi yrittää juoksua, ponnistaa aikaisintaan 9 kuukauden päästä.

Ylipäätään Töölön lääkäri koki tarpeelliseksi toistella, kuinka jänteestä ei tulisi koskaa entistä tai hyvää. Ylipäätään käsitys julkisen puolelta on se, että tällaisen vaivan potilas halutaan vain mahdollisimman pian pois kustannuksista. Ontuuko potilas vielä vuoden päästä tai lopun ikää, ei juuri kiinnosta.

Inttämisellä sain sentään kontrolliajan kuukauden päähän. Muuten lopputarkastus olisi päättynyt vain "mene kotiin, ehkä se siitä paranee" -tyyppisiin toivotuksiin. Pieni äänenkorotus johti myös fysioterapeutin konsultaation tarjoamiseen, muuten fysioterapia ei kuulu akillespotilaan hoitoon julkisella puolella. Jätin kuitenkin väliin: sairaalan fysioterapiasta ei ole jäänyt tällä keikalla kovin hyvä kuva.

Kaiken kaikkiaan akillesjännevamman kanssa potilas tuntuu olevan aika yksin. Toisin kuin luunmurtumissa, jossa paranemista voidaan seurata röntgen-kuvauksialla, tässä paraneminen on suhteellista. Mitä kudoksessa lopulta missäkin kohtaa tapahtuu, on jossain määrin arvoitus ilmeisesti paitsi potilaalle, myös lääkärille.

Eihän siinä mitään: varovaisuudesta on syytä muistuttaa tässä kohtaa vakavasti. Itsekin otan sen vielä aiempaakin vakavammin - vaikka en halua elää loppuelämää kipsisaapas jalassakaan. Tässä kohtaa kuitenkin lääkärin muutama kannustava sana paranemisesta ja valoisammasta tulevaisuudesta auttaa paljon.

Tässä kohtaa jaan myös linkin mielestäni kiinnostavaan Marko Tuokon opinnäytetyöhön leikatun akillesjänteen kuntouksesta. Hyvä peruselvitys, miten akillesjänne paranee noin fysiologisesti.

Akillespotilaan edistysaskeleita

Viisi viikkoa takana leikkauksesta ja viikko vielä edessä walker-aikaa. Hitaasti tämä aika menee.

Aloitin viikko sitten varovasti kävelemään ilman keppejä sekä otin yhden kantakorokkeen pois tukisaappaasta. Kantakorokkeen ottaminen oli taas jännittävää, mutta yllättävän hyvin se meni, ei juuri kipua, vaikka jänne joutuu venymään reilun sentin pidemmäksi.

Kävely on aika vaikeaa, koska walkerissa on siis vielä yksi koroke, ja se on siis todella korkea. Toinen keppi kulkeekin tukena mukana aina ulkona liikkuessa, mutta sisällä menen jo aika pitkälti ilman kepin tukea. Onneksi Helsinkiin ei vielä ole tullut lunta, joten liukastumista ei ole vielä tarvinnut pelätä.

Töissä. Joo se on vain akilles,
mutta olo on välillä kuin
80-vuotiaalla mummolla.

Jalka on ollut kyllä kipeämpi kuin kipsihoidon aikana. Etenkin poistettua haglundin kantapäätä särkee, mutta usean vuoden kantapääkivuista kärsineelle se on toki pientä. Lähinnä huolestuttaa, millainen kantapää tulee olemaan: näinköhän sillä koskaan enää lenkkeillään.

Kepeistä luopuminen tuo niin paljon vapautta. Olen käynyt tekemässä taas salitreeniäkin, tosin en oikeastaan mitään jaloille. Jos jotain lohdullista, niin voimatasot on säilyneet yläkropassa aika hyvin. Olen nukkunut paljon ja hyvin; ehkä tämän lepäilyjakson jälkeen saa itse asiassa hyvän kehitysvaiheen päälle!

Jalka sen sijaan on aika surkea näky. Vaikka pohkeeni ei nyt muutenkaan ole kovin paksu, onhan se nyt aivan tyhjää täynnä kahden kipsijakson jäljeltä. Varovaisesti kuitenkin arvioisin, että itse jalkaterä on jäntevämmän oloinen kuin ensimmäisen pitkän kipsijakson jäljeltä. Nilkka tuntuisi liikkuvan myös, vaikka en ole kovin kovaa jumppaa sille uskaltanut vielä tehdä.

