Jalan kuntoutus

Kipsisaapas menossa takaisin
Töölön sairaalaan

Olen käynyt nyt kaksi kertaa fysioterapiassa. Kävely sujuu hetkittäin jo hyvin, mutta jalka väsyy viimeistään kilometrin jälkeen. Kävelyä on ajateltava koko ajan, muuten ontuminen palaa. Terve jalka väsyy, kun kaikki ponnistus on tehtävä sillä.

Olen kuitenkin palannut aktiivisesti salille. Yllättävän monia liikkeitä jaloille pystyy tekemään, jopa kyykkyä, esim. maljakyykkyä, kunhan kantapäiden alla olla levy tai muu koroke. Jalan ojennuksia, maastavetoa, pakaralaitetta ja lantionnostoja - lantion nostoihin olen saanut painoksi jo 80kg. Ei olla entisessä, mutta vähitellen lihakset tuntuvat löytyvän.

Fysioterapeutin ohjeilla jumppaan vähän joka välissä. Yhdellä jalalla seisomista, istualtaan varpaille nousua, kuminauhajumppaa, pientä venytystä ja jopa salilla pohjelaitetta istuen ilman painoa. Putkirullaus tuntuu hyvälle, koska sääri- ja pohjelihakset kipeytyvät kyllä.

Muutenkin venyttely tuntuu hyvälle; kroppa on kipsiajasta edelleen vino. Sen huomaa etenkin lantiosta. Kipeä jalka on lyhyempi kuin toinen.

Sain itseni myös uimahalliin, joka ei todella ole lempipaikkojani, mutta vesijuoksu oli oikeastaan ihan ok kivaa. Pyöräily kuntopyörällä sujuu hyvin, vaikka ekalla kerralla nilkan tasapaino oli tosi huono. Se palautui kuitenkin heti ekan kerran jälkeen.

Sopivat kengät ovat jatkua mietinnän aihe. Voisin käyttää akilleksen puolesta pieniä korkoja, mutta niiden pitäisi olla todella tukevat, koska nilkan lihakset eivät ole vielä täysin palanneet. Kantakorotuksen käyttö on ok, mutta jos sitä ei saa kunnolla kengän pohjan väliin, se liikkuu kävellessä ärsyttävästi. Lenkkarit ovat ehkä paras kenkävalinta, mutta ohutpohjaiset kävelykengät toimivat myös.

Asun edelleen hissittömän talon vitosessa, ja portaiden noususta on tullut kuntotesti: tulen ne ylös jo tosi reippaasti, kun vain muistan astua portaalle koko jalkaterällä. Alaspäin meno sen sijaan on hankalaa ja hidasta, sillä jänne ei anna periksi tarpeeksi ja portaat joutuu menemään vielä yksi kerrallaan.

Akilles kesti jo noin kilometrin matkan ontumatta.

Pelkään kovasti jänteen katkeamista, ja tiedän, että leikkaamattomista jänteistä 20-30% katkeaa uudestaan. Pahin hetki on noin 3 kuukautta katkeamisesta. Silloin alkaa  kai luottaa jo jalkaan. Olen kiltisti pukenut vielä ortoosin jalkaan, jos olen kiivennyt keittiötikkaille. Ortoosissa kävin myös juhlimassa synttäreitäni yökerhossa - koskaan ei voi tietää, jos joku tyrkkää tms.

Tänään kuitenkin päätin, että kipsisaappaan on aika lähteä. Kävelin huikean syksyisen Töölönlahden kautta Töölön sairaalaan palauttamaan saappaan. Hei hei bionic jalka!

Elämää vauvajalan kanssa

Bionic woman is here!

Elämä kahdella jalalla, vaikka kepeillä avustettuna, on mahtavaa!!!

Oli ihanaa tavata oma jalka viiden viikon jälkeen. Ohukainen mutta pahinta raukassa on, että se on aika "hervoton". Kutsun jalkaa vauvakseni, se ei todellakaan ole täysivaltainen ruumini jäsen tällä hetkellä! Peseminen ja sukkien laitto jalkaan on tehtävä yhtä hellävaroen kuin vauvalle.

Jalan iho on onneksi melko hyvässä kunnossa pitkästä kipsiajasta huolimatta. Ehkä yllättävintä oli iso kantapään iso mustelma, joka ei ole parantunut vielä lainkaan. Kertoo jotain aineenvaihdunnan heikkoudesta kipsatussa jalassa!

Näin ei suurta eroa.

Jalka liikkuu todella vähän vielä, ja sitä toki rajoittaa pelko, että jotenkin saisin jänteen katkemaan - ei näillä lihaksilla! Mutta ihana antaa jalalle ilmakylpyjä, sillä saapas on myös kuuma. Rohkeasti olen myös riisunut saappaan aina yöunille: en usko lähteäväni toikkaroimaan unissa ilman sitä, sen verran varovaiseksi jalan kanssa on tullut.

Suosikkikengät juuri nyt.