Jänne on paksun oloinen katkeamiskohdan yläpuolelta, ja itse katkeamiskohta tuntuu kyllä ohuempana. Tosin siinä kohtaa on yhä myös eniten jälkiä leikkauksesta. On selvää, että ohut kantapään iho paranee näköjään paljon paremmin kuin tämä jänteen kohta. Kantapää oli aluksi täysin tunnoton, nyt ihoon on alkanut tulla taas hienoisesti tuntoakin.

Viikko siis vielä edessä. Jo pari päivää aiemmin olen varannut ajan leikanneelle ortopedille, joten jo silloin saan tietää tilanteen. Töölön erikoistuville ortopedeille en lopputarkastusta enää jätä.

Akilles paranee taas

Pari viikkoa on taas menty kepeillä. Alan olla niin tottunut, että välillä en edes muista muuta olevankaan. Olen käynyt liki joka päivä töissä, taksilla. Kaikki sujuu, toki tavaroiden kantaminen on hankalaa ja siihen tarvitsee töissäkin apua. Onneksi on lämmin syksy, ei vielä liukasta.

Mutta raskastahan tämä päälle on. Töiden lisäksi olen lähinnä nukkunut. En ole jaksanut edes jumppailla tai kepittää salille, kuten ekalla kierroksella. Ruokahalu on poissa, ja olen laihtunut parisen kiloa.

Nukun yöt ilman walkeria. Yöllä toistuu usein pelkouni, jossa jänne on taas katkennut. Aamulla varovasti kokeilen, onko jänne vielä yhtenäinen.

Ortopedi suositteli nilkan heiluttamista, mutta vain kädellä auttaen. Tämän pitäisi vähentää jänteen arpeetumista. Nilkka tuntuu voimakkaammalle kuin ensimmäisellä kerralla. Sen verran se ehti varmaan kuntoutua välillä. Vähän pelottaa kuitenkin, miten huonossa kunnossa se tulee olemaan lopuksi.

Jänne on nyt paksumman oloinen kuin kipsi hoidon jälkeen, vaikka sitä ei varsinaisesti paksunnettu, kuten joillekin tehdään. Kipsihoidon jälkeen jänteessä oli ohut, kasvanut pätkä, ja sen yläpuolella jonkinlainen arpi- tai kudosmöykkyinen paksumpi kohta. Ehkä siis varovaisesti varmempi olo jänteen kunnon suhteen.

Pohkeen ja jänteen kiinnityskohtaa särkee taas. Tuttu tunne myös kipsihoidon ajalta noin viikon 6-7 ajalta. Ilmeisesti hermoradat kasvavat tässä kohtaa.

Nyt pitäisi sitten ottaa yksi kantakorotus pois. Muistan miten inhottavalle se tuntuu, hieman pelottaa. Mutta huomenna on myös onnenpäivä: saa alkaa vähitellen kävelemään ilman keppejä. Ihana taas kantaa ihan itse jotain!

Tikit pois

Tänään oli leikkauksen jälkitarkastus, jossa poistettiin tikit haavasta. Helpottunut: haava on parantunut hyvin. Tässä kohtaa haavan huono umpeutuminen tai tulehdus olivat suurimmat riskit.

Töölön sairaalan nuorehko erikoistuva ortopedi ei taaskaan vakuuttanut. Kysyi häneltä, miten voin saada kunnon jänteen, vastaus oli, että älä tupakoi (en sitä muutenkaan tee) ja syö kanaa tai muuta proteiinipitoista ruokaa... No kai nekin relevantteja neuvoja!

Hoitoa jatketaan siis walker-saappaalla neljä viikkoa. Jalalle saa laittaa vain raajapainon vielä kaksi viikkoa, sitten jätetään kepit pois vähitellen.

Huonoksi jänne jää. Leikatusta jänteestä ei koskaan tule tervettä enää. Näin lohduttoman lupauksen lääkäri antoi.

Olin varannut samalle päivälle yksityiskäynnin ortopedi Eero Hirvensalolle, joka leikkasi jalkani. Hän kertoi, että kantapäästäni tosiaan poistettiin leikkauksessa luukulma. Jänne sen päällä on kovin ohut, eikä ole poissuljettua, että jänne katkeaa tai irtoa kantaluusta vielä joskus tulevaisuudessa. Saatetaan myös jossain kohtaa joutua leikkaamaan se uudestaan. Itse katkeama saatiin korjattua nyt hyvin.

"Kyllähän tällaisissa tapauksissa kipsihoidolla on aika huono ennuste." Eli leikata olisi kannattanut heti. Näin on helppo jälkiviisaana todeta, kun leikkaushaavakin parani noin hyvin.

Akilleen ja kantapään leikkaushaava muutama
päivä ennen tikkien poistoa. Haava on S:n muotoinen.
Tikit pureutuneet "mukavasti" jo ihoon.

Hirvensalolta samat ohjeet, eli vain kevyellä varauksella pari viikkoa. Sen jälkeen saa jättää keppejä pois, samoin ottaa pois yhden kantakorotuksen walker-saappaasta. Nilkka ei siis tule aivan 90-asteen kulmaan ennen walkerista luopumista.

Yksi pieni valonpilkahdus kuitenkin: Hirvensalo lupaili "nousujohteista toipumista" oikealla kuntoutuksessa. Leikkauskertomuksessa puhutaan ehdottomasta ponnistuskiellosta vuodenvaihteeseen. Pääsisikö siis ottamaan jopa juoksuaskeleen ennen viiden kuukauden rajaa? "Kyllä me siihen varmaan aiemmin päästään."

Kolme oppia siis Haglundin kantapään aiheuttamista ongelmista. 1. Kantapääkipu juostessa tai kävellessä ei ole pikkujuttu; kantaluu voi todella hangata akilleksen poikki. 2. Ei koskaan kortisonia kantapäähän, ei vaikka se niin auttaisi. 3. Jos tällä tavoin akilles menee, hanki leikkaus saman tien.

Leikkaus. Akilles ja kantapää leikataan

Lähtö leikkaussaliin tuli nopeasti. Yhtä nopeasti sain tietää, että leikkaus tehdäänkin nukutuksessa, koska kyse "ei ole ihan tavallisesta akillesleikkauksesta". Vain hetki ja olinkin unessa.

Perjantaiaamuna ilmoittauduin sitten Töölön sairaalassa leikkaukseen. Varsinaista leikkausaikaa odottelin sängyllä pötkötellen viitisen tuntia.

Oloani kävi "ilostuttamassa" sairaalan fysioterapeutti, joka katsoi tarpeelliseksi kauhistella tilannettani ja uumoilla, kuinka kovin kovin huonossa kunnossa tulen olemaan toisen kipsijakson päätteeksi. Itkeskelinkin sitten seuraavan tunnin asiaa. Juuri noin kannattaa käydä piristämässä ja ohjeistamassa liikkumaan tottunutta potilasta!


Herättyäni parin tunnin päästä jalkaa särki kovasti, mutta ilokseni totesin, että vain kantapään aluetta. Jänteeseen ei siis tarvittu siirrettä muualta jalasta. Kipulääkitystä ja antibioottia sain tipalla.

Sinne lähti myös vasen Haglundin kantapää

Toipuminen nukutuksesta kesti sen verran, että jäin yöksi sairaalaan. En ollut mitenkään kyvykäs kulkemaan kepeillä vielä moneen tuntiin. Yöllä jalkaa särki. Etenkin kantapäätä kuin poltti, mutta en tiennyt oliko se leikattu. Kukaan hoitajista ei tiennyt.

Odottelin lauantaina lääkäriä käymään, jotta saisin tietää yksityiskohdat leikkauksesta. No sain ne paperilla, sillä erikoistuvasta, huonoa suomea puhuvasta lääkäristä ei ollut paljon iloa.

Leikkauskertomuksesta kävi ilmi, että jänne oli saatu ommeltua hyviä. Tämän lisäksi kantaluustani oli poistettu kulma, eli Haglundin kantapää oli nyt myös poissa. Walker-saappaalla  kuusi viikkoa. Alusta asti jalkaa voisi liikuttaa passiivisesti kädellä.

Haava oli vuotanut leikkauksen jälkeen jonkin verran, ja illalla kotiin päästyä huutelin haavan ja laitoin puhtaan siteen. Siisti, S:n muotoinen. Väsymys painaa vielä ja särkylääkekin tulee tarpeeseen. Ehkä nyt kuitenkin viimein paranen.