Kantakorokkeet aiheuttavat sen, että jalka on paljon pidempi kuin toinen. Vaikka fysioterapeutti kyllä kielsi, itse olen kokenut koron helpottavan menoa paljon. Tukevat kiilakorot siis peliin!

Vaikka suurin huoli on poistunut, varasin silti ortopediltä yksityisajan kahden viikon päähän. Pienestä mielenrauhaa tuovasta käynnistäei haittaa. Varsinkin kun jalassa on usein outoja kipuja, jotka tulevat ja menevät. Luultavasti ne kuuluvat paranemiseen, mutta ei mahada mitään: välillä huoli iskee.

Jäähyväiset pinkille

Vihdoin ja viimein päivä, jota on odottanut pelännyt. Kipsi otettiin pois ja jänne tarkastettiin.

Uusi jalka, ei nätti, mutta toimii!

En ole mikään helposta hätkähtävä tyyppi, mutta päivää vaille viisi viikkoa jalka ilmassa, tietämättä paraneeko se kipsin sisällä, on koetellut hermoja. Illalla ennen vastaanottokäyntiä hanat aukesivat: itkeä pillitin silkasta pelosta eikä loppua tullut. Jos se ei ole parantunut, jos se leikataan, jos kaikki alkaa alusta.

Vielä vastaanotollakin kykenin vain nieleskelemään. Kun kipsi otettiin pois, en itse uskaltanut koskea jänteeseen lainkaan, saati yrittää liikuttaa jalkaa.

Ortopedi tuli paikalla ja kokeili kertaalleen akillesta. "Sehän palpoituu hyvin." Se on kunnossa! Se on kasvanut! Tuntui hassulle, että ammattilainen pystyi pienellä kokeilulla toteamaan asian kattavasti. Ei tarvinnut edes näyttää jännettä!

Jalka pakattiin uuteen avattavaan aircast-ortoosiin ja saan alkaa varaamaan jalalle! Mikä helpotus! Puolipainovarausta harjoiteltiin fysioterapeutin kanssa aivan vaa'alla. Lisäksi käytiin läpi uutta portaiden kulkutekniikkaa. Sekin on niin paljon helpompaa, kun molemmilla jaloilla voi astua!

Lisäksi saappaan saa ottaa pois kotona esim. sohvalla istuessa ja tietysti pesulle. Jalkaa saa myös alkaa jumppaamaan, mikä tulee tarpeeseen: liikerata on nyt enemmän millejä kuin senttejä ja myös varpaiden hahmotus on huono: ne ovat kuin supussa.

Saappaassa on vielä kaksi kantakoroketta, jotka otetaan parin viikon päästä pois, jotta jänne alkaisi venyä normipituuteen vähitellen.

Oi tätä onnen päivää!

Treeniä treeniä

Kotijumppaa

Pakko tehdä edes jotain!

Kun kroppa on vähän aikaa vaan ollut, liikkumisen tarve on huutava. Mitä pidemmälle kipsiaika kuluu, sitä vinommalle vartalo alkaa tuntua. Lantio on vino, selkä kumara, olkapäätä vihlaisee.

Olen pelännyt myös lihomista, mutta se ei ole ollut ongelma: paino on hieman pudonnut. Ruokahalu onneksi pienenee aktiivisuuden mukaan. Toki pitkästymiseen voisi myös syödä, mutta toistaiseksi olen löytänyt siihen paremmat "lääkkeet".

Olen yrittänyt keppiurheilun (mm. ne portaat!) lisäksi tehdä liki joka ilta edes jotain kotijumppaa, mutta kaikkihan sen tietävät: kotijmppa on tylsää...

Mökkipainojen iloa

Settiin on kuulunut 100 miesten punnerusta jaettuna 4 settiin (kipsijalka ilmassa), 150 erilaista vatsaa ("pyöräily" on suosikki, koska kipsijalan polvi saa siinä kanssa mukavasti liikuntaa) sekä erilaisia kevyitä pakara- ja reisiliikkeitä kipsijalalle. Ei kummoinen setti, mutta edes jotain!

Mökillä olin niin onnellinen, kun sain käyttöön isän käsipainot. Aitan kaiteeseen nojaten pystyin tekemään hyvän setin käsi- ja olkapääliikkeitä.

Talja kulkee
Elixia Kampissa.

Nyt on tehty myös paluu salille. Helppoa se ei ole, ja "avustaja" on kyllä tarpeen tavaroiden siirtelyssä. Penkillä onnistui hyvin käsien, rinnan ja olkapäiden tekeminen. Selkä sujui taljassa, kun vain varmisti, että kipsipohje ei vahingossakaan pingotu.

Lihaskunto on heikentynyt hieman, mutta luulatavasti palautuu vielä aika hyvin normitreeniin päästessä. Millään maksimipainoilla en muutenkaan alkanut riehua. Treeni oli lähinnä terapeuttista - henkisesti ja fyysisesti.

Treenin jälkeen kroppa tuntui ihanalle. Monet lihakset ovat kipeitä uuden asennon pitämisestä sekä keppikävelystä ja nauttivat erilaisista liikkeistä. Ja punttien jälkeen kepit olivat kuin höyhenet!